oulun lentokentällä

No joo, ollaan sitten aika ajoissa paikalla, muutaman tunnin odottelu tiedossa. Eipä se haittaa kun on kirja ja kirjoitusvälineet mukana. Hetken voi hengähtää sitten vaikka näin lentoasemalla.

Lentoasemat itsessään on sinänsä aina olleet jotenkin tosi kiehtovia. Niissä on lähtö ja paluu aina niin voimakkaasti läsnä. (Samasta syystä varmaan tykkään rautatieasemista.) Paljon ihmisiä lähdössä seikkailulle ja paljon ihmisiä palaamassa seikkailulta. Ja niin paljon tunteita.

Mua on aina vähän harmittanut kun ihmiset tuntuu niin harvoin saattavan muita lentokentälle. (No, ehkä reissuun lähdetään sitten aina porukalla?) Vaikka kyseessä olisi vain lyhyt reissu, lyhyt lento kotimaassa tai hyvästit ikuisiksi ajoiksi, tuntuu ettei niitä "hyvästejä" millään haluta jättää lentokentällä. Onko se liian julkinen paikka sellaiselle tunteiden ilmaisulle?

Vähän sama homma siinä tilanteessa, kun joku tulee takaisin. Palaa? Menkää nyt hittolainen ihmiset portille asti vastaan, se tulee takaisin! (Toivottavasti ehjänä ja kokemuksia rikkaampana.) Mikä sen ikävämpää kuin palata reissusta (jos tulet yksin ja muutenkin) jossei kukaan ole ikävöinyt sen vertaa, että olisi pölähtänyt vastaan. Kyllä minä ymmärrän (tai yritän ainakin), ettei aina pysty(/ehdi/jaksa?) mutta c'mon! kukapa ei haluaisi tietää, että IIK SINUA ON IKÄVÖITY!

(Pitäisköhän siirtyä pois lattialta, porukka katsoo vähän ihmeissään...no, ei ole minun murheeni, valittakoon jos olen tiellä tai istun asiattomasti lattialla vaikka tuolejakin olisi tyhjänä.)

Maha murisee ihmeellisesti kahden energiajuoman ja valvotun yön jälkeen. Vähän jo tekisi mieli päästä istumaan lentokoneeseen, tai ainakin päästä tästä hilloja täynnä olevasta rinkasta eroon. Finavian työntekijöitä pyörii ympäriinsä ihan hulluna näinkin pienellä kentällä. Johtuuko se tunne vain siitä ettei meitä matkustajia ole täällä kovin montaa vai kyttäävätkö ne minua? Ihme hiippari seinän vieressä ison rinkan kanssa, lasit päässä kirjoittaa jotain välillä vilkuillen ympärilleen napit korvissa. Ehkä ne luulee et oon kaksoisagentti? Tai siis terroristi? Tai muuten vaan hullunkurisen näköinen? OKEI MYÖNNÄN KAIKEN, kuhan vaan toimitatte noi hillat perille tai porukat saa hepulin. (Toisaalta hei marjoja, ties vaikka ne ois myrkyllisiä, onhan ne sentää oransseja ja vielä jäässä!)

oulussa

Joo ja paskat tästä liftauksesta ja oululaisista autokuskeista ja on jano ja väsyttää ja joo, vois polttaa tupakan ja keskeyttää tän homman. Te tyhmät itsekkäät autoilijat ette minun aurinkoista päivääni pilaa. Hähää! ...no okei, ehkä teistä kukaan ei ollut menossa Rovaniemelle. Who knows.

Viikko tullut oltua taas tien päällä ja on huomattavasti rauhallisempi olo kuin kotona Helsingissä oli. No, viikkoon se huonekaan Helsingissä ei ole enää ollut minun. Siihen huoneeseen jäi minusta vain muutama hassu naula seinille, mutta aika monta unelmoivaa katsetta niille seinille piirtyi myös. Siellä ne on turvassa, Tanelin katseiden seurassa.

On tullut kyllä monesti mietittyä onko sitä rauhallisempi reissussa sen takia et on reissussa, vai koska on poissa Helsingistä. No, mä luulen että viime talven aikana selvis aika lopullisesti, että Helsingistähän se johtui.

Your home is where your heart is. Mitäs sitten, kun ei ollut harmainta aavistusta, missä se sydän on? Täysin varmaa oli heti, että Helsingissä se ei ollut. En edes muista, milloin se olisi siellä ollut. (Okei, ei tarvinnut kauaa miettiä, 2012 kevät ja kesä vielä toimi.) Johonkin mä sen sydämen sitten syksyllä, tai no loppusyksystä/alkuvalvesta hukkasin.

Ja kestikin aika kauan, että sen löysi takaisin. (Toisaalta siinä olis voinut kestää huomattavasti kauemminkin...) Sydämen, oman auringon, elinvoimansa, oman itsensä, tai miksi ikinä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Se vaati yhden sydäntäsärkevän järkipohjaisen päätöksen, järjettömän määrän lepoa ja käsitöitä, lukemattomia määriä elokuvia ja kirjoja, sopivasti oikeita ystäviä ja monen turhan ihmissuhteen karsimisen, paljon vierailuja pikkusiskon ja isän luona, 247 sivua tekstiä, täysin idioottimaisia ja varomattomia reissuja, monia puheluita kaukaiseen maahan, luvan olla rikki sekä energiaa siitä omasta auringosta, josta muistuttamaan oli haluttava se koru itselle takaisin.

rovaniemi - oulu

Autossa soi epämääräisiä biisejä, ja matkalaiset on kaikki hiljentyneet ainakin hetkeksi. Tuntematon kuski ja etupenkkiläinen välillä vaihtavat muutamia lauseita. Tyttö minun vieressä nukkuu ja minä kaivoin kirjoitusvälineet esille.

Olipa ihana lähteä Rovaniemeltä. Nyt kun sinne tietää pääsevänsä takaisin ainakin seuraavaksi vuodeksi, on hyvä lähteä puoleksitoista kuukaudeksi vielä vähän pyörimään. Oulua, Keuruuta, Jyväskylää, Kajaania, Savonlinnaa, Helsinkiä, Saimaata, Torniota ja Hyvinkäätä ainakin vielä odotellessa.

En voi kieltää, etteikö kuitenkin olisi tavallaan harmittanut lähteä. Tai ainakin olisin mielelläni ottanut parikin asiaa sieltä mukaani. Sydämestä sinne jäi odottamaan monta palaa, vähän sinne ja tänne.

Kuitenkin kannattaa myös muistaa aina välillä katsella myös sitä auringonlaskua.
Sekin osaa olla aika kaunis.

vaihteeks vähän reissukuvia

normaali vai iso?

jokin niitä kovasti molempia kummastutti

paras leffaviikonloppu<3

humalassa olemme ainakin kuvauksellisia onneksi

joo. en suosittele.

varsinaiset tukkajumalat sanoisin minä

taika oli kasvanu isoks kurrrr

mietiskelin

innostuin pihlajanmarjoista

saatanan savu siinä sopivasti nii

hassutti

mietiskelin lähtöä....

...ja tuli idea tähän kuvaan

NII

että semmonen afterkuva sit beforekuvaa muistellen

oli siel bileetki, mwah mwah mwah

niila sai kuulla melkoisen ohjeistuksen tätä kuvaa varten "HALUUN TÄLLASEN JA TÄLLASEN JA TÄLLEEN..."

pusui

hassunhauska hullunkurinen yö

yömaisemaa siljan parvekkeelta

toiselle rastat tein

kaverit hei mitä tääl tapahtuu

Oi rovaniemi, kyllä minulla olikin sinua jo ikävä.

Ja varsinkin ihmisiä sieltä.

Kaikista ihanista ihmisistä ja hetkistä ei ole kuvaa, mutta tässä kuitenkin olemassaolevista valitut julkaisukelpoiset palat, enjoy!

Haluan jo takas.