Tässä parina viimeisenä päivänä on vaan hymyilyttänyt. Uni on taas maistunut normaalisti. Tiedän ettei aikaisempi reilun viikon unettomuus ole pahinta mitä ihmiselle voi käydä, mutta mulle koko homma oli ihan uutta. Voin vaan kuvitella minkälaista on elää univaikeuksien kanssa jatkuvasti. Tuli murehdittua ihan liikaa tämän maailman tilannetta, ja samalla sitten menetettyä yöunet. Ei ne murheiden aiheet ole mihinkään kadonnut, mutta oon tainnut tehdä niiden asioiden kanssa nyt jonkinlaisen rauhan. Tai ainakin saanut itseni ymmärtämään, etten mie mitään asioille jaksa väsyneenä tehdä.

Muuten kun kaikki on hyvin. Paremmin kuin hyvin. Asiat on elämässä jotenkin todella seesteisesti. Ympärillä on aivan käsittämättömän ihania ihmisiä ja mukavaa tekemistä riittää. Kouluasiat menee eteenpäin ja töitä löytyy. Koti on koti ja pimeys on ystävä.

Tässä syksyssä on ollut sellainen todella lämmin ja rakastava ilmapiiri.

"I love autumn and winter more. Something opens up in me then - something soft and deep and glowing - which is far too shy to expose itself to the inexhaustible light of summer."

nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.

ennen kuin vuosi tulee täyteen

Heh. Ajattelin, että jos sitä vaikka kirjottaisi tänne jotain ennen kuin tulee vuosi täyteen edellisestä tekstistä. Syitä on sille, etten ole kirjoittanut, on monia. Ei ole huvittanut istua koneella, ei ole ollut mitään sanottavaa, ei ole ollut nettiä, olen ollut liikaa reissussa tai en ole ollut tarpeeksi selvinpäin/humalassa/masentunut/iloinen/yksinäinen/onnellinen tässä viimeisen 11k aikana.

No, juttuhan nyt kuitenkin on niin, etten mä oikeestaan itsekään tiedä miksi en ole kirjoittanut. Kerrottavaa ja sanottavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mut blogiin ei ole huvittanut kirjoittaa. Paperille tekstiä on vuonna 2015 ilmestynyt varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En silti oikein usko, että siirrän niitä tekstejä hirveesti tänne. Aivan järjetön homma. Jonkinlaista päivitystä ja valokuvia kuitenkin tässä vuoden aikana tapahtuneista asioista tänne varmasti laitan kuhan kotona taas olen. That's a promise.

Mutta kyllä, aion taas herättää bloginkin henkiin. Ihan varmasti. Ainakin hetkeksi. Höhö.

Tällä hetkellä istun Jyväskylässä kirjastossa. Pikkusisko on vielä koulussa ja ystäväiseni nään vasta neljän jälkeen. Taitaa olla senkin miehen näkemisestä melkein vuosi. Hurjaa miten nopeasti se aika menee kun on kivaa. Elämässä on edelleen kaikki hyvin, ellei päivä päivältä paremmin. Mä olen löytänyt ihan erilaisen tasapainon elämääni ja tuntuu että energiaa riittää ihan mihin tahansa. Tai sitten se on vaan taas tää syksy? Marraskuu? Ainakin päivät ja yöt kauneudellaan sulattaa mun sydämen ihan täysin. Kohta olis taas synttäritkin. Ja sitten suuntana USA. Iik. Vihdoinkin. 
Ipodilta alkaa soida taas Amy Winehousea ja tietokoneenkin varausaika alkaa loppua. Vastapäätä istuva vanha nainen pyytää apua tietokoneensa kanssa ja sanoo kuinka olisi itsekin nuorena mielellään näyttänyt vähän värikkäämmältä ja että pöllölaukku on suloisin asia, jonka on vähään aikaan nähnyt. Hihi rakas collini. Toissapäivänä istuin puistossa ja syötin puluja. Jotkut turistit kysyivät saavatko ottaa kuvan ja koitin hautautua isoon kaulahuiviini. Myös he kommentoivat pöllölaukkua ihanaksi. Mä tiedän! Siksi se onkin matkakaverina.

Alkaa olla aika etsiä joku sopiva kirja ja hautautua nojatuoliin pariksi tunniksi lueskelemaan. 

synttäriboogie ja sillee

Ehkä aika saada tännekin (kirjoitin tätä vihkoon jossa on aika ikäviä juttuja keväältä...) jotain positiivista tekstiä. No, en muista milloin olisin ollut näin onnellinen (epäilisin, että siinä kesällä 2013?), toisaalta tuntuu, että en välttämättä ole koskaan ollut näin tyytyväinen elämääni. Okei, edelleenkin on parantamisen varaa ja opittavaa ja koettavaa, mutta minäpä en aiokaan koskaan jumahtaa paikoilleni. En koskaan. Ja ennen kuin mun mielikuvitusviholliset hyökkää kimppuun, saanen tarkentaa hieman sitä mitä edellisellä oikein tarkoitan.

Tarkoitan sitä, että vaikka jossain vaiheessa varmasti rauhoitun niin en rauhoitu.

Vaikka jossain vaiheessa asetun aloilleni, niin en asetu aloilleni. 

Got it now? Nojoo, yritetäänpäs vielä kerran.

Mä tarkoitan sitä, että koko elämä on oppimista ja kehittymistä ja etten ikinä aio luopua uteliaisuudestani, seikkailuhalustani enkä innostani kokeilla ja oppia uusia asioita. En tosin myöskään aio luopua itsesuojeluvaistostani enkä jo hyväksi havaituista "harrastuksista". (...mistähän mä nyt oikein edes puhun, noi lainausmerkit ilmesty tuohon ihan itsestään.) No, oli miten oli, nyt ehkä joku ymmärtääkin mitä tarkoitan.

"Inari rauhoitu. Asetu aloilles. Aikuistu. Päätä elämälles suunta. Älä ole tuollainen tuuliviiri. Miksi sä hypit paikasta ja kaupungista toiseen? Koita nyt jo päättää! Sulla ei varmasti kestä ihmissuhteetkaan tuollaista pomppimista. Yritä nyt edes!"

Ja minä sanon teille, että turvat tukkoon ja pitäkää huoli omista asioistanne, ette selkeesti tiedä minusta tai minun elämästä mitään.

ps. Matti on <3

nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.

tänään on hyvä päivä 13:23-14:42

Mietinkin ettei numerolla 14 vielä ollut merkitystä. No, nyt muistan siitä aina tämän päivän ja tämän vuoden. Sen vuoden kun jotkut palaset vihdoin loksahtivat paikalleen ja meitsipoika täytti 23. Ja se vuosi, kun 42 pamahti kuvioihin. Ainahan minä oon tuosta numerosta tykännyt, mutta nyt sitä tosiaan on näkynyt joka saatanan paikassa. Yhtä paljon kuin 23. Oikea kämppis, oikea ystävä, oikea kämppä. Ja tuo vieressä jotain hömppäskifiä lukeva merirosvo. Hieno mies mutta paska akka. Huhhuh, välillä en oikein kestä sitä miten hauskaa mulla on itsekseni. Ahhahahahah galadriel tulee Helsinkiin! Sydän pakahtuu. Onneks en pääse kirjoittamaan blogia suoraa tietokoneelle, KOSKA TÄÄ ON SALAISUUS. Siis mikä on? No tuo äskeinen. Siis se et galadriel tulee? Mut eihän kukaan tiiä kuka se on? No tietääpäs ku kerrot tästä lapin prinsessasta varmasti kaikille jotka vaan vaivautuu kuuntelemaan. No niinpä, mut kuinka moni tässä maailmassa oikeesti enää vaivautuu kuuntelemaan toisiaan? Dude, i see your point.

Ja nyt iski hullu ikävä feeniksiä, täytyypä laittaa sille joku urpo whatsappviesti, harmittaa hulluna ettei selvinnyt viime reissulla Kemiin asti. Ja tuolta tuuliketulta tulee vuorostaan sellasta juttua whatsappissa, että vaikee pitää naama näkkärillä. Kirjastossa kun pitää olla hiljaa! Haha katoitpas. Tuulikettu ja tulikettu, huuhhuh mie niin tuun päissäni soittamaan ristiin näille kakkiaisille. Mutta palataan nyt asiaan. Oliks mulla asiaa?

Niin joo, se 42. Astrix - On Fire. Siltä kyllä tuntuukin. Tänä syksynä on kyllä löytynyt hyviä palasia palapeliin. Alkaa ihan näyttääkin joltain tää sekamelska. Sopivasti tulta että saa syödäkseen ja maata, että on edes jalat välillä maassa kun pää tässä on ollut pilvissä jo pari kuukautta. Teemaviikot.

Ja syökää paskaa te, jotka ootte pilanneet multa pilvi-sanan. Nii. Syökää kissankakkaa! ...tiedän mistä sitä löytyy! ...no niin, menipä taas. (EIKÄ MENNY!!!)
ps. punk to funk!

ei mulla taas muuta

Kukaan ei voi minua määritellä kuin minä itse. Eikös tämän pitäisi päteä jokaiseen meistä? Määrittelyn tilalla voisi yhtälailla olla käskeä/arvostella/jne. Minulla itselläni on valta minuun itseeni, eikä kenelläkään muulla. Minä päätän täysin itse, mitä teen/sanon/uskon, eikä kukaan muu. Kukaan ei myöskään saa minulle huonoa omatuntoa tekemisistäni, enkä yksinkertaisesti tee mitään vain koska ”on pakko”, ”niin kuuluu tehdä” tai joku haluaa minun niin tekevän. En aio pettää itseäni. En myöskään ole kenellekään selitysvelvollinen tekemisistäni. Kerron jos huvittaa ja selitän jos jaksan vaivautua. (Voihan se olla, että nämä asiat toteutuvat yllättävänkin usein, sellaista se on avoimien ihmisten kanssa helposti, kas kummaa!)

Juuri näin yksinkertaista se voi olla, jos vaan uskaltaa. Paskaa tulee kyllä varmasti niskaan. Pääsee myös pettymään ihmisiin, kun ne vaan ei ymmärrä eivätkä hyväksy sitä, ettei niillä ole valtaa muuttaa minua. Leimataan itsekkääksi paskaksi niidenkin toimesta, jotka aiemmin ovat tällaista itsenäisyyttä arvostaneet.

Mutta ainakaan en koskaan petä itseäni. En ole koskaan pettänyt aikaisemminkaan, enkä aio sitä tehdä jatkossakaan.

Poikkeuksena tietysti ne ihmiset, joiden mielipiteen haluan kuulla ja jonka haluan ottaa huomioon, antaa jopa vaikuttaa minuun ja elämääni. Itsellä näitä ihmisiä on vain kourallinen, mutta heidän mielipiteitään osaan kyllä arvostaa ja haluankin ne kuulla, kysymättäkin. Nämä ihmiset otan myös mielelläni mukaan elämääni ja heitä myös mietin kun elämääni elän. Nämä ihmiset myös tietävät, minkä takia he ovat elämässäni ja minkä takia haluan heidät elämässäni myös pitää JA minkä takia haluan osaksi heidänkin elämiään. Jokainen näistä ihmisistä myös tietää, ettei edes heillä ole valtaa päättää minun puolestani yhtään mitään. 

Tämä kun on minun elämäni.

Miksi niin monesti tuntuu, että suurimmalla osalla ihmisistä näitä ihmisiä ei tosiaan ole kourallista, vaan jokaisen tuntemattomankin vastaantulijan mielipide kiinnostaa. Enemmän tai vähemmän tietoisesti.

marraskuisia terveisiä

Nii. Blogin nimi on marrasaurinko ja tuntuu, että marraskuut on sitä hiljaisinta aikaa tässä blogissa. Viime vuonna hiljaiseksi veti pään kunto, ei sieltä löytynyt yhtään ajatusta, ei onnellista eikä surullista, josta olisi voinut kirjoittaa. Ja minähän en tunnetusti kovin kummallista aivopierua tarvitse, että tekstiä syntyisi, mutta vuosi sitten tilanne oli aika jäätävä. Tyyntä myrskyn alla.

Tänä vuonna sitten marraskuu näyttää blogissa tyhjältä ihan päinvastaisesta syystä. Elämää ja ajatuksia on niin paljon, ettei vaan millään ole jaksanut istua tietokoneen vieressä sen vertaa, että olisi tekstejään tänne siirtänyt. Että syy ei todellakaan ole se, etteikö niitä ajatuksia ja asiaa ja kerrottavaa ja mietittävää olisi ollut, en vain ole vaivautunut lähestymäänkään tietokonetta.

Kyllä minä jossain vaiheessa hankin sen netin omallekin kämpälle (ja ylipäätään olen sen verran kämpillä), että saan taas kuvia ja tekstejä tännekin laitettua, mut oon päättäny etten ota huonoa omatuntoa siitä, että tämä blogihomma ei ole siellä tärkeysjärjestyksessä ihan korkeimmalla. Ei sillä, että kukaan muu sitä minulta tavallaan vaatiskaan, kuin minä itse, mutta ehkä nyt sitten oon tehnyt itseni kanssa rauhan tämän asian kohalla. Mie tiedän, että kirjoittaminen on mulle tärkeetä. Siitä en luovu ja se pysyy elämässäki. Haluan kuitenki, että blogikin pysyy vähintäänki sillä listalla, vaikkei sitten top50 tärkeimmissä jutuissa oliskaan, eli kyllä mie sen ajan löydän tällekin asialle. (Niinku nyt ku oottelen, että Jenna kohta värjää minun tukan!)

Mutta huhhuh mikä kuukausi. Minun kuukausi. Marraskuu on ihana. Yrittäkääpä väittää mulle jotain muuta.

opettaja töyssy kurispanta hetkiä pimeydessä tavallista enemmän valoja ystäviä oikeita ihmisiä aikuinen? harmittaa, kun bussissa on valot kokoajan päällä. ilman ei näkisi ehkä kirjoittaa. tien päällä on hyvä olla, ei ole koskaan yksin ja kuitenkin on. vain minä ja rakkaani, tie. sydän vaatii kulkemaan. tässä maassa on jotain pahasti pielessä. KYLMÄ SÄÄ EI TEE IHMISISTÄ KYLMIÄ. merkkiuskollisuus, mistä se tulee? jokaisen sukupolven ja ihmisen omat valinnat. kapinaa alkoholilla, kuinka omaperäistä. lukemattomia hetkiä pohdiskeluun. nuuskamuikkusen rauha. tulinen nainen. pimeällä ei näy maisemia. lämmintä ilmaa tulee tuulettimesta, hankala löytää kirjoitusasentoa. myöntäisi, että tykkää siitä että saan raivostumaan, sekoamaan, lähelle hulluutta. voimakastahtoinen. temperamenttinen. ansaitsee vain vihaa? "vain hullut jään läpi sukeltaa" ja minä olen myrskyinen järvi.