synttäreiden jälkipyykkiä

Numero on taas vaihtunut yhtä isommaksi, eikä se oikein ole tuntunut viimeisen 6-7 vuoden aikana enää missään. Vielä ei ole edes se lonkka hajonnut, vaikka kovasti minulle niin väitettiin tapahtuvan. Ikäkriisiä ei ole, vaikkakin siitä olen varma että 29 on turhin ikä tähän mennessä numerona. Vahvana kakkosena turhuudessa tulee 26. 

Oon älyttömän onnellinen. Oon ollut putkeen jo monta vuotta. Ehkäpä jossain vaiheessa on sitten edessä jonkinlaista alamäkeä tai vaikeampaa kautta, mutta murehdin sitä sitten silloin kun osuu kohdalle. Ei elämä oo mitään ruusuilla tanssimista ollut missään vaiheessa, mut en mie sellaista ole odottanutkaan. Vuosi vuodelta kuitenkin tuntunut tässä et elämä on vaan mennyt onnellisempaan suuntaan. Oikeeseen suuntaan. Sellaiseen suuntaan johon olen halunnutkin sen menevän. Ja tulevat asiat tuntuu tukevan tätä tilastoa ainakin toteutuessaan.

Joulusta ja muista pyhistä olis varmasti tänä vuonna tullu vähän erilaiset muutenkin (johtuen koronasta) kun ei viitsi vanhempien luona lähteä käymään, mutta lisämuutosta aiheuttaa 2 viikkoa sitten vastaanotettu asuntotarjous. Okei. Me siis muutetaan heti joulun pyhien jälkeen. 

Tasan kuukauden päästä. Jännittää, mut hyvällä tavalla. 

Ajallisesti tää tapahtuu useampia kuukausia aikaisemmin kuin mitä oli tarkoitus. Fuck it. Nyt mennään eikä meinata. 

nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.

marrasauringon marraskuumietinnät

Vuoden vaihtuminen lähestyy. Syksy loppuu ja talvi tekee tuloaan. Ulkona alkaa olla kylmää ja märkää ja kaiken lisäksi sää vaihtuu puolen tunnin välein. Aurinko ei lämmitä enää yhtään, jos sitä nyt ylipäätään näkee. Pahinta kaikessa on ehkä se, että luonnosta häviää kaikki värit. Kaikki muuttuu harmaaksi mössöksi talvea varten. Rasittava välitila. En haluaisi päästää syksystä irti, ja samalla kuitenkin odotan jo talvea. Tulisi jo lunta. (Helsingissä sinänsä taitaa olla toivoton ajatus vielä pitkän aikaa........)

Tässä kuussa mä aina havahdun siihen, että vuosi lähenee taas loppuaan. Joulukuu menee aina ihme tohinassa, eikä sitä enää ehdi pahemmin miettiä. Mutta mihin ihmeeseen se vuosi katosi? No, tuhannet (voi kyllä) valokuvat tietokoneella onneks todistaa hyvinkin mihin se vuosi on mennyt. Niin paljon fiilisteltävää ja muisteltavaa. Omat synttärit myös pistää miettimään. Jaa. Mä olen sitten kohta taas vuoden vanhempi. No, viisaampi en välttämättä ole, mutta monta kokemusta rikkaampi.

Mä väitän, että tämä kuukausi on se syy, miksi mulla on niin järjetön määrä villasukkia (ja muita villaisia vaatteita itseasias), kynttilöitä, elokuvia, musiikkia, kirjoja, suitsukkeita, teetä, maaleja ja käsityötarvikkeita. Okei, oon kyllä noiden kaikkien ylikuluttaja oli kyseessä mikä kuukausi tahansa, mutta varsinkin marraskuussa mä nautin noiden asioiden olemassaolosta suunnattomasti. Niistä tulee melkein elinehtoja. Muuten ottaa kieltämättä vähän koville. Paitojen ja takkien hupuista tulee myös korvaamattomia. Huppu päässä selviää melkein mistä vaan säästä.

Korvaamattomia ovat myös ne ystäväiset, jotka kutsuvat/tulevat kylään. Miten paljon voikaa piristää se, kun joku muukin kärsii syysmasennuksesta kun on niin pimeää.