kiitos olavi uusivirta

Tän biisin sanat saa aikaan melkoisen määrän kylmiä väreitä. Hrrrrrrrrr.

kahdenlaista kiirettä

Mun mielestä on olemassa kahdenlaista kiirettä. On sitä, että juokset paljon paikasta toiseen "minuuttiaikataululla" ja sitä, että sulla on hullu tarve kokoajan edetä elämässä, vaikket oikein edes tietäisi mihin etenisit.

Toinen näistä kiireistä on sellaista, joka ottaa mua huomattavasti enemmän päähän. Vaikka siihen itsekin syyllistyn vaihtelevasti. Toinen taas sellainen, johon syyllistyn jatkuvasti, mutta se minua ei edes harmita.

Oon melkein aina ollut sellainen ihminen, jota moni kuvailisi kiireiseksi. Sellainen ihminen, joka suunnittelee päiviänsä etukäteen, sopii menonsa viikkojakin eteenpäin ja pitää kaikesta vielä kirjaa kalenterissa. En silti oikeesti tunne itseäni kiireiseksi. Paitsi niinä viikkoina kun tuntuu ettei ehdi syödä tai nukkua tai olla vain rauhassa kotona. Mä tykkään suunnitella ja olla menossa. Jos se sitten tekee minusta sanan määritelmän mukaisesti kiireisen, olkoon niin. En kuitenkaan ole tällaisella elämäntyylilläni menettänyt hetkessä elämisen taitoa. Vaikka niitäkin hetkiä on tullut vastaan. Ja tähänkin on pakko sanoa, että hyvin usein sellaiset ihmiset, jotka eivät oikeastaan tee mitään, jotka vain "nauttivat siitä hetkestä" unohtavat mitä se oikeasti on, kun nauttii hetkestä.

Sitten on se toisenlainen kiire. Se kun elämän pitäisi kokoajan edistyä johonkin suuntaan. Okei, itsekin oon tällaisesta kiireestä kärsinyt yllättävän paljon aina välillä, ja se on se, joka mua häiritsee huomattavasti enemmän. Ymmärrettävästi mulla oli kiire muuttaa uuteen kämppään kun edellisessä asiat oli huonosti, mutta muuten en oikein itsekään ymmärrä tiettyjä alkuvuoden kiirepohdintani aiheita. Se jos jokin aiheuttaa stressiä, ja sitten täytyy vaan muistuttaa itsellekin, että HEI nauti siitä mitä sulla nyt on. Siitä minkälaisesta hetkestä sä nyt löydät itsesi. En meinaa, että sitä pitäisi kokoajan mennä vaan jonkun virran mukana, hyvä se on itse asioita päättää tehdä jne, mutta turha elämässä kiirehtiminen ei aiheuta kuin ongelmia ja pitää sun ajatukses kokoajan tulevassa, eikä nykyhetkessä.

Pitäisi itsekin entistä enemmän opetella ajattelemaan vain nykyhetkeä. Ei vertaamaan tilannetta siihen, mitä oli viikko/kuukausi/vuosi sitten tai mitä/missä pitäisi "jo" olla. Tärkein ajatus mikä voi nyt olla päässä koskien ajankulua, on se onko nykyhetkessä, juuri tässä sekunnissa, jotain korjaamista ja olenko onnellinen.

Okei, turha kai sanoa, että laskut kannattaa muistaa maksaa, raha-asioitaan ois hyvä "suunnitella", hakuajat on hyvä muistaa, kuten kaikki sopimansa menot ja tällaiset, työt ja opiskelu, mutta ne pitäis olla kuitenkin toisarvoisena mielessä. Ei silleen, että ne unohtaa, mutta silleen ettei ne vie koko aivokapasiteettia.

little wonders

...in the end we will only just remember how it feels.


Mulla oli tänään ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen ihan oikeat kunnolliset sukat jalassa. Ei mitää villasukkia tai hidastesukkia (<3) tai eriparisia jalkasärkysukkia (jotka muuten naurettavaa kyllä oikeesti toimii!) vaan ihan oikeat mustat sukat. Nyt tekis mieli kertoa joku tosi mauton mustasukkaisuusläppä, mutta en nyt lähde tähän leikkiin. En vakuuttunut kuitenkaan sukkien hyödyllisyydestä.

Atte toi töihin mulle Kipparijuustoa! Nyt ei tainnu poika miettiä ihan loppuun asti, tuollaisella meiningillä musta ei pääse ikinä eroon.

Bussissa ensimmäistä kertaa ikinä mua oikeesti kiukutti ihan saatanasti kun joku istui mun viereen, vaikka ympärillä oli vaikka kuinka paljon tyhjää. Ehkä sen takia, että yskitti kokoajan, ja tuntu jotenki epämiellyttävältä sekä omasta että sen toisen puolesta kun toinen rykii ja räkii koko matkan kovaäänisesti.

Äsken sain ällökohtauksen ja laitoin kuvottavan paljon levitettä leivän päälle. Ommnomnom rasvamässyt!

Pakko laittaa vielä loppuun mun tämänhetkinen lempilainaus: “The cure for boredom is curiosity. There is no cure for curiosity.“ - Dorothy Parker

ajatuskaruselli

Haluaisin uskaltaa
sanoa ääneen kaikki ne naurettavimmatkin toiveet haaveet unelmat
pilvilinnat joita rakennan

mutta silloin myöntäisin niiden tärkeyden
itselleni

ja pelkäisin entistä enemmän
etteivät ne koskaan tule toteutumaan
vaikka meitä olisi enemmän.

Haluaisin uskaltaa

kertoa pahimmat ja järjettömimmät pelkoni 

ja suruni aiheet

mutta silloin saisin muutkin

huomaamaan

ja olisin aivan varma

että pelkoni kävisivät toteen

koska silloin meitä olisi enemmän.

saippuakuplia ja piknik

no arvatkaa kuka osti piknik-eväät?

Kevään ensimmäinen piknik! Hypättiin bussiin ja mentiin Emilian työmatkan varrella olevaan paikkaan ja istua löhöttiin joen(?) rannassa ja syötiin ja puhalleltiin saippuakuplia. (kukaan ei tiedä kipparijuustopakkomielteestäni..........) Valokuvia tuli Emilian muistikortille otettua yli 200 ja tässä muutamia. Oli niin lämmintä jo, tarkes istuskella auringossa ihan ilman pitkähihaistakin. Lokit ja sorsat keksi meidät jossain vaiheessa niin sitten Hitchcockin lintuja muistellen juostiin karkuun.
Kai se on nyt vihdoin uskottava, että on KEVÄTKEVÄTKEVÄT<3

vetovoimaa?

Onkohan se totta, että ihmiset vetää toisiaan puoleensa? Muutenkin siis kuin "ONPAS TUO HYVÄNNÄKÖINEN JUMALAUTA". Kyllä itse ainakin tiedän monta sellaista tilannetta, kun on vain nähnyt jonkun ihmisen ja samantien tullut sellainen fiilis, että tuon kanssa minä muuten varmasti tulen juttuun ja hyvin ja näin onkin sitten käynyt. Jos ei ois tavannut joitain tärkeimpiä ihmisiään silleen miten on, niin oisko kuitenkin jotain toista kautta tavannut? Jos on tutustunut johonkin yhteisen kaverin kautta, niin olisiko siihen koskaan tutustunut, jos tätä yhteistä kaveria ei olisi? Jos johonkin toiseen jollain kielikurssilla, niin olisko ilman sitä kurssia? Ja johonkin kolmanteen junamatkalla Helsingistä Ouluun, entäs ilman sitä junamatkaa?

Itse haluan ajatella, että vaikka tämä ihminen asuisi Kiinassa, ja sinä Suomessa, eikä yhteistä tuttua olisi, niin on mahdollista, että jotkut ihmiset vain tulevat tapaamaan, että jossain määrin joidenkin ihmisten tässä maailmassa on vain "tarkoitus" tavata. Niiden energiat jotenkin vetää toisiaan puoleensa. En nyt puhu mistään kohtalosta, tai mistään että negatiiviset ja positiiviset voimat vetää toisiaan puoleensa, vaan jostain sellaisesta, jolle en sinänsä oikeastaan edes keksi hyvää sanaa. Tämä selitys kusi nyt tähän. Ehkä se kuitenkin on se sama asia, joka saa ihmiset puhumaan kohtalosta, vaikken itse sitä sanaa haluaisi käyttää. Ihmiset on vaan niin uskomattoman mahtavia tässä omassa tuttavapiirissä, että sitä miettii, ettei itsellä voi olla niin hyvä arpaonni, että niihin on vain sattumalta törmännyt. Aika pärisevä ajatus sinänsä kyllä. Olen sitä mieltä, että jotkut ihmiset vetävät toisiaan puoleensa, ja sen takia tällasia erittäin kummallisia sattumia ylipäätään tulee. Sinänsä jonkinlainen vetovoima(?) sitä toista kohtaan nyt onkin ihan selvää, koska jokin sinut saa sanomaan moi, vaihtamaan numeroita, soittamaan sille puolitutulle, kysymään kahville and so on. Minä vain ehkä silti haluan uskoa, että siinä takana saattaa olla vielä jotain jännempää, joka on ylipäätään saanut nämä kaksi ihmistä alunperin samaan tilaan, oli se sitten baari, kanteletunnit tai lähijuna Riihimäelle.

Kuitenkin niihin tärkeimpiin ihmisiinsä ei oikeastaan ole enää tutustunut missään koulussa tai päiväkodissa tai musiikkiopistossa. Johtuiskohan siitä, etten ole missään näistä? No kuitenkin, pointtina oli se, etteivät ne ihmiset, joihin on tutustunut koulussa tai päiväkodissa tai sukulaisten kautta tai jossain harrastuksissa mihin vanhemmat kannustivat, ole pysyneet mitenkään elinikäisinä ystävinä. (Nimimerkillä 20-vuotias elinikäinen ystävä......?) Ehkä nyt vanhempana sitä ei vain enää ole niin helposti sellaisessa seurassa joka tulee koulusta tai harrastuksista tai tällaisista ns. automatisoituneesti, vaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oikeasti viihtyy. (En tosin tietenkään väitä tässä, etteikö se kolmannella luokalla ollut paras ystävä voisi edelleenkin olla se paras ystävä, itsellä vain tilanne ei todellakaan ole tämä.) Tällä hetkellä melkein jokainen kaverini ja ystäväni on jonkin todella kummallisen, mutta onnellisen sattuman kautta tullut minun rakkaimmikseni. Jotkut niistä tilanteista on jopa niin kummallisia, että jossain hourepäissään (kuten nyt punaviinihöyryissä) sitä kuvittelee, että niiden takana on joku taitava käsikirjoittaja (ei, en ole nyt tulossa uskoon) tai sitten olisi vain taas kerran todettava, että maailma on aika ihmeellinen paikka.

7 lempikuvaa itsestäsi....

...joita et ole itse ottanut, vuosilta 2010 ja 2011.

Huomasin tässä kuvia selaillessani, että aikaisemmin on tullut otettua itsestäkin enemmän kuvia. Viimeisen reilun vuoden aikana ei oo mitenkään ihan hirveesti tullu kuvailtua omaa pärstää. Kyllä muut siitä on ottanu kuvia, jotka on sit eksynyt omallekin tietokoneelle, mutta varsinaisesti yksikseen ei ole tullut leikittyä kameralla. Hmm onkohan se teinivaihe sitten ohi, vai olenko ottanut tästä naamasta jo rajallisen määrän siedettäviä kuvia?

...tää oli tällainen erittäin hyödyllinen kuvahaaste, mutta tulipahan ihmeteltyä valokuvatiedostoja läpi. Ja huomasin, että ilmeisesti mulla on joku fetissi tältä tietyltä puolelta itsestäni otettuihin kuviin. Coolness.

yöllisiä energiapuuskia

Keskellä yötä saan tosi usein epämääräisiä energiapuuskia. Nyt mä tiskaan nyt mä siivoan vaatekaapin nyt mä järjestän hyllyt uusiksi nyt mä etsin sen ja teen tuon ja luonnostelen nuo ja kirjoitan blogiin ja sähköpostia ja ja ja

Mikähän siinä on, että nämä oireet vielä tuntuu pahenevan sillon, kun kämppis on mennyt jo nukkumaan? Hyvä siinä sitten sen nukkua jos mä alan ähistä ja puhista ympäri kämppää ja tehdä nyt kaikki ne miljoona asiaa, jotka on tekemättä ja jotka nyt sillä hetkellä tuntuu maailman tärkeimmiltä.

Mä aion nyt hillitä itseni. En ala riehua, enkä tehdä mitään hyödyllistä, mutta kovaäänistä. En nyt kyllä tosin tiedä, olisiko yksikään niistä asioista, joita kohtaan minulla nyt on inspiraatio, missään määrin hyödyllisiä. Keskityn nyt johonkin sellaiseen, joka ei aiheuta nukkuvalle sydänkohtausta. Kaivan sen luonnoslehtiön esille, kirjoitan siihen blogiin jotain epämääräistä, tarkistan huomisen työkamat ja koulukamat, piirtelen kesäkalenteria EEEEIIIiiIIII PAKKOPAKKOPAKKO saada teetä!

Teen ristiretken kohti keittiötä ja mustikkateetä, ei siitä järjetöntä meteliä tule eihän?

Yks lukija toivoi enemmän kuvia. No siinä sulle kuva kun olin menossa töihin. Olin hyvin luovalla tuulella ja muokkasinkin sitä vielä. Saatana!

Tämän päivän havaintoja oli mm. että appelsiini-vadelma mehutiiviste maistuu todella kummalliselta. Kissasta lähtee iha hulluna karvaa ja joka paikka onkin sitten kissankarvoissa. Vaatekaapit kannattaisi ihan oikeesti pitää siistinä, ettei vaatteiden etsimiseen menisi aina se 30min. Ulkona on kuin onkin vielä aika viileetä, vaikka kevätaurinko lämmittääkin ihanasti päivisin. Totesin, että blogi tarvitsee vähän uudistusta ja haaveilin myös erilaisista hiustyyleistä. 

Tämän yön energiapuuska laantui tähän tietokoneen viereen teen ja musiikin säestämänä. Viime yönä se pysähtyi läheisen mäen päälle tähtiä tuijottaessa. No, tiskaan huomenna ennen töihin lähtöä.

keväinen ilta puotilassa

niitä pikkujuttuja

Muutama parhaista asioista, jotka pelastaa mun mielenterveyden.


Yllätys yllätys ensimmäisenä tulee mieleen matkustelu. Maiseman vaihto, edes hetkeksi, piristää ihan järjettömästi, ja arki asuinpaikkakunnalla maistuu taas miljoona kertaa paremmin reissun jälkeen.

Tietyt artistit tai bändit. Jason Mraz, Tori Amos, Joni Mitchell, Astrix, Röyksopp, Beck, Belle & Sebastian, Zen Café, The Glitch Mob, Beatles, Semmarit, Pariisin kevät, Boards of Canada, Nine Inch Nails, Pink Floyd, Korn, Imogen Heap, Hector, Gorillaz, Enya ja Egotrippi on kaikki pelastaneet päivän turhan monta kertaa, näin vain muutamia mainitakseni.

Lämpimät ihmiset. Sellaiset, jotka ei ole kokoajan vihamielisiä (oli ne sitten tosissaan tai ei). Omassa elämässä kun välillä tulee hukuttua melankoliaan, ei voi olla kuin kiitollinen varsinkin joidenkin ihmisten olemassaolosta ja olemuksesta. Sellaisia ihmisiä, joiden läheisyydessä tulee lämmin, tai vain jotain heistä ajatellessa.

Sellaiset lauseet elokuvissa, kirjoissa, biiseissä tai missä vaan, joista tulee reaktiona joko "herranjumala miten hyvin/kauniisti/osuvasti sanottu" tai "toi on just se mun ajatus, jota en osaa sanoiksi pukea".

Kotikolo. Yölliset pitkät puhelut ja tekstiviestit. iPod. Hyvät kaiuttimet. Se, kun kuulet, että teet jonkun onnelliseksi. Kalenteriin menojen kirjoittaminen. Kissan kehräys kainalossa. Jonkun kanssa aamukahvin juominen. Heräteostokset kirjakaupasta. Se, kun se jota ajattelit lähettää samalla minuutilla viestin/soittaa. Mies, joka osaa laulaa/tanssia. Puhtaat lakanat sängyssä. Pikkusiskot soittaa. Turhat aivopierut. Hiusväriaineen tuoksu. Rehellinen väsymys ja peiton alle käpertyminen.

Tommi tuli käymään meillä. Toi mulle ison kahvin ja appelsiineja. Oikeestaan mitään sen kummallisempaa ei tähän aikaan päivästä aamupalaksi tarvitse. Se kehuu kettusiskon parvea ja nauraa mun vielä hyvin keskeneräiselle järjestykselle huoneessa. Tomminkin mielestä meidän varastama sohva on suhteellisen hirveä ilmestys. Yllättävän mukava istua kuitenkin.
Tommin lähdettyä jään vielä istuskelemaan olohuoneeseen. Kyllä. Tästä kämpästä minä saan itselleni kodin rakennettua, vaikka huoneeni onkin vielä ihan vaiheessa. Vähitellen. 
Aurinko paistaa ikkunasta suoraa sisään ja värjää kaiken ihan kullan väriseksi. Kevät siellä näyttäisi oikeasti olevan, ja kesä on kokoajan lähempänä. Sotken jotain epämääräistä vielä luonnoslehtiölle ja päätän tänään aloittaa kesäkalenterin tekemisen. 
Nyt kuitenkin on lähdettävä kohti toimistoa ja hallituksen kokousta. Pääsee näkemään pitkästä aikaa taas isoa porukkaa töistä. Töiden jälkeen pitäisi vielä nähdä paria ihmistä, joiden seura antaa aina elinvoimaa. Ja myöhään illalla täytyy käydä varastamassa vielä lipasto.
Päivästä saa yllättävän onnellisen muutaman ihmisen naamalla, auringolla, ipodilla ja toimivilla kuulokkeilla, lämpimällä kotikololla ja eilisen tamppauksen muistoilla.

hakuaikoja ja kesäkalenteria

Tuntuu jotenkin tuskastuttavalta, että näin keväällä joutuu suunnittelemaan ens syksyä. Okei, ei mulla sinänsä ollut mitään ongelmia täyttää hakupapereita, mutta en millään haluais ajatella kesän yli. Hyvä jos edes kesään asti. Oon tosin tullut nyt siihen tulokseen, että on jo kevät (kalenterin mukaan ainakin), vaikka takatalvi taas yllättikin hetkellisesti. Lumisadetta ja lokkien huutoa, how confusing.

Nyt kuitenkin hakujutut on ohi, joten minäkin käännän katsettani vähitellen kohti kesää. Pitäis tehdä kesäkalenteri, kun tuo ihana lukuvuosikalenterini loppuu taas kesäkuun loppuun, ja olisi kiva saada paperille ihan kesäkuukaudet ja kirjoitella sinne sitten suunnitelmiaan. Todennäköisesti taas teen sellaisen kunnon seinäkalenterin, että kesästä haaveillessaan sitä voi huoneen seinältä tuijotella.

Väkisinkin tässä nyt jo kesää miettiessäni tuun siihen tulokseen, että liikaa kaikkea ja kaikki päällekäin. Miksi oi miksi tässä käy aina näin? (Ehkä siksi, että neidillä on pakkomielle mennä jokaiseen mahdolliseen paikkaan?) Täytyy toivoa, että sitä jotenkin taas saisi menonsa järjestykseen. Valitettavasti kesää kun on pakko vähän suunnitella, ja selvitellä matkojen/festareiden päivämääriä (ainakin niiden, joille kokee tarvetta päästä), ettei vaan kävisi niin, että missaa jotain huipputärkeetä. No, siitäkin varmasti selviäisi, mutta itse en halua ottaa sitä riskiä. Kaiken lisäksi kesäkalenteria tehdessä saa haaveilla kesästä, muistella viime kesää ja kirjoittaa erivärisillä tusseilla!

Nyt kun vielä en ole masentunut päivämäärien päällekäisyyksistä tai rahapulasta (molemmat odotettavissa), voin kirjoitella kesähaaveilulistaa; haluan musiikki- ja leffafestareille (monille!), päivärantaan, ulkomaille, liftaamaan suomessa ja ulkomailla, junailemaan, uimaan järvessä ja meressä, ottamaan aurinkoa, eksyä, nukkua teltassa ja taivasalla, soutamaan, piknikille, alppipuistoon ja ruttikseen istuskelemaan, viiniä puistossa, kaljaa laiturilla, vaatteet päällä uimaan, savu- ja rantasaunaan, polkupyöräilemään, ulkoilmakeikalle, hölmöillä, käyttää mekkoja, kulkea ilman kenkiä, ruskettua ja nauttia lämmöstä.

Poika lähti metrolla kohti kotia. Ulkona on järjettömän kylmä, vaikka on jo huhtikuun alku. Kaivan puhelimen esille, ja mietin miten muotoilisin viestiksi isot ajatukset, jotka kesken jääneestä keskustelusta jäivät pyörimään mieleeni. Sytytän tupakan ja katselen uuden kotikadun maisemia. I think i'm going to like it here. Ajatukset palaa tuhansien valovuosien takaa tekstiviestiin. Miten sen nyt muotoilisi? Ennen kuin ehdin edes aloittaa viestin kirjoittamista, tuleekin toisesta suunnasta minulle viesti ja hymy nousee korviin asti.

alkuvuoden kuvasaldoa

...ja yksittäisiä mahtavia hetkiä

RUKin kurssijuhla. Töissä ne nauro päänsä irti ku kuulin et oon menossa.

Vein kettusiskon ekaa kertaa Café Tin Tin Tangoon!

serkkupoika täytti 3v. tässä toinen mun sydämen varastaneista pikkumiehistä

irish coffee avec juste

tupareiden päätteeksi luistelin oksennuksessa. meniköhän sen kämpän fēngshuǐ siinä vaiheessa pilalle?

naistenpäivänkahvi!

paras salaatti ikinä. kyllä.

oma colli

en vieläkään osaa pakata

mutta kevät tuli silti

elinvoimaa keräämässä jaanan kanssa mustassa kissassa

hurmaavin pikkusisko ikinä

Tässä jotain hetkiä, joista olisin varmaan kirjoittanut blogiin, jos olisi kämpillä ollut netti. No joo, tiedän kyllä, että olisin voinu kirjoittaa tekstin valmiiksi ja siirtää sen tänne vaikka töissä, mutta eipä huvittanut. Nyt joudutte tyytymään kuviin, ja toivomaan, ettei mitään maailman murheita ratkaisevaa asiaa jää pois tiedostanne.

Päästiin tänään muuttamaan uuteen kämppään, ei meillä omaa nettiä täällä vielä ole, mutta joku naapuri on onneksi sen verran typerä, että hänen verkkoaan voi käyttää hyväksi. Huomenna pitäis mennä siivoamaan vielä edellistä kämppää, ja sitten vois jättää avaimen pöydälle hyvin mielin. Ja töissä pitäisi käydä. Ihan varmasti mielenkiintoista tulee siitäkin, kun pomo ja osa työkavereista on tällä hetkellä pidätettyinä brysselissä. (Kiinnostaako?)Thanks, kaikki hommat mulle vaan.

Kuitenkin kevät on mulle nyt virallisesti alkanut. Okei, lunta tuli viimeyönä Helsinkiin 15cm, mutta mua ei tää takatalvi kiinnosta. Pitkästä aikaa saan hengittää rauhassa, koska mulla on nyt se paikka jonne voin tulla rauhottumaan, sillon kun sitä tarvitsen. (Hengittämisestä puheenollen, siitepölyä odotellessa<3)