nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.

ennen kuin vuosi tulee täyteen

Heh. Ajattelin, että jos sitä vaikka kirjottaisi tänne jotain ennen kuin tulee vuosi täyteen edellisestä tekstistä. Syitä on sille, etten ole kirjoittanut, on monia. Ei ole huvittanut istua koneella, ei ole ollut mitään sanottavaa, ei ole ollut nettiä, olen ollut liikaa reissussa tai en ole ollut tarpeeksi selvinpäin/humalassa/masentunut/iloinen/yksinäinen/onnellinen tässä viimeisen 11k aikana.

No, juttuhan nyt kuitenkin on niin, etten mä oikeestaan itsekään tiedä miksi en ole kirjoittanut. Kerrottavaa ja sanottavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mut blogiin ei ole huvittanut kirjoittaa. Paperille tekstiä on vuonna 2015 ilmestynyt varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En silti oikein usko, että siirrän niitä tekstejä hirveesti tänne. Aivan järjetön homma. Jonkinlaista päivitystä ja valokuvia kuitenkin tässä vuoden aikana tapahtuneista asioista tänne varmasti laitan kuhan kotona taas olen. That's a promise.

Mutta kyllä, aion taas herättää bloginkin henkiin. Ihan varmasti. Ainakin hetkeksi. Höhö.

Tällä hetkellä istun Jyväskylässä kirjastossa. Pikkusisko on vielä koulussa ja ystäväiseni nään vasta neljän jälkeen. Taitaa olla senkin miehen näkemisestä melkein vuosi. Hurjaa miten nopeasti se aika menee kun on kivaa. Elämässä on edelleen kaikki hyvin, ellei päivä päivältä paremmin. Mä olen löytänyt ihan erilaisen tasapainon elämääni ja tuntuu että energiaa riittää ihan mihin tahansa. Tai sitten se on vaan taas tää syksy? Marraskuu? Ainakin päivät ja yöt kauneudellaan sulattaa mun sydämen ihan täysin. Kohta olis taas synttäritkin. Ja sitten suuntana USA. Iik. Vihdoinkin. 
Ipodilta alkaa soida taas Amy Winehousea ja tietokoneenkin varausaika alkaa loppua. Vastapäätä istuva vanha nainen pyytää apua tietokoneensa kanssa ja sanoo kuinka olisi itsekin nuorena mielellään näyttänyt vähän värikkäämmältä ja että pöllölaukku on suloisin asia, jonka on vähään aikaan nähnyt. Hihi rakas collini. Toissapäivänä istuin puistossa ja syötin puluja. Jotkut turistit kysyivät saavatko ottaa kuvan ja koitin hautautua isoon kaulahuiviini. Myös he kommentoivat pöllölaukkua ihanaksi. Mä tiedän! Siksi se onkin matkakaverina.

Alkaa olla aika etsiä joku sopiva kirja ja hautautua nojatuoliin pariksi tunniksi lueskelemaan. 

tänään on hyvä päivä 13:23-14:42

Mietinkin ettei numerolla 14 vielä ollut merkitystä. No, nyt muistan siitä aina tämän päivän ja tämän vuoden. Sen vuoden kun jotkut palaset vihdoin loksahtivat paikalleen ja meitsipoika täytti 23. Ja se vuosi, kun 42 pamahti kuvioihin. Ainahan minä oon tuosta numerosta tykännyt, mutta nyt sitä tosiaan on näkynyt joka saatanan paikassa. Yhtä paljon kuin 23. Oikea kämppis, oikea ystävä, oikea kämppä. Ja tuo vieressä jotain hömppäskifiä lukeva merirosvo. Hieno mies mutta paska akka. Huhhuh, välillä en oikein kestä sitä miten hauskaa mulla on itsekseni. Ahhahahahah galadriel tulee Helsinkiin! Sydän pakahtuu. Onneks en pääse kirjoittamaan blogia suoraa tietokoneelle, KOSKA TÄÄ ON SALAISUUS. Siis mikä on? No tuo äskeinen. Siis se et galadriel tulee? Mut eihän kukaan tiiä kuka se on? No tietääpäs ku kerrot tästä lapin prinsessasta varmasti kaikille jotka vaan vaivautuu kuuntelemaan. No niinpä, mut kuinka moni tässä maailmassa oikeesti enää vaivautuu kuuntelemaan toisiaan? Dude, i see your point.

Ja nyt iski hullu ikävä feeniksiä, täytyypä laittaa sille joku urpo whatsappviesti, harmittaa hulluna ettei selvinnyt viime reissulla Kemiin asti. Ja tuolta tuuliketulta tulee vuorostaan sellasta juttua whatsappissa, että vaikee pitää naama näkkärillä. Kirjastossa kun pitää olla hiljaa! Haha katoitpas. Tuulikettu ja tulikettu, huuhhuh mie niin tuun päissäni soittamaan ristiin näille kakkiaisille. Mutta palataan nyt asiaan. Oliks mulla asiaa?

Niin joo, se 42. Astrix - On Fire. Siltä kyllä tuntuukin. Tänä syksynä on kyllä löytynyt hyviä palasia palapeliin. Alkaa ihan näyttääkin joltain tää sekamelska. Sopivasti tulta että saa syödäkseen ja maata, että on edes jalat välillä maassa kun pää tässä on ollut pilvissä jo pari kuukautta. Teemaviikot.

Ja syökää paskaa te, jotka ootte pilanneet multa pilvi-sanan. Nii. Syökää kissankakkaa! ...tiedän mistä sitä löytyy! ...no niin, menipä taas. (EIKÄ MENNY!!!)
ps. punk to funk!

hellurei ja hellät tunteet

...viime aikoina on ollut niin helliä ja onnellisia tunteita, ettei oo tosiaan saanu istuttua koneella. Ei sitten yhtään. Mutta nyt ensimmäisen rauhallisen hetken (ja koska Aten tietokone sopivasti minua tuosta lattialta kutsui eikä ole tällä sekunnilla nyt yhtään mitään muutakaan tekemistä....... kohta on taas voin luvata) tullessa päätin vähän avautua tännekin. Kaikki kesän kuvat ja tekstit ovat edelleen tulossa, ja tulevat myös, muuuutta tämä neiti on vielä reissussa ja seikkailee seikkailunsa loppuun ennen kuin alkaa päivittää blogiaan. Nii että vittu.

Anygays! Elämä on ihanaa.

Siinäpä se tärkein, mutta vähän ehkä nyt aion jopa tarkentaa, koska minulla on siihen aikaa. Muutto on edelleen ehkä ihanin päätös pitkään aikaan. Sitä odotellessa (ja sitä, että pääsisin sinne Rovaniemelle nyt edes paikalle aahhaha) lämmittää kuitenkin Helsinki ja moni muu asia. Sinänsä Helsinki ei kyllä kaupunkina lämmitä, enemmänkin väsyttää ja viilentää, MUTTA täältä löytyy niin lämpimiä ihmisiä, ettei tuo kylmä tuuli ja syksy vaivaa pätkääkään. Sinänsä tuuli ei minua koskaan ole ahdistanutkaan, enemmänkin rauhoittaa. Syysmyrskyt huuuhhhuh! Vähän harmittaa kun pohjoisessa taitaa paras ruska jo olla (eikä ole kohta enää) ja täällä se vielä tekee tuloaan, mutta katsotaan miten käy. Sunnuntaina kuitenkin lentokone minut vie nyt lopulta sinne Rovaniemellekin.

Mmmmjaha, nyt tuli Aten pikkuveli takaisin kaupasta, saattaapi olla että keskeytyy tämä tekstin kirjoittaminen juuri tällä sekunnilla ja hinaudun tuonne sohvalle koska HIMYM<3

Olkaapa kiltisti (älkää olko) ja tärkein tulikin jo sanottua, mutta toistan sen koska saatana.


Elämä on ihanaa

ja syksy tulee.


Nääääääin paljon sydämiä sille.

päivärantarauha part. 98467394

Viime yönä kävin istumassa laiturilla pari tuntia keskellä yötä ja fiilistelin vaan miten hyvin voi taas asiat olla. Joskus puoli vuotta sitten jos joku olisi mulle sanonut, että asiat järjestyy näin hyvin ja näin nopeasti, niin olisin varmaan nauranut muutaman tunnin päin sen toisen kasvoja. Ei olisi kannattanut.

Viime syksynä kävi kyllä aika kummallisesti. Jossain omien synttäreiden aikaan tuli lopullisesti romahdettua oman pään kanssa. Kaput. Joskus elämä läväyttää eteen aika monta pettymystä kerrallaan. Viime syksynä aivan liian monta pettymystä ja liian monta täysin puskasta tullutta ikävää asiaa kerralla.

Mutta hittolainen miten paljon sitä on viimeisen vuoden, ja varsinkin viimeisen 9-10 kuukauden aikana oppinut itsestään taas uutta. Löytänyt uusia asioita ja löytänyt takaisin sellaisia, jotka jo luuli unohtaneensa.

Joku fiksu tulikettu sanoi hyvin minulle kerran; henkinen kasvu ei koskaan ole kivutonta.
(Vaikka kyseessä taisikin silloin olla aivan jonkun toisen henkinen kasvu, kuin kummankaan meistä.)

muutosta

Joo, voihan vittu. Yritä tässä nyt sitten viimeisten 4 päivän jäljiltä jotenki kerätä ajatuksia sen verran pöydälle käsiin lattialle rinkkaan tai johonkin, että saisi jotain lukemiskelpoista yllämainitusta aiheesta ulos.

No tuota tuota.

Aloitetaan vaikka siitä, että joo. Viime talvi ei mennyt ihan nappiin. En koe mitään sen suurempaa tarvetta selittää miks vaikutin kuolleelta (eikä mitään "no se on se talvi c'mon" -juttuja tähän, vaikka eihän se nyt kesä ollutaan), mutta aattelin vähintäänkin kertoa, missä pisteessä sitä mennään nyt.

No, hyvä ehkä aloittaa siitä ettei enää pitkään aikaan ole tuntunut kuolleelta.

Mä en kertonut muutostani kuin parille ihmiselle ennenku päätin kajauttaa sen ilmoille facebookissa viime sunnuntaina. En tiedä kiinnostaako loppujen lopuksi ketään mun motiivit, oli miten oli, mutta täältä tulee.

Mä tarvitsen tätä.

Asia oli yllättävää kyllä mietitty aika viimeisenpäälle juuri näin. Mun piti tehä se päätös keinoista ja toimista yksin, ja ilman huonoa omatuntoa mihinkään suuntaan. Oli aika sellaselle minäminäminäminäminä-ajattelulle. Silleen, että oikeesti tein myös sen päätöksen, ennenku kysyin varsinaisesti kenenkään mielipidettä. Mut hei sitähän me narsistit tehään eiku

Hups vain miten siinä sitten kävikään. Yhtäkkiä, kesken kaiken, täydellisen ajan koittaessa (no tämän tajusin sitten vasta mietiskellessäni realiteetteja........ehkä) mä totesin toiselle huoneessa olevalle, että minäpä muutan Rovaniemelle. Paskaakos tässä, antaa palaa vaan.

Eikä polteta tälläkään kertaa mitään siltoja, ei.

Hitto, 823 kilometriä ei oo mitenkään vähän. Ei tosiaan. Hyyyyyyyi, ties missä kohtaa sitä oliskaan jo seikkailemassa jos lähtiskin Helsingistä kohti etelää. 823 kilometriä ihan mihin suuntaan tahansa Helsingistä. Tuli leikittyä joku puoli tuntia googlemapsilla ja mittailtua mihin sitä oikein pääsis. En voi väittää, etteikö maasta lähteminen jalat tomusta pöllyten houkuttelis. Ainahan se houkuttelee, mut ei se oo vieläkään ajankohtaista, antaa sen asian vielä kerätä voimiaan jonkin aikaa.

Elämä on lähtemistä ja tulemista parhaimmillaan.

minä täällä hei

Nojoo. Blogista päätellen oon kuollut.

Oli syy nyt varsinaisesti mikä tahansa, niin ei ole tullut kirjoitettua tänne mitään pariin kuukauteen. Oikeestaan viimeksi lokakuussa ollut jotenkin hengissä tämä paikka. Nyt ehkä kuitenkin motivaatio tai into tai jokin on tullut takaisin, niin katsotaan jos sitä sais taas vähän elämää tännekin.

En oikeastaan jaksa pahemmin tänne päivitellä mitä on tapahtunut viimeisen hmm no 3 kuukauden aikana, mutta ajattelin, että kuvia saatan tänne laittaa kuitenkin, kannattaa vilkaista jos kiinnostaa.

Sellasta. Pian tänne ilmestyy jotain muutakin, kuin vaan tieto siitä, että kohta jotain ilmestyy.