nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.

viime aikoina "opittua"

Muutama sellainen isompi tai pienempi läksy, jonka toivoisin joskus oppivani ja vielä sitten muistavanikin.

Kaikista ihmisistä ei pysty eikä kannata pitää kiinni. Vaikka sitä kuinka itse haluaisi pitää jotkut ihmiset elämässään, on vaan kylmä fakta, että jotkut eivät jaksa nähdä vaivaa tällaisen eteen. Sitten ne ehkä myöhemmin ihmettelevät, että mitähän oikein tapahtui, mutta kaikkea yhteydenpitoa ei voi jättää vain yhden ihmisen niskoille. Piste. Ja pitäisi muistaa, etteivät kaikki ihmiset todellakaan ole sen arvoisia, että loputtomasti yrittäisi.

Normaalista pannukahvista menee mulla pää sekaisin. Oikeesti. Yksi kuppi kahvia on jotenkin kestettävissä jos sitä ei juo tyhjään vatsaan, mutta muuten EI. Ymmärrätkös. EI. Ensinnäkin se tulee läpi samantien, ja toisekseen ajatukset alkaa kulkea ihan kummallisesti. Kofeiini pärisee mulla aivan hulluna ja siitä tulee eeerittäin negatiivinen ylivilkkaus. Kädet tärrää ja päässä suhisee. Hyi. Ja silti meikä välillä kiskoo kahvia urakalla. Se on hyvää, joo, mutta itsepä sitten saan taas miettiä, että mikä meni pieleen kun tuntuu että seinät kaatuu päälle ja seuraava bussi ajaa varmasti meikän yli. Ei sitä tarttis kyllä sitä batteryakaan kiskoa hei.

Koti on turva. Tää on ehkä ainoa asia, jonka tiiän, että oon viime syksyn aikana sisäistäny. Ja nyt meinaan lapsuudenkotia. Kuinka monta kertaa oonkaan ihan kauheella fiiliksellä mennyt nyt syksyllä ja alkuvuodesta käymään kotona, ja tullut sieltä huomattavasti paremmalla fiiliksellä pois. Kaiken lisäksi, ei oo mitään parempaa ku päästä täyden jääkaapin, saunan ja koiran viereen lepäämään. Kyllä, kaikki kerralla.

Aina ei tarvitse olla kaikki hyvin eikä iloinen ja tyytyväinen. (Hey no shit sherlock!) Mun pitäis muistaa, että mullakin on oikeus olla pahalla tuulella, surullinen, vaikka vähän pidempäänkin. Mullakin voi olla pää sekaisin, mäkin voin olla eksyksissä (sellaisella tavalla, joka ainakin sillä hetkellä tuntuu pahalta) ja minuakin itkettää. Ja mulla on oikeus siihen. Tää pitäis olla täysin selvä juttu, ja sellanen jonka ois voinu tajuta jo aikoja sitten, mutta ei. Saatana. Aina pääsee taistelemaan itsensä kanssa.

Kengät, joissa on pohjat rikki, pilaa fiiliksen. Mulle tais olla vähän yllätys se, miten oikeesti fiilikseen vaikuttaa se, jos sukat on melkein aina kävellessä märät. Okei, oon kantanut vaihtosukkia aina mukana, että sukat saa pois, mutta märät sukat ja jalat tekee elämästä heti aika vaikeeta. Ihan huomaamatta, eikä sitä osaa edes samantien yhdistää varpaisiinsa, kun korvien välissä paleltaa. Ehkä tän asian kohdalla mulla oli vähän turhan sellanen whaaaateveeeerrr-asenne.

kofeiini pärisee

Hullu ihminen.

Vesipisarat osuu ikkunaan. Tuntuu vähän kuin lentäis. Kahvipsykoosit toimii taas. Ja Reznorin musiikki. Miksi en ole vieläkään katsonut sitä elokuvaa?

Naapuritalossa sammui valot. Sama stalkkeri-ikkuna kuin viimeksi. Laitanpa verhot nyt äkkiä kiinni, en halua olla tarjottimella täällä. Joku näistä päivistä se heppu on taas mun ovella. Kasvattaa sitä mustaa aukkoa mun päässä, jonka se on sinne tehnyt. Mitä tarvitaan siihen että ihmisen psyyke hajoaa? Voiko ulkopuoliset asiat pitää sen kasassa tai hajottaa? Eiks kaikki kuitenkin lähde pään sisältä? Tunteeko sen kun sekoaa? Miltä se mahtaa tuntua?

Hulluus?

Tajuaako sitä edes? Vai tuntuuko, että olis vaan muita fiksumpi. Nero. Nero? Eikös hulluus ja nerous ole aika lähellä toisiaan? Voisinko mä nyt keksiä jotain suurta kun on niin hullu olo? Riittääkö kofeiini oikeesti sekoittamaan pään näin pahasti?

Ilmeisesti riittää, otanpa toisen kupin kahvia.