tiistai 25. marraskuuta 2014

synttäriboogie ja sillee

Ehkä aika saada tännekin (kirjoitin tätä vihkoon jossa on aika ikäviä juttuja keväältä...) jotain positiivista tekstiä. No, en muista milloin olisin ollut näin onnellinen (epäilisin, että siinä kesällä 2013?), toisaalta tuntuu, että en välttämättä ole koskaan ollut näin tyytyväinen elämääni. Okei, edelleenkin on parantamisen varaa ja opittavaa ja koettavaa, mutta minäpä en aiokaan koskaan jumahtaa paikoilleni. En koskaan. Ja ennen kuin mun mielikuvitusviholliset hyökkää kimppuun, saanen tarkentaa hieman sitä mitä edellisellä oikein tarkoitan.

Tarkoitan sitä, että vaikka jossain vaiheessa varmasti rauhoitun niin en rauhoitu.
Vaikka jossain vaiheessa asetun aloilleni, niin en asetu aloilleni. 
Got it now? Nojoo, yritetäänpäs vielä kerran.

Mä tarkoitan sitä, että koko elämä on oppimista ja kehittymistä ja etten ikinä aio luopua uteliaisuudestani, seikkailuhalustani enkä innostani kokeilla ja oppia uusia asioita. En tosin myöskään aio luopua itsesuojeluvaistostani enkä jo hyväksi havaituista "harrastuksista". (...mistähän mä nyt oikein edes puhun, noi lainausmerkit ilmesty tuohon ihan itsestään.) No, oli miten oli, nyt ehkä joku ymmärtääkin mitä tarkoitan.

"Inari rauhoitu. Asetu aloilles. Aikuistu. Päätä elämälles suunta. Älä ole tuollainen tuuliviiri. Miksi sä hypit paikasta ja kaupungista toiseen? Koita nyt jo päättää! Sulla ei varmasti kestä ihmissuhteetkaan tuollaista pomppimista. Yritä nyt edes!"

Ja minä sanon teille, että turvat tukkoon ja pitäkää huoli omista asioistanne, ette selkeesti tiedä minusta tai minun elämästä mitään.


ps. Matti on <3

tällaista tänään 03:49

‎"I've learned that no matter what happens, or how bad it seems today, life does go on, and it will be better tomorrow. I've learned that you can tell a lot about a person by the way he/she handles these three things: a rainy day, lost luggage, and tangled Christmas tree lights. I've learned that regardless of your relationship with your parents, you'll miss them when they're gone from your life. I've learned that making a "living" is not the same thing as making a "life." I've learned that life sometimes gives you a second chance. I've learned that you shouldn't go through life with a catcher's mitt on both hands; you need to be able to throw something back. I've learned that whenever I decide something with an open heart, I usually make the right decision. I've learned that even when I have pains, I don't have to be one. I've learned that every day you should reach out and touch someone. People love a warm hug, or just a friendly pat on the back. I've learned that I still have a lot to learn. I've learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel."

— Maya Angelou


perjantai 21. marraskuuta 2014

ah pois täältä

H-hetki lähestyy. Oiskohan tää ensimmäinen kerta ns. lapsuuden jälkeen kun oikeesti odotan synttäreitäni? "Haluuks pitää röökitauon jossain vaiheessa?" Toinen hakkaa Haloa ja kolmannen sämpylä näytti ihan meteoriitilta. Vähän on sellanen olo, et ois asunut kohta viikon päivät vilkkaan ja lystikkään kanssa saman katon alla. Siitähän se härdelli vasta syntyisikin, jos täällä vielä olis paikalla kun unelias ja nuhanenä pamahtaa muutaman päivän päästä paikalle. Ihania pönttöpäitä talo täynnä. 
Mutta tämä Alice lähtee pian uusille vesille. Fin by me. Comeback kill. 

Kyllä minä joku päivä vielä aion käyttäytyä hyvin.

tiistai 18. marraskuuta 2014

kurkataanpa pään sisälle

Mä hirveesti haluaisin jo kertoa, että oon ehtiny/jaksanu käydä kunnolla läpi nuo viimeisen parin kuukauden (tai oikeastaan koko vuoden krhm) kuvat, jotta voisin niitä tännekin laittaa, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. Liikaa tekemistä ja olemista ja elämistä. 
Deal with it.

Haluaisin myös, et voisin kertoa mitä pään sisällä on tapahtunut viimeisen aikalailla vuoden aikana, tai varsinkin tämän vuoden puolella, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. En ainakaan tietokoneella. Kirjoitettuja tekstejä löytyy monta kymmentä sivua, enemmän tai vähemmän julkaisemiskelpoista paskaa. Oon sentään vihdoin(!) päivittänyt joitain noita tekstejä tänne. Kannattaa siis selailla taaksepäin niin sieltä saattaa löytyä jotain, mitä ei vielä pari päivää sitten löytynyt. Päivitän tosin niitä tekstejä sitten kun mulla on aikaa/mielenkiintoa istua vähän pidempään koneella. En lupaa, että se tapahtuu ihan kovinkaan pian, eikä välttämättä koskaan.
Deal with it.

Se, minkä voin kertoa, on että en ole ikinä ollut näin onnellinen. Odottavan onnellinen. On tapahtunut ihan järjettömän ihania asioita. Ja kaiken lisäksi voin sanoa, että samalla linjalla jatkuu. Ei sillä, etteikö sitä tietäisi, että elämä on yhtä vuoristorataa (varsinki minulla), joten varmasti tulee niitä alamäkiäkin ja sellaista. Minä en kuitenkaan anna enää ikinä kenenkään toisen vetää minua mukanaan viemäriin. Jos haluan viemäriin, niin menen sinne ihan omasta tahdostani.
Siinäpä suurin läksy, joka on tullut tänä syksynä (vasta) kunnolla opittua. 
Deal with it.

Because I will.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tää kuukausi ja edellinen on kyllä opettanut paljon ihmisistä ympärillä. Näyttänyt kehen voi luottaa ja keneltä saa apua ja ketkä jaksavat olla tukena. Ja varsinkin on tullut hyvinkin selväksi keiden kohdalla nämä asiat eivät toteudu.

Sinänsä näistä asioista on opettanut koko elämä aika paljon, mutta taas kerran vähän lisää. Varsinkin viimeisen muutaman vuoden aikana kun on ollut niitä hetkiä jolloin on ollut onnellisempi kuin koskaan, tai mennyt huonommin kuin koskaan. 

Silloin on oikeesti tuttavapiiristä, kaveripiiristä, ystävistä ja omasta lähipiiristä löytynyt ne oikeat ystävät.

Vaikka mitään järjetöntä omaa henkistä kasvua ei ole tässä tapahtunut (koska siis tykkään jumittaa paikoillani), niin sen verran tässä on syksyn aikana kasvanut ja viisastunut, että tietyistä negatiivisista ihmisistä on päästänyt irti tai hankkiutunut eroon.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

marraskuisia havaintoja!

...ihan näinkin pöljästi listan muodossa, koska mulla ei vieläkään kiinnosta istua koneella. Sit kun pääsen oman ah niin ihanan läppärini viereen, tai saadaan rauhoitettua meininkiä sen verran, että tässä viitsii kirjoittaa, niin katsotaa. Lässynlää, täältä pesee;

- tämän vuoden lokakuu oli koko vuoden paras kuukausi fiiliksen ja meininkien puolesta. käkääk! ei marraskuu vaan lokakuu. hämmentävää, mut itseasiassa aika loogista. marraskuuhun liittyy pientä hartioiden jumitusta ja päänsisäistä ahdistusta, johtuen punkkauspaikasta. mut luulin lokakuussa vielä et on ehkä alkusyksy, jos sitäkään. kesä alko oikeestaan vasta elokuussa, niin tässä tullaan nyt sitte vähä niinku jäljessä. eipä haittaa.
- mie oikeesti luulin olevani tämän maan viimeinen merirosvo. uskoin kyllä niiden olemassaoloon (vähän niinku yksisarvisiinki), mut en ollu tavannu. nyt oon tavannut tutustunut ja tykästynyt. (myöskin yksisarviseen, mut siitä on jo hetki!)
- leevi on ihana kissa
- oon mie allekirjoittanut vuokrasopparin uuteen kämppään, mut kenellekään (melkein) en oo kertonu missä tää paikka sijaitsee. 42.
- ihastuin ouluun ja rakastuin tampereeseen. ouluun en muuttais ikinä ja tampereelle muutosta aloin tosissani haaveilla.
- sossunpapereiden takapuolelle on hyvä kirjoittaa matkapäiväkirjaa
- kesän työtunneista en oo saanu palkkaa vieläkään
- 23 & 23 -kaulaliinat pitää lämpimänä
- on kyllä muutenki ollu sellanen shamaanisyksy (taas kerran), että meinaa pää hajota. kuvittelin ettei viime syksyn meiningeistä vois mennä enää hullummaks, mut olinki niin väärässä kuin vain voi olla. tänä syksynä oon oikeesti ollut sellanen onneliinipallero ettei mitään järkeä
- valokuvia on 1.10.-15.11. tuolla kameran muistikortilla melken 2000. kuhan on aikaa ja oma läppäri nassun edessä ni läiskin kyllä lemppareita tännekin, no worries!

Nyt mä kuitenki lähen härväämään jotain muuta, ei jaksa tätä valkoista näyttöä tällä(kään) kertaa tuijottaa pidempään. Toivottavasti kaikilla on hauskaa ja elämästä löytyy näin marraskuisiin iltoihin valoa. Tiedän toistavani itseäni, mutta muistakaa kynttilät, kirjat, punaviini, hyvät teet, ulkoillessa (sekin on tärkeetäääää) huppu(!), villasukat, takkatuli (jos mahdollista) ja ystävien seura. Niiden oikeiden ystävien! 

Marraskuussa sitä alkaa luonto valmistautua talviunille, joten koittakaapa kaikki riehuakat ja -ukot muistaa kans et tarviitte unta enemmän ja ottakaa ylipäätään vähä rauhallisemmin, se aurinko ei enää anna sitä virtaa niinku kesällä. Ja jos ihan hullu hätä tulee (tai vaikkei olis hätäkään) ja kokee että siitä ois apua, saa testata, niin mulle saa kyllä soittaa. Mä lähen aina mielelläni jonkun luokse kylään tai mun luokse voi aina tulla porisemaan teepannun kanssa kilpaa. 

Mutta ei tänään, tänään me levätään.

perjantai 14. marraskuuta 2014

tänään on hyvä päivä 13:23-14:42

Mietinkin ettei numerolla 14 vielä ollut merkitystä. No, nyt muistan siitä aina tämän päivän ja tämän vuoden. Sen vuoden kun jotkut palaset vihdoin loksahtivat paikalleen ja meitsipoika täytti 23. Ja se vuosi, kun 42 pamahti kuvioihin. Ainahan minä oon tuosta numerosta tykännyt, mutta nyt sitä tosiaan on näkynyt joka saatanan paikassa. Yhtä paljon kuin 23. Oikea kämppis, oikea ystävä, oikea kämppä. Ja tuo vieressä jotain hömppäskifiä lukeva merirosvo. Hieno mies mutta paska akka. Huhhuh, välillä en oikein kestä sitä miten hauskaa mulla on itsekseni. Ahhahahahah galadriel tulee Helsinkiin! Sydän pakahtuu. Onneks en pääse kirjoittamaan blogia suoraa tietokoneelle, KOSKA TÄÄ ON SALAISUUS. Siis mikä on? No tuo äskeinen. Siis se et galadriel tulee? Mut eihän kukaan tiiä kuka se on? No tietääpäs ku kerrot tästä lapin prinsessasta varmasti kaikille jotka vaan vaivautuu kuuntelemaan. No niinpä, mut kuinka moni tässä maailmassa oikeesti enää vaivautuu kuuntelemaan toisiaan? Dude, i see your point.

Ja nyt iski hullu ikävä feeniksiä, täytyypä laittaa sille joku urpo whatsappviesti, harmittaa hulluna ettei selvinnyt viime reissulla Kemiin asti. Ja tuolta tuuliketulta tulee vuorostaan sellasta juttua whatsappissa, että vaikee pitää naama näkkärillä. Kirjastossa kun pitää olla hiljaa! Haha katoitpas. Tuulikettu ja tulikettu, huuhhuh mie niin tuun päissäni soittamaan ristiin näille kakkiaisille. Mutta palataan nyt asiaan. Oliks mulla asiaa?

Niin joo, se 42. Astrix - On Fire. Siltä kyllä tuntuukin. Tänä syksynä on kyllä löytynyt hyviä palasia palapeliin. Alkaa ihan näyttääkin joltain tää sekamelska. Sopivasti tulta että saa syödäkseen ja maata, että on edes jalat välillä maassa kun pää tässä on ollut pilvissä jo pari kuukautta. Teemaviikot.

Ja syökää paskaa te, jotka ootte pilanneet multa pilvi-sanan. Nii. Syökää kissankakkaa! ...tiedän mistä sitä löytyy! ...no niin, menipä taas. (EIKÄ MENNY!!!)
ps. punk to funk!

torstai 13. marraskuuta 2014

ei kovin turha reissu tämä

uudessa villapaidassa kotoinen olo. päätös antautua tampereen vieteltäväksi. vaikka välillä olen kuin roihuava tuli, uskon varaavan takan voimaan. kaikkialla enteitä oikeasta suunnasta vähän aina hukassa olleelle matkaajalle. "ihmisen ruumis antaa anteeksi mutta entä mieli?" synkkää kirjallisuutta keveänä hetkenä. "luottamus on kuin hyvä uni, johon vaipua." ja vielä toinen melankolia; "vasta kun olet menettänyt kaiken ja jäljellä on vain toivo, tiedät mitä toivo on". toisen hönön ikävöintiä ja vaimojen kokoamista kasaan. aamuinen välähdys temperamentista ja kaikki huonot päiväsi. 5 vuotta tallessa, eikä loppu tullut vieläkään. 

tärkeistä asioista pidetään huoli, ja sinä olet minulle tärkeä.

tiistai 11. marraskuuta 2014

taas tampere

cafe europan tutun turvallinen tuoksu. herättiin epämääräiseen ahdistukseen, "mä laitan nyt tän torkun pois kanssa". väärä bussi, väärä pysäkki, juna myöhässä ja polvi amputoitava. silti tuntuu oikealta tuntuu loistavalta tuntuu mielettömältä tuntuu elämältä. näistä hetkistä nähdään vielä entiselämyksiä. kiitos keijutar sanoistasi kutsustasi lämmöstäsi, tammikuu tulee pian ja keksin sinulle vielä sen bloginimen portugalissa. sielunsisko jäi musiikkikirjaston kanssa turvaan ja pian 42. shamaanisyksy on hyvä sana ja elämän tarkoitus alkaakin ehkä löytyä. entistä varmempi luottavaisempi onnellisempi ilves ja nämähän ovat vasta vauvan haparoivia askeleita. this is only the beginning, vaikka kevät meinasikin tehdä minusta sinusta oudoista merirosvoista omilla uppoavilla laivoillaan lopun. 

minä en kuitenkaan ole talvi-ihminen, joten miksi pelkäisin seuraavaa kevättä.