päivät täynnä onnellista elämää

...ja ihania ihmisiä ja ihanaa kämppää ja ihanaa ihanaa ihanaa !

Kaikki tuntuu aika hyvältä.

Nää huopikkaat jalassa tuntuu hyvältä, matto mahan alla, kummitädin lähettämät legginssit jalassa, sielunsiskon antama paita ja kirpparilta löynyt huppari. Long-lost brother höpöttelee mukavia musiikista lärvikirjassa ja oltiin onneks molemmat sitä mieltä, et mun reissua kannattaa siirtää. Liian kiire, enkä mä halua hosua. En juuri nyt. Ja haluan myös oikeesti viettää kunnolla aikaa sitten siellä jenkeissäkin. Can't wait. Perustin hassun facebookryhmän tulisielunsiskoille, valitettavasti oon tajunnu lärvikirjan ryhmien hyödyllisyyden. En siis taida päästä ihan heti lärvikirjasta eroon. En nyt oikeastaan ole viimeaikoina enää halunnutkaan. Siinäpä on. Ja halusin meille neljälle oman höyryämispaikan lärvikirjaankin, kaikki kun on niin kiireisiä ja seikkailijoita ja vaikka ja mitä, mutta ollaan onneks myös aktiivisia hörhöjä lärvikirjassa. Vaihtelevasti, mut silti. Oon suunnitellut joululahjoja ja tehnytkin jo osan. Saanut tavaroita seinälle, mutta pitänyt kaksi seinää ihan tyhjänä. Purkanut teltan ja hakenut kotoa ison ison ison viininpuna-mustan maton. Pehmeän. Maailmankartta ja suomenkartta on päässeet taas seinälle ja edelleenkin tarvitsen Heurekasta sen julisteen linnunradasta. Then it's perfect. Kummitäti ja isotäti on tulossa joulun jälkeen Suomeen. Ihanaaaaaaa. Ja taas kerran sain sellaisen paketin kummitädiltä, ettei järkeä. Mahtava nainen. Ei kukaan osaa ostaa mulle noin hyviä lahjoja. Mitähän vielä. Isoäidin ja isoisän antama seinäkello raksuttaa mukavasti ja katselin tuossa paperikuvia läpi. Pakko tilata niitä lisää, oon suunnitellut sitä varmaan laittoman monta vuotta. Tänä talvena mä sen hoidan, piste. Laitoin susipojalle viestiä kun sitä vedet silmissä muistelin parvekkeella ja arvasin, että tällä kertaa se jopa vastaa aika pian. Hupsista vaan. Leijonakuninkaallekin tuli paljastettua jänniä juttuja tekstiviestillä eräs päivä, ja joku päivä tässä se lupas tulla pyörähtään kylässäkin. Staminapoikakin kävi kylässä, ja minä taisin näyttää "haudasta nousseelta kuolleelta morsiamelta". En kyllä epäile. Tulisi nyt pian vaan kahville, niin päästäisiin oikeesti juttelemaan ihan kunnolla. On tullut katseltua läpi molempien pikkusiskojen yo-juhlakuvia vaikka kuinka paljon. Toinen on kaunein ylioppilas ja toinen söpöin, mitä oon ikinä nähnyt. Ihanat. Vielä kun löytyisi se sininen ohjain jostain... Ja 23 ja 42 vainoaa mua edelleen. Vai suojelee? Mä en tiiä mistään mitään, hämmentäviä keskusteluja ja sarjassamme mitähäh, mut merirosvoinkkarit on silti paras kerho ikinä. Ettäs tiedätte.

Whää. Elämä on ihan liian mahtavaa. Ja nyt mä kyl alan tekemään jotain muuta ku kirjottaan tätä. Pitää vielä ainakin käydä vaatteet läpi ja laittaa huomisen pyykkivuoron pyykit valmiiksi. (Koska en varmasti jaksa sitä aamulla tehä....................)

Ja tekstiä ois taas paperilla sellane viismiljoonaabiljoonaa sivua, mut vihaan tän näytön tuijottamista, eli jonkin aikaa taas menee että ne tänne joku krapulapäivä filosofiadarrassa kirjoittelen.

synttäriboogie ja sillee

Ehkä aika saada tännekin (kirjoitin tätä vihkoon jossa on aika ikäviä juttuja keväältä...) jotain positiivista tekstiä. No, en muista milloin olisin ollut näin onnellinen (epäilisin, että siinä kesällä 2013?), toisaalta tuntuu, että en välttämättä ole koskaan ollut näin tyytyväinen elämääni. Okei, edelleenkin on parantamisen varaa ja opittavaa ja koettavaa, mutta minäpä en aiokaan koskaan jumahtaa paikoilleni. En koskaan. Ja ennen kuin mun mielikuvitusviholliset hyökkää kimppuun, saanen tarkentaa hieman sitä mitä edellisellä oikein tarkoitan.

Tarkoitan sitä, että vaikka jossain vaiheessa varmasti rauhoitun niin en rauhoitu.

Vaikka jossain vaiheessa asetun aloilleni, niin en asetu aloilleni. 

Got it now? Nojoo, yritetäänpäs vielä kerran.

Mä tarkoitan sitä, että koko elämä on oppimista ja kehittymistä ja etten ikinä aio luopua uteliaisuudestani, seikkailuhalustani enkä innostani kokeilla ja oppia uusia asioita. En tosin myöskään aio luopua itsesuojeluvaistostani enkä jo hyväksi havaituista "harrastuksista". (...mistähän mä nyt oikein edes puhun, noi lainausmerkit ilmesty tuohon ihan itsestään.) No, oli miten oli, nyt ehkä joku ymmärtääkin mitä tarkoitan.

"Inari rauhoitu. Asetu aloilles. Aikuistu. Päätä elämälles suunta. Älä ole tuollainen tuuliviiri. Miksi sä hypit paikasta ja kaupungista toiseen? Koita nyt jo päättää! Sulla ei varmasti kestä ihmissuhteetkaan tuollaista pomppimista. Yritä nyt edes!"

Ja minä sanon teille, että turvat tukkoon ja pitäkää huoli omista asioistanne, ette selkeesti tiedä minusta tai minun elämästä mitään.

ps. Matti on <3

tällaista tänään 03:49

‎"I've learned that no matter what happens, or how bad it seems today, life does go on, and it will be better tomorrow. I've learned that you can tell a lot about a person by the way he/she handles these three things: a rainy day, lost luggage, and tangled Christmas tree lights. I've learned that regardless of your relationship with your parents, you'll miss them when they're gone from your life. I've learned that making a "living" is not the same thing as making a "life." I've learned that life sometimes gives you a second chance. I've learned that you shouldn't go through life with a catcher's mitt on both hands; you need to be able to throw something back. I've learned that whenever I decide something with an open heart, I usually make the right decision. I've learned that even when I have pains, I don't have to be one. I've learned that every day you should reach out and touch someone. People love a warm hug, or just a friendly pat on the back. I've learned that I still have a lot to learn. I've learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel."

— Maya Angelou

ah pois täältä

H-hetki lähestyy. Oiskohan tää ensimmäinen kerta ns. lapsuuden jälkeen kun oikeesti odotan synttäreitäni? "Haluuks pitää röökitauon jossain vaiheessa?" Toinen hakkaa Haloa ja kolmannen sämpylä näytti ihan meteoriitilta. Vähän on sellanen olo, et ois asunut kohta viikon päivät vilkkaan ja lystikkään kanssa saman katon alla. Siitähän se härdelli vasta syntyisikin, jos täällä vielä olis paikalla kun unelias ja nuhanenä pamahtaa muutaman päivän päästä paikalle. Ihania pönttöpäitä talo täynnä. 

Mutta tämä Alice lähtee pian uusille vesille. Fin by me. Comeback kill. 

Kyllä minä joku päivä vielä aion käyttäytyä hyvin.

kurkataanpa pään sisälle

Mä hirveesti haluaisin jo kertoa, että oon ehtiny/jaksanu käydä kunnolla läpi nuo viimeisen parin kuukauden (tai oikeastaan koko vuoden krhm) kuvat, jotta voisin niitä tännekin laittaa, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. Liikaa tekemistä ja olemista ja elämistä. 

Deal with it.

Haluaisin myös, et voisin kertoa mitä pään sisällä on tapahtunut viimeisen aikalailla vuoden aikana, tai varsinkin tämän vuoden puolella, mutta ei. Nyt ei ole ehtinyt. En ainakaan tietokoneella. Kirjoitettuja tekstejä löytyy monta kymmentä sivua, enemmän tai vähemmän julkaisemiskelpoista paskaa. Oon sentään vihdoin(!) päivittänyt joitain noita tekstejä tänne. Kannattaa siis selailla taaksepäin niin sieltä saattaa löytyä jotain, mitä ei vielä pari päivää sitten löytynyt. Päivitän tosin niitä tekstejä sitten kun mulla on aikaa/mielenkiintoa istua vähän pidempään koneella. En lupaa, että se tapahtuu ihan kovinkaan pian, eikä välttämättä koskaan.

Deal with it.

Se, minkä voin kertoa, on että en ole ikinä ollut näin onnellinen. Odottavan onnellinen. On tapahtunut ihan järjettömän ihania asioita. Ja kaiken lisäksi voin sanoa, että samalla linjalla jatkuu. Ei sillä, etteikö sitä tietäisi, että elämä on yhtä vuoristorataa (varsinki minulla), joten varmasti tulee niitä alamäkiäkin ja sellaista. Minä en kuitenkaan anna enää ikinä kenenkään toisen vetää minua mukanaan viemäriin. Jos haluan viemäriin, niin menen sinne ihan omasta tahdostani.
Siinäpä suurin läksy, joka on tullut tänä syksynä (vasta) kunnolla opittua. 

Deal with it.

Because I will.

Tää kuukausi ja edellinen on kyllä opettanut paljon ihmisistä ympärillä. Näyttänyt kehen voi luottaa ja keneltä saa apua ja ketkä jaksavat olla tukena. Ja varsinkin on tullut hyvinkin selväksi keiden kohdalla nämä asiat eivät toteudu.

Sinänsä näistä asioista on opettanut koko elämä aika paljon, mutta taas kerran vähän lisää. Varsinkin viimeisen muutaman vuoden aikana kun on ollut niitä hetkiä jolloin on ollut onnellisempi kuin koskaan, tai mennyt huonommin kuin koskaan. 

Silloin on oikeesti tuttavapiiristä, kaveripiiristä, ystävistä ja omasta lähipiiristä löytynyt ne oikeat ystävät.

Vaikka mitään järjetöntä omaa henkistä kasvua ei ole tässä tapahtunut (koska siis tykkään jumittaa paikoillani), niin sen verran tässä on syksyn aikana kasvanut ja viisastunut, että tietyistä negatiivisista ihmisistä on päästänyt irti tai hankkiutunut eroon.

nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.

marraskuisia havaintoja!

...ihan näinkin pöljästi listan muodossa, koska mulla ei vieläkään kiinnosta istua koneella. Sit kun pääsen oman ah niin ihanan läppärini viereen, tai saadaan rauhoitettua meininkiä sen verran, että tässä viitsii kirjoittaa, niin katsotaa. Lässynlää, täältä pesee;

- tämän vuoden lokakuu oli koko vuoden paras kuukausi fiiliksen ja meininkien puolesta. käkääk! ei marraskuu vaan lokakuu. hämmentävää, mut itseasiassa aika loogista. marraskuuhun liittyy pientä hartioiden jumitusta ja päänsisäistä ahdistusta, johtuen punkkauspaikasta. mut luulin lokakuussa vielä et on ehkä alkusyksy, jos sitäkään. kesä alko oikeestaan vasta elokuussa, niin tässä tullaan nyt sitte vähä niinku jäljessä. eipä haittaa.
- mie oikeesti luulin olevani tämän maan viimeinen merirosvo. uskoin kyllä niiden olemassaoloon (vähän niinku yksisarvisiinki), mut en ollu tavannu. nyt oon tavannut tutustunut ja tykästynyt. (myöskin yksisarviseen, mut siitä on jo hetki!)
- leevi on ihana kissa
- oon mie allekirjoittanut vuokrasopparin uuteen kämppään, mut kenellekään (melkein) en oo kertonu missä tää paikka sijaitsee. 42.
- ihastuin ouluun ja rakastuin tampereeseen. ouluun en muuttais ikinä ja tampereelle muutosta aloin tosissani haaveilla.
- sossunpapereiden takapuolelle on hyvä kirjoittaa matkapäiväkirjaa
- kesän työtunneista en oo saanu palkkaa vieläkään
- 23 & 23 -kaulaliinat pitää lämpimänä
- on kyllä muutenki ollu sellanen shamaanisyksy (taas kerran), että meinaa pää hajota. kuvittelin ettei viime syksyn meiningeistä vois mennä enää hullummaks, mut olinki niin väärässä kuin vain voi olla. tänä syksynä oon oikeesti ollut sellanen onneliinipallero ettei mitään järkeä
- valokuvia on 1.10.-15.11. tuolla kameran muistikortilla melken 2000. kuhan on aikaa ja oma läppäri nassun edessä ni läiskin kyllä lemppareita tännekin, no worries!

Nyt mä kuitenki lähen härväämään jotain muuta, ei jaksa tätä valkoista näyttöä tällä(kään) kertaa tuijottaa pidempään. Toivottavasti kaikilla on hauskaa ja elämästä löytyy näin marraskuisiin iltoihin valoa. Tiedän toistavani itseäni, mutta muistakaa kynttilät, kirjat, punaviini, hyvät teet, ulkoillessa (sekin on tärkeetäääää) huppu(!), villasukat, takkatuli (jos mahdollista) ja ystävien seura. Niiden oikeiden ystävien! 

Marraskuussa sitä alkaa luonto valmistautua talviunille, joten koittakaapa kaikki riehuakat ja -ukot muistaa kans et tarviitte unta enemmän ja ottakaa ylipäätään vähä rauhallisemmin, se aurinko ei enää anna sitä virtaa niinku kesällä. Ja jos ihan hullu hätä tulee (tai vaikkei olis hätäkään) ja kokee että siitä ois apua, saa testata, niin mulle saa kyllä soittaa. Mä lähen aina mielelläni jonkun luokse kylään tai mun luokse voi aina tulla porisemaan teepannun kanssa kilpaa. 

Mutta ei tänään, tänään me levätään.

tänään on hyvä päivä 13:23-14:42

Mietinkin ettei numerolla 14 vielä ollut merkitystä. No, nyt muistan siitä aina tämän päivän ja tämän vuoden. Sen vuoden kun jotkut palaset vihdoin loksahtivat paikalleen ja meitsipoika täytti 23. Ja se vuosi, kun 42 pamahti kuvioihin. Ainahan minä oon tuosta numerosta tykännyt, mutta nyt sitä tosiaan on näkynyt joka saatanan paikassa. Yhtä paljon kuin 23. Oikea kämppis, oikea ystävä, oikea kämppä. Ja tuo vieressä jotain hömppäskifiä lukeva merirosvo. Hieno mies mutta paska akka. Huhhuh, välillä en oikein kestä sitä miten hauskaa mulla on itsekseni. Ahhahahahah galadriel tulee Helsinkiin! Sydän pakahtuu. Onneks en pääse kirjoittamaan blogia suoraa tietokoneelle, KOSKA TÄÄ ON SALAISUUS. Siis mikä on? No tuo äskeinen. Siis se et galadriel tulee? Mut eihän kukaan tiiä kuka se on? No tietääpäs ku kerrot tästä lapin prinsessasta varmasti kaikille jotka vaan vaivautuu kuuntelemaan. No niinpä, mut kuinka moni tässä maailmassa oikeesti enää vaivautuu kuuntelemaan toisiaan? Dude, i see your point.

Ja nyt iski hullu ikävä feeniksiä, täytyypä laittaa sille joku urpo whatsappviesti, harmittaa hulluna ettei selvinnyt viime reissulla Kemiin asti. Ja tuolta tuuliketulta tulee vuorostaan sellasta juttua whatsappissa, että vaikee pitää naama näkkärillä. Kirjastossa kun pitää olla hiljaa! Haha katoitpas. Tuulikettu ja tulikettu, huuhhuh mie niin tuun päissäni soittamaan ristiin näille kakkiaisille. Mutta palataan nyt asiaan. Oliks mulla asiaa?

Niin joo, se 42. Astrix - On Fire. Siltä kyllä tuntuukin. Tänä syksynä on kyllä löytynyt hyviä palasia palapeliin. Alkaa ihan näyttääkin joltain tää sekamelska. Sopivasti tulta että saa syödäkseen ja maata, että on edes jalat välillä maassa kun pää tässä on ollut pilvissä jo pari kuukautta. Teemaviikot.

Ja syökää paskaa te, jotka ootte pilanneet multa pilvi-sanan. Nii. Syökää kissankakkaa! ...tiedän mistä sitä löytyy! ...no niin, menipä taas. (EIKÄ MENNY!!!)
ps. punk to funk!

ei kovin turha reissu tämä

uudessa villapaidassa kotoinen olo. päätös antautua tampereen vieteltäväksi. vaikka välillä olen kuin roihuava tuli, uskon varaavan takan voimaan. kaikkialla enteitä oikeasta suunnasta vähän aina hukassa olleelle matkaajalle. "ihmisen ruumis antaa anteeksi mutta entä mieli?" synkkää kirjallisuutta keveänä hetkenä. "luottamus on kuin hyvä uni, johon vaipua." ja vielä toinen melankolia; "vasta kun olet menettänyt kaiken ja jäljellä on vain toivo, tiedät mitä toivo on". toisen hönön ikävöintiä ja vaimojen kokoamista kasaan. aamuinen välähdys temperamentista ja kaikki huonot päiväsi. 5 vuotta tallessa, eikä loppu tullut vieläkään. 

tärkeistä asioista pidetään huoli, ja sinä olet minulle tärkeä.

taas tampere

cafe europan tutun turvallinen tuoksu. herättiin epämääräiseen ahdistukseen, "mä laitan nyt tän torkun pois kanssa". väärä bussi, väärä pysäkki, juna myöhässä ja polvi amputoitava. silti tuntuu oikealta tuntuu loistavalta tuntuu mielettömältä tuntuu elämältä. näistä hetkistä nähdään vielä entiselämyksiä. kiitos keijutar sanoistasi kutsustasi lämmöstäsi, tammikuu tulee pian ja keksin sinulle vielä sen bloginimen portugalissa. sielunsisko jäi musiikkikirjaston kanssa turvaan ja pian 42. shamaanisyksy on hyvä sana ja elämän tarkoitus alkaakin ehkä löytyä. entistä varmempi luottavaisempi onnellisempi ilves ja nämähän ovat vasta vauvan haparoivia askeleita. this is only the beginning, vaikka kevät meinasikin tehdä minusta sinusta oudoista merirosvoista omilla uppoavilla laivoillaan lopun. 

minä en kuitenkaan ole talvi-ihminen, joten miksi pelkäisin seuraavaa kevättä.

elämärakkausvuotaayli

...että tää päivittely on taas vähä tällasta, mut on tullut tehtyä ihan sikana kaikkea, otettua ihan hulluna kuvia ja kirjoitettua vaikka kuinka paljon.

Ongelma on vaan niiden juttujen siirtämisessä tänne blogiin (eli tietokoneella istuminen). No, kuhan saan tuon kämpän pakattua kasaan ja tavarat eteenpäin ja matka-aikataulut kuntoon niin kyllä mä sitten lupaan taas pariksi päiväksi leiriytyä tietokoneen ääreen ja hoitaa tän blogihomman kuntoon.

Jossain vaiheessa, mut katotaan missä vaiheessa tämä vaihe on.

Mä meinaan haluan ne tänne laittaa, mutta viime aikoina on ollut niin paljon fiilisteltävää, ihania ihmisiä ja onnellinen, ettei varsinaisesti nyt vaan oo kiinnostanu vittuakaan istua koneen ääressä. Hups vaan.

oulussa oli ihanaa

ability to not assassin wait what? mä kutsun tilannetta elämäksi. hävyttömiä juttuja. häiriintyneeltähän tuo kuulostaa. kävelyllä illalla ja neljä kirosanaa. pitkälle on päästy. mitään ei oo opittu. kyllä, tahdon kaljalle. sosiaaliset juopot. "minä en kyllä mitään huumeita käytä." vitun merirosvot. en oo tehny sitä montaa kertoo. puhelimen halailua. soita mammalle. ulkomaille tekisi mieli lähteä sanomatta sanaakaan. tieteellinen koe taas ja hyperspeed.

pulteri @ tre

kimble. hellyydenkipeys perkele. perkele on saatanan isä. lisää kaljaa. värikarnevaali. syksyn värit, tampere on kaunis! ***** on vellihousu. pispalaaaa. jutut viistossa. ajatus ei kule, purisuttaa silti. no mut sehän tulee luonnostaan niinku hengittäminen. "tää on taas jotain venäläistä kimblee". mulla naksahtaa vaan keskarit! pitkät miehet. kauniit kitaristin kädet. "vitun sairastakin meininkiä". "ajattelen nyt saa riittää, kaikkien näiden vuosien väärinkäytökset ja vaihtokauppa. humaltuminen: intense experience without emotion, sateen valkoinen valo veden yllä, tuhansittain kevyitä renkaita herkeämättä katoavina uusina yhdistelminä. meidän nälkämme syö meidät, siinä kaikki." "because of you, i'm never alone" ja tiedän mitä ne meinaa kun ne laulaa et "let me hear you soulsisters"!

Käytiin vähän tampereella snakebiten kanssa kirjottelemassa hassuja pispalan paikallisessa.

NIIN HYVÄ OLLA ETTÄ HALKEAN ONNESTA

...ja tää blogin päivittäminenkin vähän taas tökkii

Päivä 15 - Unelmani

No siis mulla ei todellakaan ole aikomuksena listata tähän nyt mitään konkreettista, jotkut niistä asioista on ehkä jopa sen verran arkoja, etten laita niitä tänne esille. Tää unelma, jonka aion tänne nyt kirjoittaa, ei ole kovin ihmeellinen. Ei kovin persoonallinen eikä yksityiskohtainen. Se on kuitenkin mun unelmani. Ja jos se toteutuu, sen lisäksi, että elin onnellisen elämän, voin kuollakin onnellisena. Kaiken lisäks tää ilta on menny snakebiten kanssa hiristessä ja huomenna alkavien R&A duunien valmisteluissa, joten motivaatiota tän tekstin kirjoittamiseen ei oo mitenkään ihan hirveesti. (Ja joo, voi olla et seuraavan 10 päivää postaan vähä kummallisesti näitä tekstejä tänne, mut katotaan miten käy.)

Mun unelmani on löytää oma tieni, jonka sivuille voin aina poiketa tutkimaan kaikenlaista jännää. Mä en halua elää tunnelissa, vaikka sen päässä näkyisikin valoa. Parempi olla vähän kujalla kuin tunnelissa eiku Haluan tutkia ja etsiä ja löytää ja hävittää ja eksyä ja kadota ja löytyä uudestaan. Unelmani on, että saisin elää niin vapaana kuin itse haluan. Niin ettei mikään sitoisi minua maahan, ellen itse niin halua. Unelmani on löytää uskomattomia rakkaita hurmaavia mieltä kutkuttavia minut haastavia sielukkaita kanssamatkustajia joiden kanssa jatkaa matkaa tai taivaltaa vain pieni osa siitä. Haluan löytää itseni oudoista paikoista ja tilanteista, sekä hakeutua tuttuun ja turvalliseen. 

Unelmani on elää mahdollisimman mielenkiintoinen, nautinnollinen, tuottelias, aistikas, merkityksellinen ja kaunis elämä. 

Unelmani on, ettei minun tarvitse kuolinvuoteellani miettiä, että ”voi kun…”

rauhallinen keskiviikkoilta

Ah, tulihan tällekin viikolle se rauhallinen koti-ilta. Kettusiskon kanssa pizzaa ja kissavauvat sekoilee.

Tän päivän päivähaastetekstistä kettuuntuneena onkin hyvä löpistä vähän muita epämääräisiä asioita, kun oikeesti tuntuu että olis vähän höpistävääkin. Jännä kyllä, toi haaste toimi, blogin päivittäminen on tuntunu taas vallan luonnolliselta osalta päivää (tai viikkoa) ja voi olla, että tahti pysyykin ihan järkevänä, tai sanotaanko tuottoisana, tämän haasteen jälkeen. Mulla sinänsä aiheet on mahdollisesti kyl kiinnostavampia. No en tiiä, on tuolta tulossa vaikka ja mitä vielä, mut ainaki saan itse päättää aina mistä oikein höpisen.

Oli pakko siirtää teksti tuosta isommalta näytöltä tähä läppärin näytölle, silmäthän tässä hajoaa ku tuijottaa noin suurta ruutua valkosena mwahaha. Aattelin tähän postaukseen laittaa epämääräisiä huonoja kännykkäkuvia, joilla saan helposti kerrottua viimeaikaisista jutuista, jotka on mielessä aika hyvin. Heeeere we go;

Kylen puhelimella saa parempia kuvia. Mwahaha elokuun alkupuolelta. Kohta taas nähdään!

Parempi pitää noi valkosemmat jutut pienemmällä näytöllä.

Yöllä ikkunalla on kiva fiilistellä syksyn tuloa ja kaikkea muutakin.

Hyvä käydä kuuntelemassa veden ääniä, mut kuvista tulee kofeiinipärinäkäsillä kyllä vähän toislaatuisia.

Hyvä muistaa.

Kokkipoikia.

Kauneimpia kämppiä mitä oon pitkään aikaan nähnyt.

Epätarkkahuonokuva mut fiilikset. Kettusisko tän toi mulle koululta, en tiedä kuka tehny jne. mutta kaunis.

Kaikenlaista on kyllä viime aikoina tapahtunut. Hyviä ja huonoja juttuja, positiivisia yllätyksiä ja valitettavan odotettavissa olevia juttuja, sikamaisia ja sydämellisiä juttuja sekä mieltä virkistäviä ja kehoa väsyttäviä juttuja.

Suurinta ihmetystä ehkä tässä ihan lähiaikoina on tuonut (taas kerran) ihmisten välinpitämättömyys toisten kämppää, lemmikkejä, sääntöjä tai omia lupauksiaan kohtaan. Tekee aika kipeetä joutua pettymään ihmisiin, joihin kuitenkin olisi halunnut niin kovasti pystyä luottamaan. Ja kaikkea kun ei pysty korjaamaan anteeksipyynnöllä, vaikka asiat anteeksi annetaankin.

Toinen asia on se, miten rumia asioita voi sanoa toisesta ihmisestä, vaikka omassa päässä onkin se vika. Syyttää toista naurettavista asioista, vaikka omassa päässä ne ongelmat onkin. Ja kerta toisensa jälkeen. Kyllähän sitä jaksaa ymmärtää ja auttaa ja kuunnella ja jutella ja ja ja ja, mutta jossain pitäis mennä se raja, varsinkin kun sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen. Jos ei muuten, ni mun on rikottava se kaava. Mä en ehkä enää jaksa.

Ja miten tehdä sellainen ihminen onnelliseksi, joka ei halua olla onnellinen? Ei mitenkään. Ei mulla ole siihen valtaa eikä keinoja, vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Siihen ei pysty kukaan, ei ketään voi pakottaa onnellisuuteen. Jos et halua olla onnellinen, et sitä varmastikaan myöskään koskaan ole. Jos et usko pystyväsi olemaan onnellinen, se tuskin tapahtuu myöskään. Jos et usko ansaitsevasi onnellisuutta, se tuskin kävelee sinua vastaan. Tämä asia, niinkuin niin moni muukin, on asenteesta kiinni.

Ja miksi miksi MIKSI mun pitäisi muka välittää siitä mitä muut ajattelee, kertokaa yksikin hyvä syy? Joidenkin ihmisten mielipiteillä on tietenkin väliä, mut ne on ne harvat ja valitut, eikä aina niidenkään sanomisilla ole mitään valtaa mun yli. Mä en aio elää elämääni pyydellen anteeksi olemassaoloani tai hakemalla siihen merkitystä muiden mielipiteistä, oli ne hyviä tai varsinkaan jos ne on huonoja. Tärkeitä ihmisiä pitää kuunnella kun ne kommentoi vaikka sun käytöstä, mut niitäkin vain jos ne puhuu asiaa. Tunnet sen piston kyllä sit sydämessäs, kun ne osuu oikeaan kohtaan. Silloin niitä kannatti kuunnella, ja kannattaa oppia siitä mitä kuulee.

Eikä ole väärin toivoa ympärilleen onnellisia ihmisiä, jotka aina pyrkii parempaan, uskoo itseensä ja sinuun, auttaa vaikeina aikoina, ei jätä yksin eikä välitä siitä mitä täysin merkityksettömät ihmiset huutelee.

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Atte.

Päivä 13 - Tällä viikolla

Tällä viikolla on ohjelmassa vaikka ja mitä. Pari päivää tätä viikkoa onkin jo mennyt, ja torstaina alkaa Rakkautta ja Anarkiaa! (Sen takia tän haasteenkin tekeminen muuttuu vähän haastavammaksi. Katotaan miten käy. Ainaki jälkeenpäin kyl laitan kaikki tekstit tänne.) KUITENKIN. Viime viikonlopun paskamaisuuksia selvitellessä, raha-asioita hoitaessa, ystäviä nähdessä, hostailuun valmistautumista, elokuvia, lämpimiä päiviä ja viileitä öitä, paljon whatsappkeskustelua lätäkön toiselle puolelle, vähäisesti unta ja paljon elämää, uusia ajatuksia ja leijonakuningas tykkäs pajamäestä, vähäistä syömistä ja ruokalipuista haaveilua, leffakatalogin lueskelua ja aikataulujen tulostamista, vaatteiden valitsemista ja kissankuset matolla, nyt istun pikku kakkonen –paita päällä ja koitan saada tätä blogihömppää kirjoitettua, tukkajumalan kanssa pitäis mennä kuvailemaan tunnin parin päästä ja leijonakuninkaalta sain kotitekoista lääkettä, papufetaherkkusienioliivivalkosipuliommnomnomnruokaa, huomenna toisen pikkusiskon kanssa asuntohakemuksia ja hiffin toimistolle, pitäisi selvittää kokoontuuko vaimot, marissan luokse hostaamisen ajaksi keskustaan asumaan, snakebite pölähtää vierailulle myös varmasti saa nähä oonko kotona, säästötili on auki ja matkakuume kasvaa. Torstaista eteenpäin tämä viikko on leffafestareita pullollaan, sekä toivottavasti kukkasen synttärikaljat. 

Ei huono viikko tämä(kään).

Päivä 12 - Käsilaukussani

Oli isoäidille joululahjaksi antamani käsintehty runokirja, josta nyt laitan tänne yhden runon, ja se olkoon tämän postauksen sisältö.

näkymättömiä esteitä

kasa pelkoja

odottamassa sopivaa hetkeä

vettä vippuu hanasta

pisara kerrallaan

välillä tuntuu,

että päivätkin valuu

silloin kun herään,

vasta kun menen nukkumaan

saavat pelot

minusta vallan

Mutta koska tämä runo ei kuitenkaan kuvaa tämän päivän fiiliksiä, niin laitetaan tähän vielä toinen ajatus.

Sinun kanssasi tämä maailma ei vuoda niin usein yli.

On ne kettusiskon vauvat aika söpöjä.

AND KYLE JUST TOLD ME THAT IN 7 WEEKS I'LL BE IN THE USA.

Kyllä kelpaa olla meikä. Ja kelpais olla meikän käsilaukussa messissä.

Päivä 11 - Sisarukseni

Tähänkään en nyt kyllä aio ruveta selittää kaikista henkisistä sisaruksista ja kaikesta sellasesta. Tulis jumalattoman pitkä teksti, ja mua suoraan sanottuna vähä laiskottaa tän haasteen kanssa. Aivan varmasti sitä tulee tekstiä muutenki, mut kyl mä tän haasteen nyt hoidan pois alta. 

Mulla on kaks pikkusiskoa. Toinen 2 vuotta nuorempi ja toinen 4. Toinen on leijona ja toinen vaaka. Toisella on silmälasit ja toisella hullun pitkät ja paksut hiukset. Toisen kanssa meillä on hulluna yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja toisen kanssa temperamentit kolahtelee välillä urakalla yhteen. Molempia kohtaan oon onnistunut elämäni aikana olemaan aika etäinen, mut asia on tässä muutaman viimeisen vuoden kohdalla ehkä kääntynyt toiseen suuntaan. Nuoremman kanssa tulee vietettyä aika paljonkin aikaa ja soiteltua ja mennään yhdessä kattomaan Stirlingin keikkaakin pian. Toisen kanssa pitäis kirjottaa asuntohakemusta tässä ihan parin päivän sisällä. 

Päivä 10 - Päivän asu

En muista enää mitä mulla on ollu aamun tunneilla päällä, joten sovitaanks et heräämisen jälkeen mitä on ollu päällä? 

Aight, here we go;

Päivä 9 – Mitä tekisin ennen kuolemaa?

Eläisin.

Päivä 8 - Se hetki

Se hetki kun tuntuu, että pohja tippui elämältä. Ei tuo saa lähteä. Ei. Ei ei ei ei ei ei. Mie en kestä. En pysty. En halua.
Miksi juuri me? Miksi?

Olet ollut niin pitkään se tärkein. Ties kuinka pitkään aina olemassa, aina siinä, aina me, aina seikkailemassa. En pahemmin edes muista aikaa ennen sinua. Tai muistan, mutta tuki ja turva löytyi sillon. Vertaistuki. Paljon vanhemmasta mutta silti.

Älä mene älä jätä. 

Minä hukun tähän maailmaan tähän todellisuuteen ilman sinua. Apua.

Minä en tiedä, mitä minusta on jäljellä enää sitten.

Tajusinpa just, et tää päivähaaste tulee kohta kuseen niin pahasti, koska Rakkautta & Anarkiaa 2014.

No, kaikki aina kusee koska en voi elää ilman rakkautta ja anarkiaa.

Oon niin hauska tänään et taidan mennä nukkuu.

Hyvää yötä.

Pönttöpieru.

Kiitos kettusiskoni, mulla menee aina yöunet ton sanan takia.

Päivä 7 - Paras

Paras vuodenaika on ihan just täällä. Tavallaan se jo on kun ajattelee sitä miten ihan viimeisen viikon aikana on kyllä ilmat viilentyneet. Ah kylläpä tätä on odotettu. Villapaidat, kynttilät, kirjat, melankolia, cmx, syksysateet, värikarnevaali luonnossa, iltojen hämärtyminen, pimeät yöt, luovuuskohtauksia useammin kuin missään muussa vaiheessa vuotta ja ah. Mie en kestä. Joidenkin puiden latvat jo kertoo aika selkeesti, että kohta kohta kohta kohta. Käkääk! Kahdet isot leffafestarit kuuluu tähän kesän loppuun (elokuun lopussa) ja syksyn alkuun (syyskuun lopussa), ja niiden välissä iskee joka vuosi aina se melankolia.

Oikeeta melankoliaa. Ei angstausta. Tietääköhän ihmiset edes sitä eroa?

Melankolia voi olla kovin kaunista. 

Meille saa tulla viettämään syysiltaa milloin vain, täältä löytyy melankolinen ilves ja kettu. Täällä ei olla masentuneita, eikä angstata vaikka se talvikin sieltä varmasti tulee. Mut ei mietitä sitä vielä, koska SYKSY!

Ja laitoin tänään tukkaa. Kihihi. Parastukkaikinä!

Päivä 6 - Minun päiväni

Kerrotaanpa vaikka tästä päivästä. No, on ollut vähä kummallinen päivä.

Viime yönä ei hirveesti tullut nukuttua, moni asia painoi mieltä ja oli aika todella kurja olo. Sinänsä olo kyl helpottu aamulla ku tuli herättyä aikaisin ku kettusisko nappas mukaan kauppaan ja sieltä sitten möyrin takas kämpille. Tuijottelin yhden leffan loppuun ja kymmenen jälkeen lähdinki sitten seikkailemaan ja hoitamaan asioita. Kaikenlaista epämääräistä ei niin kiinnostavaa paskaa, mutta tulipahan käveltyä melkein 5km ja pohdittua asioita näin päivänvalossakin. 

Pohdinta ehkä on ollut nyt tän päivän sana.

Tulin sitten kotia, häröilin tietokoneella, odottelin collia paikalle ja kettusiskokin tömisteli koulusta kotia. Collin kanssa höpöteltiin pari tuntia, ah ihana, ja sitten se lähti jatkamaan matkaansa. Tuli sovittua pari yökyläilyä tälle viikolle, tervetuloa telttaan. Myöskin festariteltta ja makuupussi tulee illan aikana takas kotiin. On ne vähän pidempään reissussa ollutkin kuin me.

Eilen ihan selkeesti iski syksymelankoliat päälle. Ihanaa. Mut aina tulee sellasella ryminällä et siitä tulee vähän sellanen ”ainii joo hupsis, tätähän tää on” –meininki. Tänään siihen on jo tottunut ja tää on parasta koko vuodessa. Puiden lehdet alkaa näyttää siltä et kohta mennään ja lujaa, enkä jaksais odottaa. Koko luonnon värikarnevaali on parasta mitä voi olla.

Tällä hetkellä aika kuluu tietokoneen näyttöä tuijotellessa ja vanhaa trancea kuunnellessa sekä lähen kohta kettusiskon luo kylään kahville, kuhan kahvi valmistuu. 

Noh, nyt meneekin loppu päivä sitten kofeiinipärinöissä enemmän tai vähemmän mietteissä. Tuo vaihtelevasti läsnäoleva poika tuossa vieressä syö tiikeritytön äidin tekemän omenapiirakan viimeistä palaa ja minä koitan selvittää miltä tuntuu keuhkosyöpä.

Päivä 5 - Mitä on rakkaus?

Oikeesti c’mon, VAIKEETA. Tai no, mietiskelin tässä hetken asiaa ja ei tää nyt oikeestaan niin vaikeeta olekaan.

Tekee mieli meuhkata äidinrakkaudesta, rakkaudesta jota tunnen perhettä kohtaan, rakkaudesta jota tunnen ystäviäni kohtaan, rakkaudesta jota tunnen musiikkia kohtaan, rakkaudesta jota tunnen kirjoja kohtaan, rakkaudesta jota haluaisin nähdä enemmän maailmassa, rakkaudesta luontoon, rakkaudesta juustoon ja rakkaudesta rommiin.

Tai siitä kuinka rakkaus on ymmärtämistä, luottamista, hyväksymistä, valintoja, sopeutumista, perhosia mahan pohjassa ja parhaassa tapauksessa tätä maailmaa liikuttava voima. 

She refused to be weighed down by gravity

And now she's soldiering on

She confided that love, it is an energy

She's passing it on

Mutta ei nyt, en jaksa puhua noista asioista. 

Päivä 4 - Tätä olen syönyt tänään?

Ja porkkanoita ja kurkkua dipillä, sekä no juonut syönyt olutta. Paljon.

ps. minna on ihana

Päivä 3 - Pelkoni

Hui saatana, paranee vaan. Öö. Kuulostaa vähän siltä et tässä kysyttäis tavallaan suurinta pelkoa tai sitten sitä minkälainen on kun pelkää. No, toiseen on helppo vastata ja toiseen ei. 

Suurin pelkoni on varmastikin se, että jäisin elämässä yksin. Että mulla ei olisi ympärillä ihmisiä joiden kanssa jakaa ilot ja surut ja joiden kanssa seikkailla ympäri maailmaa tai liftata linnunradalla. Siinäpä se. Ei mitenkään kovin harvinainen pelko, ja ihminen nyt vaan on sosiaalinen eläin, mutta joo. Amen.

Sit jos pitäis miettii minkälaista mun pelko on niin öö. Voihan saapas, riippuu aika toooosi paljon tilanteesta. Mut siis jos ajatellaan tota suurinta pelkoa, niin varmaankin se pelko oireilee silleen, että haluaa pitää rakkaat lähellä ja sydämessään ja ylläpitää niitä ihmissuhteita, jotka on sen arvoisia. Jos alkaa pelottaa sillee et ”apua niin tässä käy kuitenki käkääk” ni todennäköisesti soitan kettusiskolle ja psykoilen asiasta sitten sille.

Peloissa pahin juttu on se, miten lamaannuttavia ne voi olla, mut tän pelon kanssa on se hyvä puoli, et mä itse kuitenkin saan aaaaaaikas paljon vaikutettua siihen jäänkö yksin vai en. Mwahaha.

Päivä 2 - Kotisi

Whoaaa, näähä on oikeesti aika vaikeita. Tai ehkä vaan suhtaudun näihin liian vakavasti tai syvällisesti tai jotain.

Koti on ollu aina mulle vähän vaikea juttu. Se talo missä oon oikeastaan koko lapsuuteni asunut, ei oikeastaan ala-asteen jälkeen oo enää pahemmin tuntunut kodilta. Se oli talo jossa koko perhe asui, mutta ei sitä oikein kodiksi voinut sanoa, koska ”koti” sanasta tulee kuitenkin sellainen tietynlainen tunne, jota se talo ei saanut aikaiseksi. Tai oikeastaan sen kodin ilmapiiri ei saanut sitä aikaiseksi. Eikä se oo oikein muuttunu senkään jälkeen kun oon kotoa muuttanut. Mielelläni mä martinkadulla käyn, mutta ei mulla sillon oo sellanen olo et olisin kotona käymässä. Perheen luona joo, ja tutussa talossa, mut ei kotona. (Mä kyllä käytän sitä sanaa siitä talosta välillä, koska se vaan on helppoa, mut ”porukoiden luona” yms toimii myös.)

Tällä hetkellä oma koti on helsingissä pajamäessä. Ja aivan täydellinen koti onkin. Aika pieni kaksio tuon kettusiskon kanssa ja kahden kissavauvan, mutta meille juuri toimiva ja ihana. Ympäristö on täydellinen, vaikka ”pajamäes on kelaa joku vittu vaa 3 katua mitä helvettiä?!?!?!!!1!” Oon asunu tätä ennen yli kymmenessä eri kämpässä eri kaupungeissa ja vaikka ja missä, mut nyt oikeesti löyty se täydellinen. 

Jos mulle sanotaan sana ”koti”, mulle oikeastaan tulee mieleen vain ja ainoastaan yksi paikka. Päiväranta, joka löytyy tuolta keskisuomesta keuruulta. Se on tavallaan kai meidän kesäasunto tai joku sellanen, mut ollut isän suvussa jo pitkään. Siellä musta tuntuu oikeesti, että oon kotona. Se on mulle vähän sellainen turvapaikka, jonne en ihan ketä vaan ota ja jota haluan suojella. Monesti on tuntunut että vaikka kämppä lähtis alta ja kaikki elämässä menis pieleen ni jos mulla on mahdollisuus päästä Päivärantaan, ni mä en koskaan voi olla täysin hukassa. Ja se on ihan totta. (Sinänsä mä haluan jossain vaiheessa opetella myös tottumaan ajatukseen, ettei meillä aina ehkä tule olemaan Päivärantaa, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu.)

Laiturimaisemaa Päivärannasta tältä kesältä.

Mä voisin tähän tietysti kovasti selittää niistä ihmisistä, jotka saa kodin aikaiseksi ja henkisestä kodista ja lässynlää, mutta olkoon se jonkin toisen kerran juttu jos siltä tuntuu.

(Tästä tää lähtee!) Päivä 1 - Esittele itsesi

Voi ei, tää on aina se karmein kysymys mikä voi kohdalle tulla. No ehkä nää on helppoja tän jälkeen?

Olen kohta 23-vuotias helsingissä tällä hetkellä taas asuva tyttö, jota ei kiinnosta tuskailla isoista alkukirjaimista lauseen keskellä. Viisihenkisen perheen vanhin lapsi, ja ensimmäiset 21 vuotta epämääräisen nuuskamuikkunen perhettään kohtaan. Aurinkoinen lapsi, joka löysi aurinkoisuutensa uudestaan muutettuaan pois kotoa. Toinen puoli jousimiestä ja toinen leijonaa, myöskin hiuksissa. Olen tunnepohjainen jääräpää ja mielipiteissäni helposti ehdoton. Tarve rakastaa kaikkia ja kaikkea, mutta tiedän myös olevani kykenemätön siihen. Haukutaan usein hipiksi, vaikken siitä sanasta tykkää. Henkinen kotipaikka keskisuomen järvissä ja metsissä. Hullu tarve elää elämää juuri niin kuin itse haluan, ja turha yrittää tulla minulle kertomaan miten mun pitäisi elämäni elää. Juttua riittää ihan loputtomiin, ja sitten on niitä päiviä joskus kun en välttämättä sano lausettakaan. Usein halu kiskoa takut pois päästä, vaikka ne tuntuvatkin erittäin kotoisilta. Omassa huoneessa iso sänky, iso oranssi teltta ja paljon tilaa ajatuksille. Maailman parhaita ihmisiä ympärillä, joiden olemassaolosta olen joka päivä kiitollinen. Enkä aina muista sitä näille ihmisille sanoa tarpeeksi usein, mutta yritän. Taipumusta laiskuuteen kotitöissä, eikä musta koskaan varmaan tule uranaista. Joka päivä hirveä tarve seisoa päälläni tai pelästyttää joku nurkan takaa. Aivastelen järjettömän kovaäänisesti, mutten uskalla enkä halua piereskellä seurassa. Hirveä tarve ilmaista itseäni, ja kirjoittaminen tai laulaminen on ne keinot. Rakastan sanoja puhuttuna ja kirjoitettuna ja laulettuna ja kuiskattuna ja ja ja ja… Ihastun helposti uusiin (vain niihin mahtaviin) ihmisiin, enkä halua päästää niistä koskaan irti. Isoäitini olisivat combona maailman viisain nainen. Ikävöin usein ja paljon, mutta en aio lamaantua siitä, että niin moni rakas on välillä niin kovin kaukana. 

Tällainen on fiilis ollut tänään. Ehkä senkin uskallan tänne tunnustaa.

Toivottoman seurallinen melankoliasta, rakkaudesta, syksystä, iloisuudesta, musiikista, keskusteluista, hörhöilystä, kotihiireilystä, paikasta toiseen säntäilystä, ystävistä, eläimistä, elokuvista, matkailusta ja rauhasta nauttiva rämäpää. 

Ja pärstä näyttää tältä.

(blogin) herätys kuolleista?

Niin no, ei se nyt ehkä mennyt ihan niinku piti. Mut kyllä tää tästä vielä.

Viimeisen kuukauden aikana on tuntunut Helsinki kodilta. Rakkaalta ja lämpimältä kodilta. Tuli heinäkuussa oltua keskisuomessa urakalla ja siellä tuntu et yhtäkkiä lähti koko alkuvuoden paskapadot päästä pois ja ajatus kulki vihdoinkin täysin normaalisti. Eli nopeesti ja ihan minne sattuu. Helvetin vapautunut olo, ja tuntu et jeees, tässä sitä taas mennään.

Aattelin ensin kirjotella tänne jonku q&a systeemin jonka kaivoin netistä, mut n. 10 kysymyksen jälkeen mua alko ottaa pannuun sen täyttäminen ja ne helvetin paskat kysymykset. No thanks.

Viime talvi oli ehkä jonkinlainen pimeäretriitti mulle? (Ai että toi ilmaisu on niin hirvee et oon iha rakastunu siihen!) Täyty käydä testaamassa jotain (lapissa asumista), että selvis hyvinkin selkeesti et ei jumalauta, ei tää paska oo mua varten. Pimeetä meininkii. Sekä se auringon puute, että ihmisten pään sisällöt. Sry vaan, jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Lapin luontoa mulla on ikävä, mutta mitään muuta sieltä ei kyllä. (Varmasti talvella lunta...) Ei silti yhtään kaduta, että tuli testattua. Eipähän tarvii sitäkään asiaa arvailla enää.

Nyt tuntuu hyvältä. Elämä tuntuu hyvältä. 

Peilistä kattoo ihan mun näköinen mimmi. Oon varsin tyytyväinen siihen mitä siellä nään, sekä ulkoisesti että sisäisesti. (Mullon seksikäs maksa!) Maunulan kämppää ei oo yhtään ikävä, eikä sitä ympäristöä. Se oli melkoista meininkiä siinä kämpässä, paskana ja humalassa. Phyi. Eipä silti kaduta sekään. Nykyinen kämppä Pajamäessä on täydellinen. Tänne muutettiin elokuun alussa. Just tänään tuli vielä ompelukone, kirjoituskone ja TVkin (kyllä vain!), joten ei paremmasta väliä. Katotaan missä vaiheessa saan hepulin ja vaihdan järjestystä, mut tällä hetkellä kaikki on hyvin. Kettusiskon kissavauvat lämmittää sydäntä tässä kämpässä myös suunnattomasti. Ihan niinku tuon kettuolennonkin kanssa asuminen. Ja vähän ehkä rakastuttaa. Se tuntuu aika hurjalta.

Näin on parasta.

fiiliksiä

It's a bit like a trip, but you hit it with a slip of a tongue

Like a whip, and we're sinking

It ain't cool to be cool, though you may think it a laudable tool

Of self evaluation, of ego cultivation

N' I'm rolling my eyes like the stones for the lies

Is it really all about the size or just a simple vice...

Oh, and it makes the news

Oh, cos it sings the blues

I feel the fire flare alight inside me 

Higher so I can see 

N' aspire to survive this fight in spite of

Liars and travesty

Oh fire

Päässä meinaa hitaasti mutta varmasti kyteä ajatus siitä, että herättäis tän blogin taas henkiin. Odotan vaan sopivan voimakasta inspiraatiota, ja alkakoon se nyt sitten vaikka ulkoasun muuttamisesta. Monta kuukautta elämäntäyteistä elämää ja hiljaisuutta blogissa, mut jospa se elämä valuis välillä tähänkin osoitteeseen taas. 

Pahemmin ei kiinnosta selitellä mitä on käynyt, mitä olen tehnyt tai miksi en ole kirjoittanut. 

Ei ole tuntunut siltä. 

Katsotaan jos vaikka huomenna.