villit perjantaipohdinnat

Olis tietysti voinut kuvitella, et jossain siinä paikkeilla, kun tää blogi vietti 10-vuotispäiväänsä, olis mulle iskenyt joku ihan älytön kirjoituskohtaus. Ei iskenyt ja vieläkin odotellaan. Oon silti tyytyväinen, että tää on olemassa. Tämä mun ei-niin-tarkasti kirjoitusasua tai -virheitä seuraava mölinälaatikko, jonka sisältö valitettavasti edelleenkin on jo vuosia päätynyt lipaston laatikkoon eikä tänne julkiseksi.

Mun olis tarkoitus valmistua muutaman viikon päästä. Viimeiset näytöt on elokuun ensimmäisinä päivinä, ja sitten ois koko homma kasassa. Paketoituna se tulee postilaatikosta vasta kuun lopussa, toivottavasti kuitenkin ennen syyskuun alkua kun karkaan siipan kanssa Portugaliin. Sinänsähän se todistus nyt ei ole niin justiinsa itelle, kyllä mie näyttöjen jälkeen kuulen onko homma hoidettu, mutta opinnot rahoittanut taho todennäköisesti haluaa mustaa valkoisella mahdollisimman pian.

Kolmas tutkinto. Ties kuinka mones koulu (näitä kun on jäänyt keskenkin). Laskeskelin tuossa yksi päivä, että jos lukion jälkeen eletyt vuodet pistää paperille, niin vähän vajaat puolet on tullut vietettyä koulujen penkeillä. Jotenkin luulin, että se ois helposti saattanut olla 2/3 niistä vuosista. Näköjään sitä on oltu töissä tai seikkailuilla sit kuitenkin enemmän. Hullua ajatella, että jossain vaiheessa tulee sekin päivä, että vaikka laskuihin ottaisi mukaan peruskoulunkin, on silti ollut enemmän töissä. Niin sitä vaan tallustellaan.

Mulla on sellainen sekalaisen selkeä haave siitä miltä oma työelämä vois näyttää tästä eteenpäin. Siitä miltä omat vuodet vois töiden kannalta näyttää. Puutarhurina sitä vois ainakin puolet vuodesta vaan höpötellä kasveille ja viettää luonnon kanssa, ja sitten toisen puolen käyttäisi kaikkeen siihen sekalaiseen mihin ennenkin. Käsitöitä, valokuvia, kulttuuria ja mitä näitä nyt sitten olisi. Tää haave menee paaaaljon vielä yksityiskohtaisemmaksikin, mutta sitä voi sitten availla joskus toiste. Selvää on se, että tästä eukosta ei yhteen hommaan ole ympäri vuoden vuodesta toiseen. Monipuolisuus on se juttu.

kirjoittamisesta

Mikähän siinä oikein on, ettei itseään vaan saa tietokoneen ääreen kirjoittamaan. Vaikka sen tietää, että siitä olisi hyötyä, vaikka sen tietää, että siitä tykkää ja vaikka sen tietää, että sellaista kaipaisi elämäänsä.

Mulla on tämän blogin hiljaisen jo vuosia kestäneen kuolemisen lisäksi jäänyt yllättävän vähälle myös käsin kirjoittaminen. Mihin on kadonnut se melkein päivittäinen omien ajatusten ja tuntemusten purkaminen, se tarinoiden ja runojen kirjoittaminen? 

Pitäis varmaan koittaa viimeinkin ihan aikatauluttamalla ja pakottamalla saada sellainen rytmi näiden asioiden kanssa takaisin. Mie kuitenkin rakastan aikatauluja ja suunnitelmia. Luulen myös, että sillä välttäisin sen jatkuvan vitkastelun ja asioiden lykkäämisen. Fakta kuitenkin on, ettei siinä kovinkaan pitkään mene, että voi oppia "uuden" tavan ja huomata, että sen on saanut osaksi viikkoaikatauluaan. Kyllä se on tässä tullut todistettua taas monen muun sivuun jääneen asian kanssa. 

Sitten ei tarvitsisi enää ihmetellä ja kirjoittaa siitä kirjoittamisen puuttumisesta, vaan kirjoittaa kaikista ihmetyksensä aiheista.

vuoden pimein aika

“It’s not that I don’t appreciate summer: I do. I love it deeply, from the first rich flush of hawthorn blossoms to the last fading mauves of August heather. I love the green and the growing, the treasures of the hedgerows, and the always astonishing abundance of the land which surrounds me. It’s just that I love autumn and winter more. Something opens up in me then – something soft and deep and glowing – which is far too shy to expose itself to the inexhaustible light of summer.”

— Sharon Blackie

unirytmimunakas

Oon tavallaan tosi tyytyväinen siihen, ettei mulla oo ollut ihan hirveetä kipuilua mun unirytmin kanssa oikeastaan ollenkaan sen jälkeen kun oon muuttanut pois kotoa. En oo koskaan ollut kovin iltauninen, mutten myöskään nuku iltapäivään vaikka kuinka valvoisin. On ollut siis aika kivutonta heräillä tosi aikasin tänä kesänäkin.

Mie luulen, että keväässä ja kesässä mun suurin ongelma on sen valoisen ajan pituus. Sitä on liikaa.

Se tietysti helpottaa heräämistä ja ylipäätään luontoa, mutta mie jään niin kovasti kaipaamaan iltojen hämärtymistä ja öiden pimeyttä. 

Mun unirytmi pelaa myös paremmin, jos nukkumaan mennessä on hämärää/pimeää ja herätessäkin saa vielä nauttia pimeän suojasta. Saa laittaa nukkumaan sellaiseen hämärän vaippaan, ettei silmilläkään ole niin hirveesti mitään tarkasteltavaa, ja heräillä rauhakseen päivään totutellen ja sitä sekä itseään kuulostellen. Huvittuneena voi muistella minkälaista oma touhu oli (ja on) kesäisin Lapissa kun valoa on jatkuvasti eikä pää meinaa millään ymmärtää, että nyt pitäis muuten nukkua. 

Nykyään oon tosi iloinen siitä että iltaisin nukuttaa ja aamuisin oon hereillä ilmankin herätyskelloa. 

En olekaan niin vampyyri kuin mitä teininä kuvittelin. 

Luulen että sillä on paljon tekemistä tuon kasvimaan tarkalla seuraamisella tänä vuonna. Jotenkin ihan eri tavalla sisäistänyt sitä vuorokausirytmiä (eikä vaan sen takia että on pitänyt tiettyyn aikaan olla töissä). Huomannut miten paljon paremmin sitä kroppa ja pää voi kun liikkuu luonnon mukana. Ja miten paljon enemmän sitä arvostaa yöseikkailujaan, kun se ei ole mikään kaava tai asia jota vain unohtuu tekemään.

Ihmiset on erilaisia. Jotkut on aamuvirkkuja ja jotkut iltavirkkuja. En tykkää itsekään tästä meidän yhteiskunnan mallista, jossa kaikki koitetaan laittaa samaan laatikkoon vuorokausirytminsä kanssa. Silti pidän aika tärkeänä, että jokainen ihminen ymmärtää tarvitsevansa valoisaa aikaa, ja ettei eläväisempää aikaa pakoilemalla löydä elämäänsä sisältöä.

erään lokakuisen päivän 30 asian lista

Jotenkin tuntuu luonnolliselta kirjoittaa tällainen lista kun edellinen postaus melkein 2 vuoden takaa on samalla periaatteella väännetty. Nostin luvun kolmeenkymmeneen kun tuli viime vuonna vuosikymmen itsekin vaihdettua. Ei tunnu missään.

1. Oon melkein lopettanut päiväkirjaan kirjoittamisen. Ei se koskaan nyt ole ollut mikään päivittäinen juttu, mutta aika usein tähän itse fiiliskirjaksi nimeämääni sekalaiseen vihkoon on tullut raapusteltua mietintöjä. Eipä enää paljon ollenkaan, muutaman viime vuoden aikana ei ole sivut tai kynät tässä tarkoituksessa kuluneet paljon ollenkaan.

2. Edellinen asia harmittaa mua kovasti. Jotenkin tuntuu, et sellainen asia joka on tehnyt mulle hyvää, on jäänyt pois. Myöskin niihin teksteihin palaaminen on ollut terapeuttista ja monesti valaisevaakin. Tiedä sitä, ehkä se sieltä vielä palaa mukaan arkeen, muodossa tai toisessa.

3. Nyt jo alkaa tuntua, että koko kirjoittamisesta olisi suorilta pitänyt vaan kirjoittaa oma postauksensa... Ehkä jossain vaiheessa.

4. Kävin pitkästä aikaa Rovaniemellä näkemässä ystäviä ja tanssimassa, oli ihanaa ja nyt olenkin sitten ollut kipeenä sen jälkeen.

5. Oon yli puolessa välissä opintojani puutarhuriksi, enkä voisi olla asiasta onnellisempi. Myöskin viimeinen 6kk työssäoppimassa on ollut parasta hommaa mitä oon ikinä tehnyt. Ei oo yhtään vituttanut käydä töissä.

6. Oon toooodella huono sietämään saamattomuutta/laiskuutta lähiympäristössäni. (Tai no ylipäätään...) Rentoutuminen, chillailu ja lepuuttaminen/lepäily on luonnollisesti ihan eri asioita. Vituttaa jos/kun ihmiset ei saa asioita aikaiseksi. 

7. Tekosyyt sille, ettei saa asioita aikaiseksi vituttaa vielä enemmän. Tekosyyt ja valittaminen. Koittakaa nyt ihmiset oikeesti tehä jotain ittellenne. 

8. Mulla on aika mittavia pohdintoja menossa omista ihmissuhteistani ollut jo pidemmän aikaa. Ihmisiä karsiutuu ja joitain tulee lisää/takaisin. Koronan aikana on herännyt moneen totuuteen ja nyt kun arki on palannut normaalimmaksi (mitä se nyt ikinä sitten tässä maailmassa tarkoittaakaan), on tullut herättyä vielä useampaan uuteen. 

9. En vieläkään ymmärrä tai pidä parisuhteista. Itsekin sellaisessa silti olen. Se on aika kummallinen yhtälö se.

10. Onneksi syksy tuli (vaikka kasvukauden kannalta se harmittaakin), mulla ei olisi enää riittänyt voimia jatkaa kesää.

11. Arvostan herkkyyttä, muuten voi sietää nössöilyä/vätystelyä/pelkuruutta. Jotkut tuntuu kuvittelevan näiden olevan rinnastettavia asioita.

12. Kaipaan välillä yksin asumista enemmän kuin mitään muuta.

13. On tuntunut ihan hullun hyvältä päästä kasvukauden aikana syömään niin paljon ruoka-aineita jotka on itse kasvattanut ja kokannut siemenestä lautaselle.

14. Aloitin vähän aikaa sitten lukemaan läpi lapsuuteni/teinivuosien kirjoja. Nyt menossa Lumotun metsän kronikat.

15. Osaan olla todella ilkeä kun mulla tulee totaalinen raja kärsivällisyyden kanssa vastaan. Välillä säikäytän sillä itsenikin. 

16. Oon ajatellut, että voisin tämän blogin avulla taas purkaa asioita, jotka selkeästi tarvitsisivat jonkinlaisen henkireiän.

17. Hukkasin itseni ja elämäni koronarajoitusten takia aika totaalisesti. Suurin osa asioista ja ihmisistä joita elämääni haluan/tarvitsen, vietiin multa pois. 

18. Koronarajoitukset ja mun elämäntilanne jossa niistä kärsin sai mut joillain tavoilla muuttumaan ihmisenä. Tietyistä pienistä asioista olen ihan jopa iloinen, mutta joistain ikävistä käyttäytymismalleista olen lähinnä olosuhteille katkera. (Vaikken keskitykkään katkerana olemiseen vaan tilanteen korjaamiseen.)

19. Musta on taas vuoden 2022 aikana alkanut tuntua omalta itseältäni. Ja sen takia on niin helppo myös nähdä asiat jotka mättää ja pahasti.

20. Haluaisin hyvän työtuolin. Oon huomannut että ompeleminen sekä pöytäkoneella työskentely on jäänyt tosi vähäiseksi koska yksinkertaisesti ei paikat kestä istua niin huonolla tuolilla kun mikä mulla on käytössä. 

21. Uusi kamera olisi ihana ostaa. Sinänsä ylipäätään koko mun elektroniikka vaatis päivityskierroksen...

22. Ikävöin takuttomuuden helppoutta, mutta en usko että selviäisin kiharasta sekä takkuihin verrattuna lyhyestä tukastani. (Vaikka kasvaahan se sitten...)

23. Minulla on jo ensi kesälle kasa suunnitelmia.

24. Olisi kiva päästä jo töihin. Opiskelijabudjetilla eläminen ottaa pannuun.

25. Välillä oikein puistattaa ajatus siitä, jos itsellä olisi lapsia. Sellainen kunnon kammotusfläsäri; mitä jos?

26. Haluaisin pois kerrostalosta niin pian kuin mahdollista. Saa nähä sitten milloin se olisi mahdollista.

27. Olen kuunnellut menneen vuoden aikana hälyttävän vähän musiikkia.

28. Jonkinlainen myrsky on koittanut nostaa päätään jo pidemmän aikaa mun sisällä ja elämässä, sitä on joutunut toppuuttelemaan vaikka tekisi mieli pistää kunnolla tuulemaan. Täytyy keksiä lisää keinoja purkaa näitä omia olotiloja jos haluaa että joskus pääsee valmistumaan tai on vielä parisuhde/koti/työt jäljellä........................

29. Mua ärsyttää olla avoin ihminen niin monen sellaisen keskellä, jotka ei sitä ole. Mulla avoimuuteen perustuu jokainen ihmissuhde. Avoimuuteen ja sitä kautta luottamukseen. Tuntuu välillä niin epäreilulta kuinka helposti tarjoan omat ajatukseni ruodittavaksi, kun jonkun toisen ajatuksia saattaa joutua kalastelemaan ihan jatkuvasti.

30. Mulla oli monta asiaa, joista ajattelin tähän listaan kirjoittaa, mutta tästä tulikin enemmän tällainen listaus mielessä juuri tällä hetkellä olevista asioista. Ehkä hyvä niin.

20 random faktaa näin 2020 vuoden lopulla

Näitä on aina jotenki hauska kirjotella. Vuoden viimeiset päivät menee muuttaessa, eli nyt on ihan vallan sopiva hetki kirjoitella tätä.

1. Kuten alusta sinänsä jo vähän selvisi, pian on muutto. Miehen kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon. Samalla ihanaa, jännää, kamalaa, pelottavaa, mahtavaa, hajottavaa, hurjaa, siistiä, outoa...

2. En oo koskaan ennen asunut kenenkään kanssa yhdessä vaikka kämppiksiä onkin sit ollut enemmän kuin sormia ja varpaita yhteensä. En oo myöskään koskaan ajatellut että päätyisin jonkun kanssa muuttamaan yhteen, ei oo tuntunut yhtään mun jutulta. Nyt taitaa tuntua. Saa nähä. Johan tässä kuitenkin on koronakaranteenissakin harjoteltu melkein koko vuosi.

3. Viimeiset pari vuotta on ollu varmasti mun elämän onnellisimmat. On ollut ihan järjettömän kivaa. Ja ympärillä ihan uskomattoman ihania ihmisiä.

4. Mie täytin tänä vuonna 29 ja mulle on vasta viimeisen vuoden aikana selvinnyt, mitä mie oikeesti elämältäni haluan. Tai ehkä enemmänkin ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tiedän mitä haluan. En tiiä, hankalaa. Aina on ollut hyvin selkeetä kuitenkin ne asiat, joita en elämääni halua. (Paitsi 1-2 ihan totaalista virhearviointia tapailukumppanin kohdalla. Damn Inari, oot pitäny ihan ihme tyyppejä elämässäs.) Suurimman osan ajasta kuitenki oon kaikin puolin elämästäni tykännyt. Ei, oon rakastanut sitä.

5. Mulla on aivan käsittämätön ikävä Lappiin.

6. Koitan hillitä koirakuumettani siihen asti kun opiskelut on hoidettu.

7. Näin korona-aikana, tän kommuunin (josta nyt muutan) tyypit on pitänyt mut järjissäni. Keskustassa asuminen ei.

8. Oon aika täpinöissäni tulevasta kämpästä myös sen takia, että saadaan työhuone. TYÖHUONE. JA OLOHUONE. JA PARVEKE. JA TYÖHUONE. JA TYÖHUONE. PIRULAUTA.

9. Saatan omistaa vähän liikaa kirjoja.

10. Sain sivusiilit hyvin kasvatettua, mut nyt ne on taas vähän ärsyttävän pituiset, kun leikkasin melkein kaiken värjätyn latvan pois kk sitten.

11. Oon miettinyt kuuluisko mun kolmenkympinkriisiin (jota ei varmasti ees tule), takkujen leikkaus ja avaus.

12. Rakastuttaa ihan älyttömästi. En ees ois arvannu, et minkälaista sössönmössöä voi elämä olla.

13. Oon haaveillut jo pidemmän aikaa uudesta kamerasta. Ja tyynystä.

14. Musta tuntuu et oon tänä syksynä kuunnellut jotenkin normaalia vähemmän musiikkia, ja se hämmentää.

15. Mun pitäis olla jo nukkumassa. Kello soi ja pitää lähteä viimesille vessapaperiostoksille tähän kämppään.

16. Huolestuttaa minkä makuista vettä uudessa asunnossa tulee. Sormet ristiin. Huomenna selviää.

17. Mun huoneessa tässä kommuunissa on ollut niin järjetön kasa jatkojohtoja (pistorasioita on vain yksi), et tarviin niille oman laatikon pakatessa.

18. Olis kiva asua vähän (okei, vähän enemmän) pusikossa.

19. Talvea ikävä.

20. Tää urpo lista vei nostalgiselle matkalle menneisyydestä nykyhetkeen ja tulevaan. Tosi hyvällä fiiliksellä unille.

synttäreiden jälkipyykkiä

Numero on taas vaihtunut yhtä isommaksi, eikä se oikein ole tuntunut viimeisen 6-7 vuoden aikana enää missään. Vielä ei ole edes se lonkka hajonnut, vaikka kovasti minulle niin väitettiin tapahtuvan. Ikäkriisiä ei ole, vaikkakin siitä olen varma että 29 on turhin ikä tähän mennessä numerona. Vahvana kakkosena turhuudessa tulee 26. 

Oon älyttömän onnellinen. Oon ollut putkeen jo monta vuotta. Ehkäpä jossain vaiheessa on sitten edessä jonkinlaista alamäkeä tai vaikeampaa kautta, mutta murehdin sitä sitten silloin kun osuu kohdalle. Ei elämä oo mitään ruusuilla tanssimista ollut missään vaiheessa, mut en mie sellaista ole odottanutkaan. Vuosi vuodelta kuitenkin tuntunut tässä et elämä on vaan mennyt onnellisempaan suuntaan. Oikeeseen suuntaan. Sellaiseen suuntaan johon olen halunnutkin sen menevän. Ja tulevat asiat tuntuu tukevan tätä tilastoa ainakin toteutuessaan.

Joulusta ja muista pyhistä olis varmasti tänä vuonna tullu vähän erilaiset muutenkin (johtuen koronasta) kun ei viitsi vanhempien luona lähteä käymään, mutta lisämuutosta aiheuttaa 2 viikkoa sitten vastaanotettu asuntotarjous. Okei. Me siis muutetaan heti joulun pyhien jälkeen. 

Tasan kuukauden päästä. Jännittää, mut hyvällä tavalla. 

Ajallisesti tää tapahtuu useampia kuukausia aikaisemmin kuin mitä oli tarkoitus. Fuck it. Nyt mennään eikä meinata. 

vaatemietintää

Koronassa harmittaa moni muukin asia, mutta nyt mielessä on pyörinyt varsinkin tämä yksi. Vaatteet.

Mie tykkään laittautua, tykkään valita vaatteeni ja tykkään siitä että mulla on syitä lähteä kämpästä ulos muutenkin kuin ruokakauppaan tai lenkille. Mie haluaisin käydä elokuvissa ja ravintoloissa muistakin syistä, mutta kaipaan sitä, että pääsen ulkoiluttamaan erilaisia takkejani ja vaateyhdistelmiä. En pidä siitä, että ne vaan makoilevat kaapeissa ja vievät tilaa ilman syytä. (Saatanan loiseläjät.)

Välillä on tullut elämän aikana pistettyä kotona päälle jotain ns. hienompaa, ihan vaan huvikseen. Yleensä kuitenkin pääpointtina kotipukeutumisessa on mukavuus ja käytännöllisyys. (Vaikkei sitä ehkä moni vaatteistani uskoisi, minulle ne kuitenkin ovat myös käytännöllisiä.) En kuitenkaan harrasta laittautumista ihan vaan kotona, ellei ole oikeasti jokin syy tai ihan pakottava tarve. Se vaiva tuntuu turhalta, vaikka siitä vaivasta tykkääkin silloin kun sille on jokin syy. Tuntuu turhalta alkaa opetella ns. kotilaittautumista, kun sellaista ei kuitenkaan edes haluaisi kotonaan tehdä. Mie haluaisin laittautua lähtiessäni ulos kämpästä. (Kotona järjestetyt teemaillat on tietysti ihan eri asia...)

Onhan sitä sitten voinut ns. laittautua (jos on halunnut) vaikka mennessään käymään kaverin tai miehen luona. Ei se kyse olekaan siitä ettei sitä ollenkaan voisi tehdä; kaipaisin sellaista vaan enemmän. 

Muuten sitä kyllä makoilee kotona ihan mielellään telttavaatteissaan.

välitilassa

Oon taas löytänyt itteni sellaisesta kevyestä välitilasta. Sellaisesta kun odotat jo seuraavaa vaihetta elämässäsi. Sitä kun muutos alkaa olla jo nurkan takana etkä jaksaisi oikein enää venailla, mutta siihen on kuitenkin sen verran aikaa ettei vielä kannattaisi pyöriä sukissaan. 

Näin käy helposti siinä vaiheessa, kun suunnitelma on valmis ja enää jäljellä olisi sitten toteutus. Toteutus jota et kuitenkaan voi vielä aloittaa. Raah, sitten iskee levottomuus ennen kuin saat itses taas siihen mielentilaan, jossa rauhallisesti voi odottaa asioiden käynnistymistä. 

Onneksi oon opetellut kyllä löytämään sen mielentilan muutamien päivien psykoilun jälkeen.

Mutta mie ootan muuttoa. Mie ootan sitä että pääsen asumaan sen ihmisen kanssa jonka kanssa yhteen olen muuttamassa. Mie ootan sitä, että me päästään laittamaan sitä asuntoa. Mie ootan sitä, että löydän sen ihmisen lähempää jos haluan. Sitä, että aikakausi vaihtuu ja nykyisen kämpän voi jättää onnelliseksi muistoksi. Mie kaipaan sitä vaihdosta ja askelta uuteen. Kämppähakemus on jo laitettu, nyt sitten vaan venaillaan. Hyvällä tuurilla ennen kesää 2021 saadaan kämppä. (Tällä hetkellä ei kuitenkaan haeta kuin opiskelija-asuntoja, niin hetki siinä menee.)

Nykyisessä asunnossa ei ole vikaa. Mulla on ihania kämppiksiä ja oon nauttinut tässä asumisesta enemmän kuin mitä olisin arvannut. Mutta aika tehdä jotain muuta. Mie haluan vaihtaa ison oman huoneeni isoon yhteiseen kämppään. Mie haluan makuuhuoneen jossa ei ole elektroniikkaa ja parvekkeen johon saan kukkia. Mie haluan olohuoneen jonne saan kukkia. Mie haluan kauemmas keskustasta ja enemmän rauhaa. Toivottavasti ennen kesää. Ehtisin nauttia vielä kaikesta tästä (vaikka on myös päiviä etten nauti pätkääkään) ja käydä tavarat läpi.

Mun ois tarkoitus (jos kaikki menee niin kuin toivon) aloittaa uudessa koulussa ens syksynä. Kyllä, ollaan melkein vasta marraskuulla ja mie jo haaveilen seuraavasta syksystä. Jep. See my problem here? Tiedän et se tulee sieltä ja tiedän et nautin nykyisten hommien vapaudesta ihan älyttömästi ennen sitä, mutta. Mutta mulla on ihan älytön hinku päästä vähän hämmentämään seuraavaa soppaa.

Kyllä mie osaan odottaa. Osaan myös nauttia odottamisesta. Osaan nauttia suunnittelemisesta ja siitä haaveilusta jota siihen kuuluu. Mut silti. On päiviä, kun mie vaan jo niin haluaisin olla kokeilemassa niitä uusia kenkiä ja opetella kävelemään niissä.

täällä sitä mennään vieläkin

Jotenkin tuntuu kummalta, etten keksinyt avautua tänne kaikenlaisesta tässä vallitsevan COVID-19 tilanteen aikana. Päässä on kuitenkin pyörinyt vaikka ja mitä, ja aikaa olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi. Kirjoitettua on tullut taas kyllä, mutta niin paljon helpompaa on ottaa kynä käteen, kuin alkaa ährätä tämän tietokoneen kanssa. Mielessä on kuitenkin tässä pari viikkoa taas pyörinyt epämääräinen länkytys tällekin alustalle, joten katsotaan miten käy.

Mulla menee hyvin. Todella hyvin. Niin hyvin, etten oikein tiedä miten päin sitä taas pitäisi olla. Niin hyvin, että tekee mieli pistää elämä sekaisin ja aloittaa alusta jossain muualla. Niin hyvin, että levottomuus kiusaa turhan usein ja tekis mieli muuttaa taas Lappiin. Niin hyvin, et oon ruvennut taas seuraamaan uutisiakin melkein päivittäin. 

Oon monesti miettinyt, miksi onnellisina kausina elämässä, mun kirjoittama teksti ei ole yhtään niin kaunista tai koskettavaa, kuin sillon kun on mennyt/voinut huonosti. Ollut ihan järjettömän allapäin tai mikään ei vaan ole tuntunut miltään. Silloin teksti jota saa aikaiseksi, on kielellisesti ja sisällöllisesti huomattavasti lumoavampaa. (Luonnollisesti tässä nyt ei puhuta blogin teksteistä, vaan "päiväkirjaan" päätyvistä teksteistä, runoista, kirjeistä ja ns. novelleista joita tulee raapusteltua käsin.) Mie luulen, että tämä on se syy, miksi käsinkään ei tule kirjoitettua niin paljon onnellisena. Se on vaan sellasta tyhjänpäiväistä vaaleenpunaista höttöä, jolla on arvoa tasan vain asioiden dokumentoimisen kannalta. Kaikki on kivaa jee. Rakastuttaa jee. Ystävät on maailman parhaita jee. Töissä on kivaa jee. Mie haluan näitäkin asioita kirjoittaa itselleni ylös, mutta kaipaan sellaista tekstiä, joka vuosienkin jälkeen koskettaisi tai voisi koskettaa ihan tuntematontakin ihmistä.

Voi olla, että tää on se syy, miksi oon alkanut taas kaivata blogiani. Vaikka tännekin tulee kirjoitettua sellasta ihan turhaa höttöä monesti, on se kuitenkin kirjoittamista ja oman pään purkamista vaikkei sitä kukaan muu lukisikaan. 

Sanottavaa kun kuitenkin riittäisi enemmän kuin tarpeeksi.