nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.

ärrinmurrin

"Ei mitä helvettiä, mulla on raha-asiat ihan sekaisin, miten mä en pysty pitämään omista raha-asioistani KOSKAAN huolta, vaikka muiden raha-asioihin keksin aina ratkaisut ja pystyn hoitamaan esimerkiks järjestön raha-asioita ja budjetoimaan eri asioita AINIIN meidän ens kesän tapahtuma, mitähän kaikkea siihen nyt piti tehdä, osaankohan mä mitään, onkohan musta yhtään mihinkään, musta ei varmaan ole tarpeeksi avuksi tähän hommaan AINIIN pitäis pakata tavarat ja muuttaa sinne uuteen kämppään, mitähän siitä tulee, en oo edes käyny katsomassa koko kämppää, jos siellä onkin ihan kauheeta, mitähän mä nyt teen AINIIN pitäis tehdä loppusiivous vanhaan kämppään, osoitteenmuutokset taas miljoonaan paikkaan ja mitä jos ne laskut meneeki sit väärään osoitteeseen ja mä en saa niitä maksettua ja kaikki menee ihan kummallisesti ja sitten mulla menee luottotiedot AINIIN mulla on pari laskua maksamatta ja rahaa ei oo paljon ollenkaan ja raha-asiat on edelleen sekaisin AINIIN mulla on koulujutut nyt poissaolojen takia ihan sekaisin ja opettajat varmaan vihaa mua ja sitten en pääsekään enää mukaan tähän koko juttuun ja tipun pois ja varmaan menetän opiskelupaikkanikin ja sitten oon surullisempi kuin koskaan ja ihan varmasti mulla menee työpaikatkin ihan päin seiniä kun ei riitä aika niihinkään ja AINIIN ärsyttää kun niin harvaan ihmiseen voi nykyään luottaa ja kaikki kivat vaan asuu ihan liian kaukana Helsingistä tai ylipäätään Suomesta ja en tiedä kenelle enää uskallan sanoa yhtään mitään ja..............."

Hei. Nyt ryhdistäydyt. Hoidat ne asias kuntoon. Ihan rauhassa. Järjestyksessä. Teet listan ja siitä vaan ylhäältä alas. Priorisoi. Järjestele. Äläkä sekoile niin kovasti siellä pääs sisällä. RAUHOTU!

Tää oli näitä päiviä, kun oon kaikesta ja kaikista huolissani, en saa mitään kunnolla tehtyä enkä ajateltua, pelottaa ja itkettää ja raivostuttaa samaan aikaan, ja haluisin vaan hautautua sänkyyn, tuijottaa muumeja ja unohtaa koko ulkomaailman, ja samalla tiedän, etten voi sitä tehdä. Ja sitten hakkaan päätä seinään.

Oli miten oli, ajattelin nyt kokeilla toista kuulemma toimivaa keinoa, ja mennä nukkumaan. Uudessa kämpässä ekaa yötä, iik!

ps. Elin melkoisia epätoivon hetkiä, kunnes tajusin, että verkkokaapelikin on olemassa, vaikken langattoman salasanaa nyt saisikaan selville. Niin. Voi se elämä joskus olla vaikeeta. JA olin ihan paniikissa tässä samassa solmussa vielä sen kanssa, että mihin oon oikein pakannut laturin. Käänsin kaikki pahvilaatikot ja pussit ja kassit ja nyssykät ympäri, kunnes huomasin, et olin purkanut sen about ensimmäisenä yöpöydälle. Niin. "Normaalina" päivänä toi ois varmasti naurattanut, tänään se oli about viimeinen pisara ja totesin, että nyt hajotetaan rumia astioita.

mitä täällä tapahtuuuuuu

Se, kun toinen on niin ihana, että on pakko jäädä tanssimaan keskelle puistoa keskellä yötä. Se, että päässä on ajatukset vähintään yhtä sekaisin kuin hiukset. Se, kun kehittelee kaikkia sairaimpia salaliittoteorioita siitä, ettei tää ihminen voi olla todellinen. Se, kun loppu tulikin ennen alkua. Se, kun pää on niin tyhjä, ettei liikkumisestakaan tule mitään. Se, kun samaan aikaan ei mitään ja kaikki.

ajatuskaruselli

Haluaisin uskaltaa
sanoa ääneen kaikki ne naurettavimmatkin toiveet haaveet unelmat
pilvilinnat joita rakennan

mutta silloin myöntäisin niiden tärkeyden
itselleni

ja pelkäisin entistä enemmän
etteivät ne koskaan tule toteutumaan
vaikka meitä olisi enemmän.

Haluaisin uskaltaa

kertoa pahimmat ja järjettömimmät pelkoni 

ja suruni aiheet

mutta silloin saisin muutkin

huomaamaan

ja olisin aivan varma

että pelkoni kävisivät toteen

koska silloin meitä olisi enemmän.

still here

Ei mennyt tämä alkuvuosi ihan niin kuin piti.

Kuulostaa ehkä pahemmalta, kuin mitä se loppujen lopuksi on, mutta tuossa lauseessa kiteytyy aika hyvin tämänhetkinen fiilis. Tässä 10 asiaa siitä, miltä elämä näyttää tällä hetkellä, jotta blogi ei vaikuta ihan kuolleelta. Huhtikuun alusta eteenpäin saan taas nostettua päivitystahdin normaaliksi, kun kotiosoitteesta löytyy ah niin ihana internet, töissä tai kirjastossa ei pahemmin ole inspiraatio iskenyt.

1. Mä muutan taas. (Voi kyllä.) Kettusiskon kanssa lähdetään kämpästä ja muutetaan kaksioon, tämä kolmikko ei toimi. (Ja hiljaa te, jotka varoititte ennen muuttoa. Jotkut asiat selviää vasta kun niitä testaa.) Oon kuitenkin iloinen siitä, että asiat tällä hetkellä taas näyttää korjautuvan hirveetä vauhtia. Meil on aivan mahtava uus kämppä, sanoisin että täydellinen ja muuttoon on enää pari päivää päälle viikko. Saadaan taas rakentaa oma ketunkolo, ja kodista tulee taas koti, jossa kukaan ei tuomitse ja jonne pääsee pakoon muuta maailmaa. Se huojennuksen määrä, kun saatiin tietää, että saatiin uusi kämppä, on sanoinkuvaamaton. Pulssi laski ja hengitys rauhottui. En tykkää istua kokoajan kotona, mutta mun kodin pitää olla sellainen paikka, että kun siellä olen, niin viihdyn siellä. Tätä kämppää en osaa kodiksi sanoa. Ja kyllä, viimeistään nyt kaikki sukulaiset ja kaverit pitää tätä mun muuttotiheyttä epänormaalina ja sukulaiset vielä huolestuttavana. Taisin sanoa viime muuton yhteydessä, että lyökää mua jos alan vuoden sisällä puhua muutosta. No, onneks useimmat ystävät tajusi, että tässä kämppätilanteessa mua pitäis lyödä, jos en alkais siitä puhua.

2. Rakastan edelleen työpaikkaani ja niitä ihmisiä siellä. Rentoa porukkaa, lämmin ilmapiiri, superkivaa tekemistä, avoimia ihmisiä ja petokalapomo. Kuitenkin oon päättäny hankkia tähän päälle jonkin toisenkin työpaikan, todennäköisesti osa-aikaisen, ja tällä hetkellä näyttää aika hyvältä. Aseistakieltäytyjäliitto kun ei minusta tee rikasta, mutta tykkään siellä olla, niin täytyy vähän päivittää suunnitelmia.

3. Olen tän vuoden puolella pettynyt raskaasti todella moneen todella läheiseen ihmiseen. Menettänyt luottamukseni täysin sellaisiin ihmisiin, joiden kohdalla en olisi osannut sitä odottaa. Oon helvetin peloissani ja niin pahasti pettynyt, ettei sitä voi sanoiksi pukea. Erilaisista asioista kyse, mutta kaikki pohjaa luottamukseen, joka on tärkein asia mulle ihmissuhteissa. Oksettavaa. Enkä tällä hetkellä yhtään tiedä mitä teen näiden ihmisten kanssa. En yhdenkään. Päässä taistelee vastakkain "fuck off asshole, i never wanna see you again" ja "forgiven and forgotten, let's move on" -asenteet, enkä oikeasti tiiä kenenkään kohdalla, mihin suuntaan kääntyisin. Oon sellaisessa jatkuvassa hämmennyksen tilassa niin monesta ympärillä olevasta ihmisestä ja niin monesta asiasta mitä kuulen että ne ihmiset on sanoneet tai tehneet, etten oikein enään tiedä miten reagoisin. Ihmisten paskamaisuus on yllättänyt mut ihan totaalisesti ja tuntuu, että joistain on pakko luopua ja että tarvitsee uusia ihmisiä ympärille.

4. Jos jostain asiasta voin olla viime vuottakin varmempi, niin siitä että kettusisko on paras kämppis, mitä ihminen voi toivoa. (Ei se kyllä mikään paska ystäväkään ole ehe ehe ehe........god i'm funny today.) Vaikka me oltais viikko jumissa kämpillä rahattomina, syötäis vaan nuudelia ja katottais Greyn Anatomiaa, niin me voitais silti lähtee yhessä bisselle ja meillä riittäis puhumista ja nauramista. Väitän ettei kovin moni ihminen maailmassa voi sanoa samaa kämppiksestään. I feel really lucky.

5. Ikävöin ihmisiä kokoajan. Jotkut on intissä, jotkut aivan liian kaukana, jotkut muuttuneet toisiksi ihmisiksi, jotkut pettäneet luottamuksen, jotkut hukkuneet aineisiin, jotkut kuolleet ja joidenkin kanssa ei vaan millään saa aikatauluja sopimaan yhteen. Ikävä muistuttaa näiden ihmisten olemassaolosta ja tuo mieleen ihania muistoja, mutta se myös tuo konkreettisesti mieleen nykytilanteen ja kaiken sen, mikä siinä on pielessä. Mulla on menossa ikäväöverit. Pisses me offffffffffff.

6. Haluan päästä turhista tavaroistani nyt vihdoin eroon. Ei enään yhtään turhaa tavaraa uuteen kämppään. Kirpparille ja roskikseen kaikki hii-o-hoi. Pakkaaminen jostain syystä innostuttaa, vaikka se vähän kesken vielä onkin ja tuleepahan taas kerran käytyä kaikki tavarat läpi. (Ja oon ostanut kaikenlaista aivan ihanaa uuteen kämppään, kankaita ja koristeita hihi.) Kaikkia tavaroitani en ees saanut tässä kämpässä esille, eikä harmita yhtään. En osannut asettua tähän kämppään ollenkaan, fēngshuǐ pielessä ehkäpä alusta asti?

7. Taistelen tällä hetkellä ennakkotehtävämeressä. Mutta teen sen mielelläni. Hulluna hommaa johon voi hukuttautua, ja toivon vaan että saan kaiken tehtyä ennen deadlinea. Loppukuussa on myös Artisokka-filmifestarit, jonne menen töihin, päälle vielä mausteeksi pakkaaminen kuunvaihteessa olevaa muuttoa varten ja AKLn työt niin johan on soppa valmis. Lovin' every second of it.

8. Tiedän mitä haluan elämältäni ja oon edelleenkin iloinen elämästäni. Töitä, opiskelua, syksyksi opiskelupaikkaa eli pääsykokeita ja ennakkotehtäviä, uuden kämpän muuttamista kodiksi, järjestöhommia, ystäviä ja kavereita, uusia ihmisiä ja uutta tekemistä, kesän suunnittelua, reissausta, valokuvailua ja vaikka mitä. Niin kummallisen olon kun tää paska kämppätilanne ja paskamaiset ihmiset ovatkin tehneet, niin en silti oo tulevaisuuden kanssa hukassa ja paljon ihaniakin asioita on ollut. Yllättävän helpottava tunne.

9. Netittömyys kämpässä on jatkunut. Nojoo, maaliskuun puolella ei oo jaksanut ees asiasta stressata kun karkauspäivänä tuli varmaksi, että kämpästä lähtee kuukauden päästä. Sen takia tämä blogikin niin kuolleelta vaikuttaa, en oo pahemmin jaksanut kirjastossa tai töissä tai kylässä yrittää tähän keskittyä. Lupaus kuitenkin kuuluu, että huhtikuussa asiat muuttuvat tältäkin kannalta. Ja puhelinnumeronkin sain vaihdettua, pääsin pois prepaid-helvetistä (btw, is it just me, vai kuulostaako prepaid-helvetti jotenki siistiltä?) ja muistan uuden numeronkin ulkoa. Eikä edes harmita, että vanha numero meni. Eipä soittele enää epämääräiset Suomen Lukiolaisten Liiton aktiivit Etelä-Suomen piirin puheenjohtajalle vuosimallia 2010. JES.

10. Keikat, musiikki, elokuvat, kirjat, kahvilahetket, osa Lapin reissusta helmikuun loppupuolella (voi kyllä, taas), pienemmät reissut Helsingin ulkopuolelle, luottamuksen arvoiset ihmiset, uuden kämpän varmistuminen ja siitä haaveilu, rastojen laittaminen takas päähän, valokuvat, kirpputorit, muutama tietty puhelu ja kirje, tanssithetket tamppauksesta lattareihin, energiajuoma ja appelsiinit, kettusiskon ruuanlaitto, tommin volvo, nummelalaisen tytön huolehtiminen, kotipaikkakunnan lämpimät ihmiset, nuoremman pikkusiskon herttaisuus, STOAn kirjasto, Fidan mahtavat löydöt, uudet ihmiset ja metrorakkaus on varmaan pelastaneet mut viimeisen kolmen kuukauden aikana. Yhtään liioittelematta.

Kaiken lisäksi, kevät, siinä kaikki mitä tämä aurinkoenergialla käyvä neiti tarvitsee.

ikäväsekoamisia

Mun elämän tärkeimmillä ihmisillä on kaikilla pala mun sydäntä ja ne on kaikki mun sydämessä. Paskamaista tää on siinä vaiheessa kun niitä ihmisiä tulee ikävä. Tuntuu et koko pää ja kroppa hajoaa kun ikävöi niin paljon. Ihanku joku repis sydäntä palasiks tai se sydän tajuais että palaset on siitä kaukana. Sellasta haamukipua niinku ihmisille voi tulla amputoituun käteen! (Oh god, nyt vertaan sydäntäni jo amputoituun käteen.)

Mulla on tapana tykästyä ihmisiin tosi helposti ja pysyvästi. Jos joku ihminen ihastuttaa, niin se sit kans ihastuttaa. Suurimman osan ajasta haluais että se ois paikalla, tai aina vähintään tavoitettavissa. Tsädääm ja se joku vois olla vieressä. Julkista liikennettä saatais mun puolesta kehittää sellaiseen suuntaan, että pystyis vaan ajatuksen voimalla pomppaamaan paikasta toiseen. Pääsis heti sen luo jota ikävöi sillä hetkellä.

Ennenku joukkoliikenne tässä kehittyy mun tarpeisiin sopivaks, mun vaihtoehtona ois sopeutua tilanteeseen TAI pakottaa kaikki ihanat ihmiset muuttamaan mun kanssa isoon omakotitaloon. Damn, se ois mun taivas. (Ja aika monen muun helvetti...)

massapaskaa

Eräs asia muuttaa mut raivohulluksi. Se, jos mun pitämistä asioista tulee massaa. Viime kesän ja syksyn aikana varsinkin nämä asiat ovat pistäneet tämän tytön kiehumaan enemmän ja vähemmän pinnan alla. Useammin kiljumaan kovaa ja korkealta.

Ollaan sitä nyt niin saatanan hippejä kaikki ja pukeudutaan sillä tavalla. Raivostuttaa kun haaremihousuja näkee ihan saatanan monella vastaantulijalla. Voi vitun helvetin saatana. Äh. Menee niin hermot, ettei tee mieli itse ees pistää omia hippivaatteita päälle, kun sulautuu sitten massaan. Minä kuitenkin kuljin haaremihousuissa jo 6 vuotta sitten. Saatana. Vaatekaapille ja punkkarivaatteet esille siis, hii-o-hoi.

Sama koskee musiikkia. Dubsteppiä Britney Spearsin biiseissä? Dubsteppiä YleX:ltä? Ei mitä helvettiä. MIKSI? Miksi dubstepkin piti minulta pilata? Tää musiikkilaji ei kuulu radiosoittoon, eikä seduloihin kaikkien teinien tanssittavaksi. Ja Skrillex argh, onhan se hyvää joo, itsekin kuuntelen, mut kaikki muu sit onkin yhtäkkiä paskaa ”koska Skrillex”. Ja Skrillex on dubsteppiä? Oh my lord.

En oo tottunut siihen, että mun lempiasiat on massaa. Rairairairairairaivostuttaa. MUN JUTTU! Palatkaa pliis kuuntelemaan Anna Puuta ja vetämään tiukat kalsarit ja toppi päälle. Mietittiin kettusiskon kanssa, että kuinka pitkään just jotkut valkoiset legginssit ja muut nämä ällötykset on pysyneet katukuvassa, vaikkei ne enää olekaan muotia. Vittu jos haaremihousut ei koe inflaatiota, ja ensi kesänäkin kaikki maailman wnb hipinnäköiset idiootit pukeutuu niihin. Ääääääääää!

Ehkä tää on osa jotain mun pyhää vihaa muotia ja mainstreamia ja kaikkea kohtaan josta on tullut massaa. Mä ehkä naurettavan paljon uskon erilaisuuteen ja siihen, että siitä pitää olla ylpeä. Hippa the individualismin ikuinen puolustaja. Sinänsä individualismi on ehkä väärä sanavalinta, en tykkää siitä miten se usein liitetään itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen negatiivisessa mielessä. Mulle se kuitenkin tarjoittaa vaan sitä, että jokainen olisi oma itsensä, ja ylpeä siitä. Tekisi mitä haluaisi, pukeutuisi miten haluaisi ja olisi mitä mieltä haluaa.

Sellaiset ihmiset, jotka täyttävät nämä vaatimukset, kiinnostavat minua. Jos et osaa olla oma itsesi, et osaa perustella mielipiteitäsi etkä osaa pitää päätäsi missään, olet minulle kuollut kala. Myötävirtaan hiphei.