projekti-intoilua (ja työjuttuja kahdelta yöllä)

Oon hurjan innoissani muutamasta projektista, jotka tässä on tällä hetkellä kesken. On ollut vähän hankala olla jatkuvasti innoissaan opiskelunäytöistä ja niihin liittyvistä asioista, kun aikataulut painaa päälle ja niiden on vaan "pakko" edistyä. About kaikki mun näytöt on mielenkiintoisia projekteja ja tykkään niiden tekemisestä, mutta ties mikä asenneongelma taas vaan nostaa päätään, kun hoputetaan. Omasta aikataulustani en kuitenkaan ole myöhässä.

Mutta tässä samalla pyörii eräs kirjoitusprojekti, useampikin käsityöprojekti sekä muutamia valokuvaushommia. Ihanien ihmisten kanssa on ihana tehdä töitä, ja näiden juttujen tekeminen tekee elämästä vaan taas astetta miellyttävämpää.

Mie palkkatöideni kanssa teen tällä hetkellä jatkuvasti kaikenlaista projektihommaa, koska se nyt vaan on tuottajalle sellainen "paikka" johon helposti päätyy. En valita, enkä sano etteikö niissäkin hommissa olisi paljon hyviä puolia ja hyviä tyyppejä. Mutta. On silti monellakin tavalla vielä miellyttävämpää päästä myös itse mukaan siihen luovaan prosessiin sekä toteuttamaan sitä, omilla käsillään. Tuottajan työnkuvaan kuuluu muutakin kuin pelkästään näppäimistön näpyttämistä, mutta se on väkisinkin siitä kyllä iso osa. (Millään alalla sinänsä ei nykymaailmassa oikein pääse tietokoneista eroon, mutta se nyt ei ole asia johon alkaisin tässä vaiheessa paneutumaan tämän enempää.)

Saa olla käsittämättömän onnellinen, että on näin tyytyväinen työhönsä ja muuhun arkeen. Pääsee tekemään monipuolisia juttuja joita rakastaa. Täytyy olla kiitollinen itselleen ja elämälle siitä että on jaksanut tehdä töitä löytääkseen ja päästäkseen tähän pisteeseen. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.

näyttötutkintojeejee

Joskus asiat vaan menee niin hyvin ja helposti, ettei sitä meinaa uskoa itsekään. Monesti on tuntunut ihan onnettaren kultalapselta. Olin ihan varma, että tän valmistumisen ja siirtymäajan kanssa tulisi raha- ja byrokratiaongelmia, mutta kaikki selvisikin puolessa tunnissa, ja menee omalta kannalta paremmin kuin hyvin. Juuri näyttötutkintomuodon valitseminen palvelee mua toooodella hyvin siirtymävaiheen kohdalla. (Monella muulla tavalla se onkin jo ollut selvää, että tämä ammattitutkinto on mulle ihan oikea ollut. Harmi, ettei tällaista mahdollisuutta kenellekään enää tarjota.)

Näyttöjä on vielä tekemättä, moni asia kesken ja vaatii vielä paljon hommaa, mutta eipähän tarvitse alkaa stressata raha-asioista. Ei tarvitse huolestua, kun selvitti asiat ajoissa. Pääsee jatkamaan työelämään, vaikkei virallisesti olekaan vielä valmistunut, koska kontaktiopetus on hoidettu ja sillä puolella oon jo valmis.

nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.