hei helmikuu tuli jo

Mihin tää aika oikein menee? 

Sinänsä vähän tyhmä kysymys, koska mulla on hyvinkin selkeä fiilis siitä mihin kaikki aika on mennyt. Mie olen ollut ihan uskomattoman onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Kirjoitettuakin on tullut, mutta jotenkin en vaan saa niitä ajatuksia tänne blogiin asti siirrettyä. No, silloin tällöin millon huvittaa, eipä tästä nyt mitään stressia ole tarkoituskaan ottaa. On ollut niin ihana vaan olla olemassa, ettei siitä ole jaksanut kokoajan olla päivittämässä. On vaan nauttinut. (Plus on vähän eri asia postata nopeasti kuva jonnekin silleen "jee kivaa", kuin alkaa ihan jotain muka järkevää tekstiä kirjoittamaan.)

Loppuvuosi meni ihan hujauksessa vaan ohi kaikkien koulu- ja työjuttujen kanssa (jee valmistuin!), sekä vaan tehdessä asioita joista tykkää. Niin moni asia päässä ratkesi tiettyjen asioiden ratketessa loppusyksystä, ja asiat ja elämä on ollut taas niin paljon kevyempää. No, ei kukaan ole sanonutkaan että jälkiviisaus olis joku vitsi.

Vuosi vaihtui tähtien alla Itävallassa, ja uusi vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin melkoisella rytinällä. Oma arki keskittyy nyt pelkästään Tampereelle (joka on muuten aiiiiiivan ihanaa), sekä muille paikkakunnille kun niin itse haluaa. Ei enää jatkuvaa raskasta viikoittaista hyppimistä kaupungista toiseen. Omien työjuttujen kanssa menty vauhdilla eteenpäin ja edessäkin on vielä ihan käsittämättömän mahtavia juttuja. Sekä tuottajapuolella että käsityöhommissa. Tuotekuvauksiakin on tehty ja ties mitä. Oon saanut tietyt harrastuksenikin takaisin elämääni kun pysyy enemmän samalla paikkakunnalla ja tarjontaa täällä on. Kotona viihtyy edelleenkin ihan naurettavan hyvin ja kaukoputkenkin saa ensi viikolla takaisin. Uusi maalausteline pitäisi ostaa.

Elämässä on monta ihanaa ihmistä ja uusiakin sankareita löytynyt. Toisista olen uteliaampi kuin toisista. On niin ihanaa kun ihmiset yllättää positiivisesti. Ja oikeesti vielä löytyy sitä elämäniloa ja uteliaisuutta ja seikkailunhalua ja lempeyttä ja lämpimiä lämpimiä lämpimiä ihmisiä. (Mulla on mittari aivan täys negatiivisia sekopäisiä kyynisiä ilkeitä lahnoja, joita tästä maailmasta näyttää löytyvän ihan liikaa. Luulin pitkään, että jaksan taistella sellasta vastaan ja kestän sitä mut ei. I don't get angry, I get distant.)

Päivästä toiseen vaan omassa elämässä olevat asiat pitää mut sellaisessa onnellisuuden lämpimässä pöhnässä, ettei oikein tiedä mitä ja ketä kiittäisi tästä kaikesta olemassaolosta. (Ehei, niin idioottia ei minusta onnellisuuspöhnässäkään saa että uskoon kääntyisin.)
Sen lisäksi vielä, että meinaa perhosia olla vatsassa aina välillä ihan yksittäisestäkin syystä. Höhö.

Ihan pöhkö tämä elämä. Sinne pöhköilyyn jonnekin se aika menee.

Tässä parina viimeisenä päivänä on vaan hymyilyttänyt. Uni on taas maistunut normaalisti. Tiedän ettei aikaisempi reilun viikon unettomuus ole pahinta mitä ihmiselle voi käydä, mutta mulle koko homma oli ihan uutta. Voin vaan kuvitella minkälaista on elää univaikeuksien kanssa jatkuvasti. Tuli murehdittua ihan liikaa tämän maailman tilannetta, ja samalla sitten menetettyä yöunet. Ei ne murheiden aiheet ole mihinkään kadonnut, mutta oon tainnut tehdä niiden asioiden kanssa nyt jonkinlaisen rauhan. Tai ainakin saanut itseni ymmärtämään, etten mie mitään asioille jaksa väsyneenä tehdä.

Muuten kun kaikki on hyvin. Paremmin kuin hyvin. Asiat on elämässä jotenkin todella seesteisesti. Ympärillä on aivan käsittämättömän ihania ihmisiä ja mukavaa tekemistä riittää. Kouluasiat menee eteenpäin ja töitä löytyy. Koti on koti ja pimeys on ystävä.

Tässä syksyssä on ollut sellainen todella lämmin ja rakastava ilmapiiri.

"I love autumn and winter more. Something opens up in me then - something soft and deep and glowing - which is far too shy to expose itself to the inexhaustible light of summer."

nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.

kurkataanpa pään sisälle

Mä hirveesti haluaisin jo kertoa, että oon ehtiny/jaksanu käydä kunnolla läpi nuo viimeisen parin kuukauden (tai oikeastaan koko vuoden krhm) kuvat, jotta voisin niitä tännekin laittaa, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. Liikaa tekemistä ja olemista ja elämistä. 

Deal with it.

Haluaisin myös, et voisin kertoa mitä pään sisällä on tapahtunut viimeisen aikalailla vuoden aikana, tai varsinkin tämän vuoden puolella, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. En ainakaan tietokoneella. Kirjoitettuja tekstejä löytyy monta kymmentä sivua, enemmän tai vähemmän julkaisemiskelpoista paskaa. Oon sentään vihdoin(!) päivittänyt joitain noita tekstejä tänne. Kannattaa siis selailla taaksepäin niin sieltä saattaa löytyä jotain, mitä ei vielä pari päivää sitten löytynyt. Päivitän tosin niitä tekstejä sitten kun mulla on aikaa/mielenkiintoa istua vähän pidempään koneella. En lupaa, että se tapahtuu ihan kovinkaan pian, eikä välttämättä koskaan.

Deal with it.

Se, minkä voin kertoa, on että en ole ikinä ollut näin onnellinen. Odottavan onnellinen. On tapahtunut ihan järjettömän ihania asioita. Ja kaiken lisäksi voin sanoa, että samalla linjalla jatkuu. Ei sillä, etteikö sitä tietäisi, että elämä on yhtä vuoristorataa (varsinki minulla), joten varmasti tulee niitä alamäkiäkin ja sellaista. Minä en kuitenkaan anna enää ikinä kenenkään toisen vetää minua mukanaan viemäriin. Jos haluan viemäriin, niin menen sinne ihan omasta tahdostani.
Siinäpä suurin läksy, joka on tullut tänä syksynä (vasta) kunnolla opittua. 

Deal with it.

Because I will.

marraskuisia havaintoja!

...ihan näinkin pöljästi listan muodossa, koska mulla ei vieläkään kiinnosta istua koneella. Sit kun pääsen oman ah niin ihanan läppärini viereen, tai saadaan rauhoitettua meininkiä sen verran, että tässä viitsii kirjoittaa, niin katsotaa. Lässynlää, täältä pesee;

- tämän vuoden lokakuu oli koko vuoden paras kuukausi fiiliksen ja meininkien puolesta. käkääk! ei marraskuu vaan lokakuu. hämmentävää, mut itseasiassa aika loogista. marraskuuhun liittyy pientä hartioiden jumitusta ja päänsisäistä ahdistusta, johtuen punkkauspaikasta. mut luulin lokakuussa vielä et on ehkä alkusyksy, jos sitäkään. kesä alko oikeestaan vasta elokuussa, niin tässä tullaan nyt sitte vähä niinku jäljessä. eipä haittaa.
- mie oikeesti luulin olevani tämän maan viimeinen merirosvo. uskoin kyllä niiden olemassaoloon (vähän niinku yksisarvisiinki), mut en ollu tavannu. nyt oon tavannut tutustunut ja tykästynyt. (myöskin yksisarviseen, mut siitä on jo hetki!)
- leevi on ihana kissa
- oon mie allekirjoittanut vuokrasopparin uuteen kämppään, mut kenellekään (melkein) en oo kertonu missä tää paikka sijaitsee. 42.
- ihastuin ouluun ja rakastuin tampereeseen. ouluun en muuttais ikinä ja tampereelle muutosta aloin tosissani haaveilla.
- sossunpapereiden takapuolelle on hyvä kirjoittaa matkapäiväkirjaa
- kesän työtunneista en oo saanu palkkaa vieläkään
- 23 & 23 -kaulaliinat pitää lämpimänä
- on kyllä muutenki ollu sellanen shamaanisyksy (taas kerran), että meinaa pää hajota. kuvittelin ettei viime syksyn meiningeistä vois mennä enää hullummaks, mut olinki niin väärässä kuin vain voi olla. tänä syksynä oon oikeesti ollut sellanen onneliinipallero ettei mitään järkeä
- valokuvia on 1.10.-15.11. tuolla kameran muistikortilla melken 2000. kuhan on aikaa ja oma läppäri nassun edessä ni läiskin kyllä lemppareita tännekin, no worries!

Nyt mä kuitenki lähen härväämään jotain muuta, ei jaksa tätä valkoista näyttöä tällä(kään) kertaa tuijottaa pidempään. Toivottavasti kaikilla on hauskaa ja elämästä löytyy näin marraskuisiin iltoihin valoa. Tiedän toistavani itseäni, mutta muistakaa kynttilät, kirjat, punaviini, hyvät teet, ulkoillessa (sekin on tärkeetäääää) huppu(!), villasukat, takkatuli (jos mahdollista) ja ystävien seura. Niiden oikeiden ystävien! 

Marraskuussa sitä alkaa luonto valmistautua talviunille, joten koittakaapa kaikki riehuakat ja -ukot muistaa kans et tarviitte unta enemmän ja ottakaa ylipäätään vähä rauhallisemmin, se aurinko ei enää anna sitä virtaa niinku kesällä. Ja jos ihan hullu hätä tulee (tai vaikkei olis hätäkään) ja kokee että siitä ois apua, saa testata, niin mulle saa kyllä soittaa. Mä lähen aina mielelläni jonkun luokse kylään tai mun luokse voi aina tulla porisemaan teepannun kanssa kilpaa. 

Mutta ei tänään, tänään me levätään.

rauhallinen keskiviikkoilta

Ah, tulihan tällekin viikolle se rauhallinen koti-ilta. Kettusiskon kanssa pizzaa ja kissavauvat sekoilee.

Tän päivän päivähaastetekstistä kettuuntuneena onkin hyvä löpistä vähän muita epämääräisiä asioita, kun oikeesti tuntuu että olis vähän höpistävääkin. Jännä kyllä, toi haaste toimi, blogin päivittäminen on tuntunu taas vallan luonnolliselta osalta päivää (tai viikkoa) ja voi olla, että tahti pysyykin ihan järkevänä, tai sanotaanko tuottoisana, tämän haasteen jälkeen. Mulla sinänsä aiheet on mahdollisesti kyl kiinnostavampia. No en tiiä, on tuolta tulossa vaikka ja mitä vielä, mut ainaki saan itse päättää aina mistä oikein höpisen.

Oli pakko siirtää teksti tuosta isommalta näytöltä tähä läppärin näytölle, silmäthän tässä hajoaa ku tuijottaa noin suurta ruutua valkosena mwahaha. Aattelin tähän postaukseen laittaa epämääräisiä huonoja kännykkäkuvia, joilla saan helposti kerrottua viimeaikaisista jutuista, jotka on mielessä aika hyvin. Heeeere we go;

Kylen puhelimella saa parempia kuvia. Mwahaha elokuun alkupuolelta. Kohta taas nähdään!

Parempi pitää noi valkosemmat jutut pienemmällä näytöllä.

Yöllä ikkunalla on kiva fiilistellä syksyn tuloa ja kaikkea muutakin.

Hyvä käydä kuuntelemassa veden ääniä, mut kuvista tulee kofeiinipärinäkäsillä kyllä vähän toislaatuisia.

Hyvä muistaa.

Kokkipoikia.

Kauneimpia kämppiä mitä oon pitkään aikaan nähnyt.

Epätarkkahuonokuva mut fiilikset. Kettusisko tän toi mulle koululta, en tiedä kuka tehny jne. mutta kaunis.

Kaikenlaista on kyllä viime aikoina tapahtunut. Hyviä ja huonoja juttuja, positiivisia yllätyksiä ja valitettavan odotettavissa olevia juttuja, sikamaisia ja sydämellisiä juttuja sekä mieltä virkistäviä ja kehoa väsyttäviä juttuja.

Suurinta ihmetystä ehkä tässä ihan lähiaikoina on tuonut (taas kerran) ihmisten välinpitämättömyys toisten kämppää, lemmikkejä, sääntöjä tai omia lupauksiaan kohtaan. Tekee aika kipeetä joutua pettymään ihmisiin, joihin kuitenkin olisi halunnut niin kovasti pystyä luottamaan. Ja kaikkea kun ei pysty korjaamaan anteeksipyynnöllä, vaikka asiat anteeksi annetaankin.

Toinen asia on se, miten rumia asioita voi sanoa toisesta ihmisestä, vaikka omassa päässä onkin se vika. Syyttää toista naurettavista asioista, vaikka omassa päässä ne ongelmat onkin. Ja kerta toisensa jälkeen. Kyllähän sitä jaksaa ymmärtää ja auttaa ja kuunnella ja jutella ja ja ja ja, mutta jossain pitäis mennä se raja, varsinkin kun sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen. Jos ei muuten, ni mun on rikottava se kaava. Mä en ehkä enää jaksa.

Ja miten tehdä sellainen ihminen onnelliseksi, joka ei halua olla onnellinen? Ei mitenkään. Ei mulla ole siihen valtaa eikä keinoja, vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Siihen ei pysty kukaan, ei ketään voi pakottaa onnellisuuteen. Jos et halua olla onnellinen, et sitä varmastikaan myöskään koskaan ole. Jos et usko pystyväsi olemaan onnellinen, se tuskin tapahtuu myöskään. Jos et usko ansaitsevasi onnellisuutta, se tuskin kävelee sinua vastaan. Tämä asia, niinkuin niin moni muukin, on asenteesta kiinni.

Ja miksi miksi MIKSI mun pitäisi muka välittää siitä mitä muut ajattelee, kertokaa yksikin hyvä syy? Joidenkin ihmisten mielipiteillä on tietenkin väliä, mut ne on ne harvat ja valitut, eikä aina niidenkään sanomisilla ole mitään valtaa mun yli. Mä en aio elää elämääni pyydellen anteeksi olemassaoloani tai hakemalla siihen merkitystä muiden mielipiteistä, oli ne hyviä tai varsinkaan jos ne on huonoja. Tärkeitä ihmisiä pitää kuunnella kun ne kommentoi vaikka sun käytöstä, mut niitäkin vain jos ne puhuu asiaa. Tunnet sen piston kyllä sit sydämessäs, kun ne osuu oikeaan kohtaan. Silloin niitä kannatti kuunnella, ja kannattaa oppia siitä mitä kuulee.

Eikä ole väärin toivoa ympärilleen onnellisia ihmisiä, jotka aina pyrkii parempaan, uskoo itseensä ja sinuun, auttaa vaikeina aikoina, ei jätä yksin eikä välitä siitä mitä täysin merkityksettömät ihmiset huutelee.