ennen kuin vuosi tulee täyteen

Heh. Ajattelin, että jos sitä vaikka kirjottaisi tänne jotain ennen kuin tulee vuosi täyteen edellisestä tekstistä. Syitä on sille, etten ole kirjoittanut, on monia. Ei ole huvittanut istua koneella, ei ole ollut mitään sanottavaa, ei ole ollut nettiä, olen ollut liikaa reissussa tai en ole ollut tarpeeksi selvinpäin/humalassa/masentunut/iloinen/yksinäinen/onnellinen tässä viimeisen 11k aikana.

No, juttuhan nyt kuitenkin on niin, etten mä oikeestaan itsekään tiedä miksi en ole kirjoittanut. Kerrottavaa ja sanottavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mut blogiin ei ole huvittanut kirjoittaa. Paperille tekstiä on vuonna 2015 ilmestynyt varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En silti oikein usko, että siirrän niitä tekstejä hirveesti tänne. Aivan järjetön homma. Jonkinlaista päivitystä ja valokuvia kuitenkin tässä vuoden aikana tapahtuneista asioista tänne varmasti laitan kuhan kotona taas olen. That's a promise.

Mutta kyllä, aion taas herättää bloginkin henkiin. Ihan varmasti. Ainakin hetkeksi. Höhö.

Tällä hetkellä istun Jyväskylässä kirjastossa. Pikkusisko on vielä koulussa ja ystäväiseni nään vasta neljän jälkeen. Taitaa olla senkin miehen näkemisestä melkein vuosi. Hurjaa miten nopeasti se aika menee kun on kivaa. Elämässä on edelleen kaikki hyvin, ellei päivä päivältä paremmin. Mä olen löytänyt ihan erilaisen tasapainon elämääni ja tuntuu että energiaa riittää ihan mihin tahansa. Tai sitten se on vaan taas tää syksy? Marraskuu? Ainakin päivät ja yöt kauneudellaan sulattaa mun sydämen ihan täysin. Kohta olis taas synttäritkin. Ja sitten suuntana USA. Iik. Vihdoinkin. 
Ipodilta alkaa soida taas Amy Winehousea ja tietokoneenkin varausaika alkaa loppua. Vastapäätä istuva vanha nainen pyytää apua tietokoneensa kanssa ja sanoo kuinka olisi itsekin nuorena mielellään näyttänyt vähän värikkäämmältä ja että pöllölaukku on suloisin asia, jonka on vähään aikaan nähnyt. Hihi rakas collini. Toissapäivänä istuin puistossa ja syötin puluja. Jotkut turistit kysyivät saavatko ottaa kuvan ja koitin hautautua isoon kaulahuiviini. Myös he kommentoivat pöllölaukkua ihanaksi. Mä tiedän! Siksi se onkin matkakaverina.

Alkaa olla aika etsiä joku sopiva kirja ja hautautua nojatuoliin pariksi tunniksi lueskelemaan. 

huh

Enpäs sitten seonnutkaan lopullisesti (tälläkään kertaa) siitä kahvihäröilystä. Vielä monta tuntia blogiin päätyneen tekstin ja monen muun tekstin kirjoittamisen jälkeenkin telkkaria katsoessa oli aika häröpäinen olo.

Tällaiset päivät kun vaan suhaa bussilla paikasta toiseen, eikä ehdi kunnolla edes hengähtää vaihtopaikkoissa, ottaa kyllä urakalla päähän. Mä niin mielelläni katselisin vähän ympärilleni niiden pysähdystenkin aikana, oli ne sitten kuinka kummallisia paikkoja tahansa.

No, nyt Kuopiossa ehdin sentään tunnin istahtaa paikalliseen kahvilaan. Enpä tosin tiedä kuinka paikallisena voi Coffee Housea pitää, mutta on ainakin paikallisia ihmisiä. Aika pitkälti tosin eläkeläisiä tähän aikaan päivästä näköjään, jotka eivät minun katseeseen kovin ystävällisesti ikävä kyllä vastaa. En tiiä sitten kohtuuko se ulkonäöstä vai yleisesti vaan siitä ettei ihmisiä sais ilmeisesti katsoa silmiin. Yllätys yllätys takkutukkainen poika tuli vaihtamaan pari sanaa ja ihmetteli myös "mistäs tuon näköinen maahinen on Kuopioon ryöminyt". Vielä enemmän se ihmetteli sitten kun kerroin, ja tulikin koko pysähdys sitten juteltua vaikka ja mistä.

Sain vihreän rauhakorun muistoksi, toivottavasti törmätään jossain toistekin joku päivä.

torniossa turva

Pää meinaa levitä kun on niin hyvä olla. (Vatsaa tosin kivistää vieläkin eilen syöty poro/hirvi/mikälie, ja joo, kokonainen syötiin!) Marissainen lähti tovi sitten autoilemaan takaisin Rovaniemelle. Oli kyllä ihan parasta kun se lähti vielä yhdelle seikkailulle meidän liftausreivausmeditointihumalointielokuvailusukulointimuuttoreissun päätteeksi. Se sais kyllä useammin muistaa itsekin miten hyvä tyyppi se ihan itse on.

Nyt ipodista soi taas Beats Antiqueta, mutta unohduin kokoajan niin ajatuksiini, että oli pakko Jennan kenkien purkamisen jälkeen pitää pieni musiikkimeditointi ja hukkua yhden levyn ajaksi niin syvälle omaan päähän, ettei sitä yhtään tajunnut pään ulkopuolella tapahtuvista asioista mitään. Aika mahtavaa, että löytyi paikka jossa se oli mahdollista tehdä kesken reissua. Kukapa olisi arvannut, että keskellä muuttolaatikoita, kissan ja koiran kanssa uudessa ja vieraassa asunnossa, voisi tuntua niin kodilta. No, en kyllä voi sanoa, että se niinkään yllätys oli. Oma pää voi tällä hetkellä paremmin kuin koskaan ja tähän päivään pari päivää sitten muuttaneesta tytöstä ja elukoista tykkään kyllä niin paljon, että se pää tosiaan meinaa taas levitä käsiin.

Jennan uudessa kämpässähän sitä tosiaan makoillaan. Hitto tuolla naisella on niin paljon hyvää asennetta elämässä ja elämää kohti, etten voi käsittää mistä se oikein tulee. (Joo, tiedän, sisältäpäin.) Nätti ulkoa ja nätti sisältä, eikä se silti taida paskoa ruusuja. (En kyllä olis varma, en ole tutkinut asiaa...vielä!) Mie muistan vieläkin, mitä tästä tytöstä mietin silloin, kun näin sen ensimmäisen kerran. En kyllä uskaltanut mennä juttelemaan, mutta tässä vaiheessa ei voi kuin miettiä että odotukset kyllä ylittyi reilusti. Ja mie sentää mietin silloinkin, että ei saatana mikä nainen isolla n:llä.

Tiiä sitten mitä se pään leviäminen positiivisista asioista vois tarkoittaa, nyt se meinaa mauttoman leveetä virnistelyä keskellä olohuoneen lattiaa, kissa toisessa ja koira toisessa kainalossa, pikku kakkonen -paita päällä ja tukka solmussa.

Voin kertoa, että ei ole huono tämä.

PS. Jos jollain on tehotytötpaita, jonka haluaisi minun kautta lahjoittaa mun pikkusiskolle, niin saa huudella. <3.

oulussa

Joo ja paskat tästä liftauksesta ja oululaisista autokuskeista ja on jano ja väsyttää ja joo, vois polttaa tupakan ja keskeyttää tän homman. Te tyhmät itsekkäät autoilijat ette minun aurinkoista päivääni pilaa. Hähää! ...no okei, ehkä teistä kukaan ei ollut menossa Rovaniemelle. Who knows.

Viikko tullut oltua taas tien päällä ja on huomattavasti rauhallisempi olo kuin kotona Helsingissä oli. No, viikkoon se huonekaan Helsingissä ei ole enää ollut minun. Siihen huoneeseen jäi minusta vain muutama hassu naula seinille, mutta aika monta unelmoivaa katsetta niille seinille piirtyi myös. Siellä ne on turvassa, Tanelin katseiden seurassa.

On tullut kyllä monesti mietittyä onko sitä rauhallisempi reissussa sen takia et on reissussa, vai koska on poissa Helsingistä. No, mä luulen että viime talven aikana selvis aika lopullisesti, että Helsingistähän se johtui.

Your home is where your heart is. Mitäs sitten, kun ei ollut harmainta aavistusta, missä se sydän on? Täysin varmaa oli heti, että Helsingissä se ei ollut. En edes muista, milloin se olisi siellä ollut. (Okei, ei tarvinnut kauaa miettiä, 2012 kevät ja kesä vielä toimi.) Johonkin mä sen sydämen sitten syksyllä, tai no loppusyksystä/alkuvalvesta hukkasin.

Ja kestikin aika kauan, että sen löysi takaisin. (Toisaalta siinä olis voinut kestää huomattavasti kauemminkin...) Sydämen, oman auringon, elinvoimansa, oman itsensä, tai miksi ikinä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Se vaati yhden sydäntäsärkevän järkipohjaisen päätöksen, järjettömän määrän lepoa ja käsitöitä, lukemattomia määriä elokuvia ja kirjoja, sopivasti oikeita ystäviä ja monen turhan ihmissuhteen karsimisen, paljon vierailuja pikkusiskon ja isän luona, 247 sivua tekstiä, täysin idioottimaisia ja varomattomia reissuja, monia puheluita kaukaiseen maahan, luvan olla rikki sekä energiaa siitä omasta auringosta, josta muistuttamaan oli haluttava se koru itselle takaisin.

rovaniemi - oulu

Autossa soi epämääräisiä biisejä, ja matkalaiset on kaikki hiljentyneet ainakin hetkeksi. Tuntematon kuski ja etupenkkiläinen välillä vaihtavat muutamia lauseita. Tyttö minun vieressä nukkuu ja minä kaivoin kirjoitusvälineet esille.

Olipa ihana lähteä Rovaniemeltä. Nyt kun sinne tietää pääsevänsä takaisin ainakin seuraavaksi vuodeksi, on hyvä lähteä puoleksitoista kuukaudeksi vielä vähän pyörimään. Oulua, Keuruuta, Jyväskylää, Kajaania, Savonlinnaa, Helsinkiä, Saimaata, Torniota ja Hyvinkäätä ainakin vielä odotellessa.

En voi kieltää, etteikö kuitenkin olisi tavallaan harmittanut lähteä. Tai ainakin olisin mielelläni ottanut parikin asiaa sieltä mukaani. Sydämestä sinne jäi odottamaan monta palaa, vähän sinne ja tänne.

Kuitenkin kannattaa myös muistaa aina välillä katsella myös sitä auringonlaskua.
Sekin osaa olla aika kaunis.

helsinkikiirekohtauksia

Helsinkielämä väsyttää mua ajatuksena tällä hetkellä ihan tuhottomasti. Siksi on hyvä olla reissussa, ja kerätä voimia, sekä miettiä vähän asioita taas uusiksi.

En oikeastaan tiedä mistä se johtuu, mutta se kaupunki tiivistää tällä hetkellä mun ongelmat. Tai tekee elämäni ihanista asioista mulle ongelmia. Tai minä itse teen niistä siellä minulle ongelmia hrrrr pitkä ajatusketju tulossa.......... Siellä kuitenkin tuntui, että oon henkisesti ja fyysisesti väsyneempi kuin pitkiin aikohin, en saanut levättyä ongelmiltani ollenkaan ja sitten vielä se jatkuva kiire. Ei, Helsinki ei tällä hetkellä sovi mulle yhtään. Vasta kun otti taas kunnolla etäisyyttä, sitä huomasi, että niin, en edes muista millon olisin nukkunut kunnolla tai ollut vaan edes päivän täysin tekemättä mitään tähdellistä. Ja näin vaikutetaan täysin kiirenarkkarilta hii-o-hoi!

Mä tykkään kiireestä, se saa mut tekemään asioita, eikä muutenkaan häiritse. Ongelmana Helsingissä kuitenkin on se, ettei siellä ehkä ole tarpeeksi asioita, jotka sais mut pysähtymään. Ja siitä mä tykkäisin. Ja pakko tähän sanoa, että kyllä. Kyllä mä nautin hetkistä, kyllä mä olen läsnä tilanteissa ja kyllä, mulla on asiat hyvin. Olisi vaan hienoa, jos mulla olisi vahingossa muutama tyhjä päivä kalenterissa joskus Helsingissäkin. Voisko joku ehkä varastaa mun kalenterin? Okei, siellä on ihmisiä, jotka saa mut pysähtymään edes hetkeksi. Ne ihmiset ehkä pitääkin mut järjissäni. Mutta siellä ei ole mulle tilaa eikä aikaa pysähtyä ja omistautua jollekin asialle. Oikein hukuttautua siihen. Liikaa kaikkea, jolloin mihinkään ei keskity täysillä. En oo edes ihan varma haluaisinko mä edes että niin kävisi, mutta on niitä hetkiä, kun haluaisin keskittyä ihan vain johonkin yhteen asiaan. Varata aikaa ihan vaan siihen. Uskomattominta olisi, jos mulla Helsingissä olisi aikaa itselleni. Siihen mulla ei ole aikaa siellä enää ollenkaan.

Niin. Kaikesta tästähän mä voin syyttää vaan itseäni. Mun pitäisi priorisoida asioita vielä enemmän, ei pitäisi ahnehtia tekemistä ja lupautua kaikkeen mahdolliseen ja oikeesti pitää vaan se 3 päivän leffaputki, jolloin katsoisin edes osan niistä elokuvista, jotka haluaisin nähdä. Mutta en osaa, en Helsingissä. En ilman että mut pakotetaan siihen, saan varautua ajoissa tai iskee kuolemanväsymys henkisesti ja fyysisesti. Ja viimeisessä vaihtoehdossa lopputulos on voimaton zombi sängyn pohjalla silmät kierossa. 

Believe me, been there. And going there?

Mulla ei ole sellainen olo, että reissussa olisin jotenkin paossa elämääni ja ongelmiani, mä vaan tykkään ottaa vähän etäisyyttä. Jotenkin sillon näkeekin kaiken selvemmin, eikä huku murehtimaan. Omaa elämää voi katsoa sillon vähän kauempaa, eikä sitä ota liian vakavasti. Ja mikä tärkeintä, reissussa mä osaan vähän paremmin taas levätäkin. Ylipäätään muualla kuin Helsingissä, osaan levätä. Uskokaa pois! Lepäämisellä kun voi tarkoittaa niin montaa muutakin asiaa kuin nukkumista.

Kiireessä omien ongelmien ruumiillistumat tuntuu pyörivän kokoajan ympärillä, eikä silloin ole kovin helppoa pysähtyä lepäämään. Ja koska ei pysähdy, niin asioista vielä tulee ongelmia huomattavasti helpommin, ja sitten on taas kiire. Pahinta kaikista on kuitenkin just se, miten monesta aivan supermahtavasta asiasta elämässä tulee "ongelma" vain sen saatanallisen jatkuvan kiireen takia. Awesome. Pystyn kyllä lepäämään, mutta huomaan silti, etten tajua tehdä sitä tarpeeksi usein. 

Enemmänkin haluan kokoajan keskittyä tekemään jotain. 

Ja senkin takia taas maisemanvaihdos ja asiat kunnolla tärkeysjärjestykseen.

Ps. Mulla kun oli kyllä myös jäätävä ikävä näitä maisemia, ihmisiä, eläimiä, paikkoja ja ilmapiiriä. Hehkutan reissua sitten eri tekstissä, nautin asioista nyt kun täällä olen, rauhassa.

päivärantarauha

Kävin tossa reilu viikko sitten isän kanssa Päivärannassa. Kävin sanomassa kesälle heipat ja toivottamassa syksyn sinnekin tervetulleeksi. Oli haikea vuorokausi, kun katseli luontoa joka valmistautui talveen, mutta ei niiden kaikkien värien keskellä voinut kovin pitkään haikeilla.

Jossain määrin jopa jännitin isän kanssa kahdestaan sinne lähtemistä. Isä täytti 20. päivä 49 vuotta. Ei kyllä uskoisi. Kaikki sanoo, että se on tosi nuori isä, mutta minä väittäisin sitä silti kolmekymppiseksi. No, sitten mä olisin 3-vuotias. Damn, ei ehkä sittenkään.

Kaikki kliseiset "viimeinen kesämökkiviikonloppu" -jutut piti tietysti tehdä, sen lisäks käytiin piiiitkällä kävelyretkellä meidän metsässä, murtauduttiin meidän omaan peräkärryyn, pestiin peräkärry, tehtiin puukuormaa ja haukuttiin kovaan ääneen telkkaria. Kaiken lisäksi missään ei nuku niin hyvin kuin tuolla. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut niin levännyt olo, kuin sen vuorokauden jälkeen. Tämän kaiken lisäks isän kanssa on ihan mahtavaa vaan jutella. Ihan mistä sattuu, politiikasta perheeseen ja elokuvista sienilajeihin.

Isoäiti oli isällekin sanonut, että "miten niin aurinkoisesta lapsesta tuli tuollainen". Sitä me sitten isän kanssa yhdessä ihmeteltiin, että miten me nyt molemmat ollaan tällaisia. Tällaisia perusonnellisia hölmöjä, jotka tajuaa missä maailma menee, niin hyvässä kuin pahassakin. Elämä jättää jälkensä ihmisiin, ei me voida olla enää sellaisia valkohiuksisia pikkulapsia, jotka ei tiedä pahasta maailmassa mitään, eivätkä ole koskaan siihen törmänneet.

Isällä alkaa olla hopeaa hiuksissa, mutta kultaa sydämessä.

kuulemma peräkärryn pesemistä ei tarvitsis vetää taiteiluks

hulluna törkeen kokoisia etanoita, edelleen.

isä nauroi kun kävin etsimässä aarretta

toi murroslohkare on pienen omakotitalon kokoinen, ihan sairas näky, ja jostain hevonhelvetistä jääkauden mukana tullu

ah

hetki, jolloin maailma painoi liikaa (tai oikeastaan sen jälkeen, kun päätin ottaa vielä kuvan)

pojat yritti hakea mut baariin, ei pahemmin kiinnostanu

sinisiä ovia ja paljon valokatkasimia ja peilejä

siskotkin löytyi

Päivärannassa oli myös hetki, jolloin maailma painoi liikaa. Istuskelin itsekseni rannassa ja mietin, mihin suuntaan se elämä tästä oikein lähtee. Helpotti vaan möllöttää pitkään paikallaan ja miettiä pää puhki sitä, mihin se elämä oikein aikoo minut viedä. Ei sillä, että keksisin jonkun ratkaisun, tai haluaisin edes tietää.

Välillä on vaan kiva miettiä, pelätä, arvailla, toivoa, haaveilla ja nähdä tähdenlento.

no rollossa ehkä (taas)

3.-11.9.2012
Reissu täynnä ihania ihmisiä, koiria, maisemia ja hetkiä.

Varsinkin ihania naisia! ...sekä koiria että ihmisiä.

Monestakin syystä en unohda tätä reissua.

hassusöpöläinen joka tykkää purra juttuja

aaahhh mahtava tulisielu

YÄÄ RUSKA TULEE JA PITI LÄHTEE POIS

villapaitakaveri ja koiruli

kahvimatkan keskeytys O_______O

taianomainen taikavauva. pääsin kastelieroks<3

parhaita viini-iltoja piiiiiiitkään aikaan<3

ihanainen nainen ja englannin kirjotelma, sekä pikkuinen koiravauva

junassa

Aamulla junassa kuuden ja kahdeksan välillä.

Totesin, että Happoradion Tavikset biisissä tavikset haluavatkin pienen PCn, eivätkä perseen. Nauraa hohotin hulluna. Laitoin kettusiskolle viestiä asista, se oli hyvin vakuuttunut myös samasta asiasta, eli tietysti ne laulaa perseen, eikös? (Siihen on syy, et rakastan tota pöljää.) Mut, tässä vaiheessa sit jo tukehduin nauruun.

Mietiskelin erästä villasukkaista tyttöä ja totesin miten mahtavaa on, että häneen tutustui. Laitoin viestin. Se oli hereillä ja luki juuri blogiani. Elämä on hassua ja hämmentävää.

Fiilistelin erästä ihanaista, joka oli bongannut mahtavan kämpän. Miten miten siistiä voi elämä olla kun tuokin taidesielu pyörii minun elämässä.

Laitoin viestiä isoveljelle, et oli sitä kyllä ikävä. Se salee nauraa päänsä irti (taas).

Lauri heräsi kitaran kielet painautuneena poskeen ku potkin sen hereille katsomaan aamuaurinkoa. Ei vakuuttunut, vaan heitti mua kirjalla.

Hipit melkein tuli tajuihinsa tässä vaiheessa tarinaa. Ehei, unta kaaliin ja huppu naamalle.

Känniääliö meidän loossissa olikin sitten jo kovassa nousuhumalassa.

Sydäntä kuristaa jo, alkaisin olla valmis nousemaan junasta. Ehkä hyvä, ettei vielä olla perillä. Rovaniemellä ei olla ehkä vielä hereillä ja oon liian pirteä ilmestys tähän aikaan aamusta.

Oulun ilmatilassa täytyi eräälle ihanalle saamelaiselle lähettää koulupäivävoimia, kun valitettavasti mennään silleen ristiin, ettei toisen naamaa ihan nää.

Vähän ennen kahdeksaa tuli isältä viesti. Jee päiväranta! Pitää muistaa kaivaa kalenterista sopiva hetki tässä kuussa. Isällä päivät jo tiedossa. Pöljä.

Pari minuuttia myöhemmin äidiltä tuli tekstarissa joku äiti Teresan ikivanhoista quoteista. Pöljä n. 2.

reissuilua 24.7.-9.8.2012 part. 6

Näin viimeiseen reissupostaukseen keräsin sitten Rovaniemikuvat. Ah. Ihanata.

superhauskailta !

kelpaa tällasessa maisemassa kiskoa sitä kaljaa

aika jees pussikaljapaikka sanoisin

aika helmi toi laiva

paras tyttöilypäivä<3

tummaa olutta

pakolliset siltafiilistelyt

hurjan kauniita punapäitä

käytiin paperitaidenäyttelyssä. huh että oli hienoja. taiteilija oli kotoisin hyvinkäältä, mistä minäki, ja  ollut hyväkin ystävä ala-asteaikoina.

olutta ja eeki. hihi.

kauneimpia kämppiä jonka oon nähny

viimeinen ilta, itketti mutta oli onnellinen olo. 

reissuilua 24.7.-9.8.2012 part. 5

Pössön kanssa lähettiin vuorokaudeksi mökkihöperöitymään ja pitämään inkkari-istuntoa. Teki niin hyvää ettei sitä voi sanoin kuvailla, ja juotiin niin paljon, ettei sitä kehtaa kertoakaan.

onnellinen inari

taas näitä maisemia, että sydän hajoaa

mitähän se mietti, osa mietinnöistä valitettavasti päätyi videollekin, todisteet kato löytyy kyl

mun kruunua kuulemma oikeesti käytetään perunoiden huljuttamiseen. nii varmaa.

tunnelmallista oli ainaki

saunasta tullut inkkari

nii. se leikki. liekitti kalliota.

tälleen viimeisenä voin sitten paljastaa alkoholin määrän. niin. kaunista ja nestepitoista.

reissuilua 24.7.-9.8.2012 part. 4

Sitten päästään Oulun pyörähdyksen kuviin. Enjoy once again.

lasse ! oli ehkä parasta nähdä sitä piiiiiiiitkästä aikaa.

jassu teki meille herkkukahvit<3

ja toi mulle työpaikaltaan mun kesän ensimmäiset mansikat. hihi.

reissuilua 24.7.-9.8.2012 part. 3

Rovaniemellä ollessa tuli käytyä myös hiidenkirnuilla. Jassun ja Niilan kanssa lähdettiin vähän seikkailemaan, ja tässä siltä reissulta kuvia. Oli aika täydellinen iltapäivä ja ilta.

nuo on muuten oikeesti aika syviä

vedet silmissä fiilistelin maisemia

niila kuvasi kuutamoa

ah

jotain vainoilin röökillä ilmeestä päätellen

mörköjä

koko reissukonkkaronkka

reissuilua 24.7.-9.8.2012 part. 2

Inarijärvellä käynti ja Ivalon watercrossit oli kyllä täydellisen reissun ainekset.

Ja Niila. Syrän.

taisin varpailla kokeilla miten saatanan kylmää vettä

inkkari-inkku

JAU MITKÄ MAISEMAT TUOL YLHÄÄL SIT OLI

inariviikot, tule sinäki !

ystäväiseni näytti kaikkia siistejä paikkoja. kyllä, oon myös parantumaton hippeilijä.

BILEEEEEET

watercrosseissa ekan kerran ikinä, meen kyl toistekin.

saamelaismuseossa kettuja !