nii mitä mulle oikein kuuluu?

Kuuluu hyvää parempaa parasta ihanaa mahtavaa ja loistavaa!

Siinäpä ehkä tyhjennettynä koko homma, mut ehkä tässä vois jopa vähän enemmän avata asioita.
Muutin siis Helsingistä Kankaanpäähän tossa helmikuun alussa. Mulla on täällä aivan mahtava kämppis ja kämppä. Meillä on tilaa vaikka muille jakaa (tai sotkea urakalla) ja kämppä on just sen näköinen että täällä pari taiteilijaa koheltaa aika kiitettävästi. Jossain vaiheessa voisin jopa tänne blogiinkin tunkea kuvia tästä kämpästä... Vaikka päätös tänne muuttamisesta tuli tehtyä aika vauhdilla, niin en oo katunut sitä hetkeäkään. Enemmänkin vetistellyt onnesta ja kiittänyt kaikkia mahdollisia universumin voimia siitä, että tällainen mahdollisuus tuli. Hyvinkin pitkälti siitä saan tuota jousimieskämppistä kiittää. Purrhurr.

Tää vuosi on silti ollut ihan uskomaton (eikä se oo vielä ees lopussa!). On tullut merirosvoiltua ympäriinsä ihan hulluna, kirjotettua järjettömiä määriä, taiteltua yksin ja muiden taiteilijoiden kanssa, tehtyä töitä, reissattua ja vaan möllötettyä kotona. En vaihtais hetkeäkään mistään hinnasta. Ja parasta on se, et vaikuttais että tää fiilis elämästä vaan tulee jatkumaan. Onnellisuutta onnellisuuden perään.

Moni asia muuttui kevään aikana, varsinkin ihmissuhdeiden kohdalla, mut välillä asioille ei voi mitään. Ihmiset muuttuu. Elämät muuttuu jatkuvasti, mut välillä elämänmuutokset muuttaa myös ihmistä. Sit se ihminen johon oot joskus tykästyny ei ehkä olekaan enää se sama tyyppi, jolloin tunteet muuttuu. Ja silloin on aika jatkaa eteenpäin. Tarkoituksena ei ole jättää ketään taakse, mutta tietynlaiset tunteet jää silloin väkisinkin menneisyyteen. Eikä ne muistot sieltä hirveesti lämmitä, vaikka kuinka kauniita ja ihania ne olis.

Aloitan tammikuussa artesaaniopinnot täällä Kankaanpäässä ja tässä tän vuoden puolella on tullu hypittyä töiden ja ihmisten perässä aika hienosti ympäri Suomea. Just vasta lonkeroisen (kämppis) kanssa juhlistettiin (aika urakalla...) sitä, että oltiin jopa melkein viikko yhtäaikaa kämpillä. Sitä kun ei ole tapahtunut sitten toukokuun lopun jälkeen. Mitäs me reissunaiset. Mut joo, oon koulupaikasta aivan järjettömän innoissani, sain vastauksen tossa viime perjantaina, ja oon sen jälkeen vaan hyppinyt ilosta seinille, vaikka mun ois pitänyt tehdä miljoonaa muutakin asiaa...

Kuten esimerkiksi pakata. Mä meinaan häivyn tästä Helsinkiin 2 päivän päästä. Ja siellä ois tarkotus sitten olla siihen asti, kunnes 5.12. lähtee lento kohti USAa. Huhhei, kyllä sitä onkin odotettu. Siellä sitten 5 viikkoa ja seuraavana päivänä paluusta suoraa koulun penkille. Toimii.
Mutta silti ennen sitäkin on miljoona asiaa to do -listalla ja miljoona ihmistä näkemättä. Ja niin, oishan tossa sitten taas noi synttäritkin. Taasko se on vuosi mennyt? Hullua. Ja silti niin ihanaaaaaaa!

Hassua miten kesällä tutustuu ihmisiin. Tuohonkin hassuun olentoon tutustuin liftatessa tien varrella. Satuttiin vaan olemaan samassa paikassa liftaamassa, ja tuossa se nyt soittaa kitaraa sohvalla. Onnistuttiin viime yönä nukkumaan melkein 8 tuntia (joka on mulle ihan hullu määrä), vaikka varsinaisesti taidettiinkin nukahtaa vasta aamun tunneilla. Pitäis varmaan mennä hakemaan jääkaapista eilistä ruokaa, ja alkaa keskittyä tuohon pakkausoperaatioon. Huhhei mikä homma. Alkaa olla jo aika pimeetä, mut onneks vaatehuoneessa on valot. 

Ehkä saan myös ton ihanan olennon tuosta aivopestyä avuksi.

synttäriboogie ja sillee

Ehkä aika saada tännekin (kirjoitin tätä vihkoon jossa on aika ikäviä juttuja keväältä...) jotain positiivista tekstiä. No, en muista milloin olisin ollut näin onnellinen (epäilisin, että siinä kesällä 2013?), toisaalta tuntuu, että en välttämättä ole koskaan ollut näin tyytyväinen elämääni. Okei, edelleenkin on parantamisen varaa ja opittavaa ja koettavaa, mutta minäpä en aiokaan koskaan jumahtaa paikoilleni. En koskaan. Ja ennen kuin mun mielikuvitusviholliset hyökkää kimppuun, saanen tarkentaa hieman sitä mitä edellisellä oikein tarkoitan.

Tarkoitan sitä, että vaikka jossain vaiheessa varmasti rauhoitun niin en rauhoitu.

Vaikka jossain vaiheessa asetun aloilleni, niin en asetu aloilleni. 

Got it now? Nojoo, yritetäänpäs vielä kerran.

Mä tarkoitan sitä, että koko elämä on oppimista ja kehittymistä ja etten ikinä aio luopua uteliaisuudestani, seikkailuhalustani enkä innostani kokeilla ja oppia uusia asioita. En tosin myöskään aio luopua itsesuojeluvaistostani enkä jo hyväksi havaituista "harrastuksista". (...mistähän mä nyt oikein edes puhun, noi lainausmerkit ilmesty tuohon ihan itsestään.) No, oli miten oli, nyt ehkä joku ymmärtääkin mitä tarkoitan.

"Inari rauhoitu. Asetu aloilles. Aikuistu. Päätä elämälles suunta. Älä ole tuollainen tuuliviiri. Miksi sä hypit paikasta ja kaupungista toiseen? Koita nyt jo päättää! Sulla ei varmasti kestä ihmissuhteetkaan tuollaista pomppimista. Yritä nyt edes!"

Ja minä sanon teille, että turvat tukkoon ja pitäkää huoli omista asioistanne, ette selkeesti tiedä minusta tai minun elämästä mitään.

ps. Matti on <3

tällaista tänään 03:49

‎"I've learned that no matter what happens, or how bad it seems today, life does go on, and it will be better tomorrow. I've learned that you can tell a lot about a person by the way he/she handles these three things: a rainy day, lost luggage, and tangled Christmas tree lights. I've learned that regardless of your relationship with your parents, you'll miss them when they're gone from your life. I've learned that making a "living" is not the same thing as making a "life." I've learned that life sometimes gives you a second chance. I've learned that you shouldn't go through life with a catcher's mitt on both hands; you need to be able to throw something back. I've learned that whenever I decide something with an open heart, I usually make the right decision. I've learned that even when I have pains, I don't have to be one. I've learned that every day you should reach out and touch someone. People love a warm hug, or just a friendly pat on the back. I've learned that I still have a lot to learn. I've learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel."

— Maya Angelou

rauhallinen keskiviikkoilta

Ah, tulihan tällekin viikolle se rauhallinen koti-ilta. Kettusiskon kanssa pizzaa ja kissavauvat sekoilee.

Tän päivän päivähaastetekstistä kettuuntuneena onkin hyvä löpistä vähän muita epämääräisiä asioita, kun oikeesti tuntuu että olis vähän höpistävääkin. Jännä kyllä, toi haaste toimi, blogin päivittäminen on tuntunu taas vallan luonnolliselta osalta päivää (tai viikkoa) ja voi olla, että tahti pysyykin ihan järkevänä, tai sanotaanko tuottoisana, tämän haasteen jälkeen. Mulla sinänsä aiheet on mahdollisesti kyl kiinnostavampia. No en tiiä, on tuolta tulossa vaikka ja mitä vielä, mut ainaki saan itse päättää aina mistä oikein höpisen.

Oli pakko siirtää teksti tuosta isommalta näytöltä tähä läppärin näytölle, silmäthän tässä hajoaa ku tuijottaa noin suurta ruutua valkosena mwahaha. Aattelin tähän postaukseen laittaa epämääräisiä huonoja kännykkäkuvia, joilla saan helposti kerrottua viimeaikaisista jutuista, jotka on mielessä aika hyvin. Heeeere we go;

Kylen puhelimella saa parempia kuvia. Mwahaha elokuun alkupuolelta. Kohta taas nähdään!

Parempi pitää noi valkosemmat jutut pienemmällä näytöllä.

Yöllä ikkunalla on kiva fiilistellä syksyn tuloa ja kaikkea muutakin.

Hyvä käydä kuuntelemassa veden ääniä, mut kuvista tulee kofeiinipärinäkäsillä kyllä vähän toislaatuisia.

Hyvä muistaa.

Kokkipoikia.

Kauneimpia kämppiä mitä oon pitkään aikaan nähnyt.

Epätarkkahuonokuva mut fiilikset. Kettusisko tän toi mulle koululta, en tiedä kuka tehny jne. mutta kaunis.

Kaikenlaista on kyllä viime aikoina tapahtunut. Hyviä ja huonoja juttuja, positiivisia yllätyksiä ja valitettavan odotettavissa olevia juttuja, sikamaisia ja sydämellisiä juttuja sekä mieltä virkistäviä ja kehoa väsyttäviä juttuja.

Suurinta ihmetystä ehkä tässä ihan lähiaikoina on tuonut (taas kerran) ihmisten välinpitämättömyys toisten kämppää, lemmikkejä, sääntöjä tai omia lupauksiaan kohtaan. Tekee aika kipeetä joutua pettymään ihmisiin, joihin kuitenkin olisi halunnut niin kovasti pystyä luottamaan. Ja kaikkea kun ei pysty korjaamaan anteeksipyynnöllä, vaikka asiat anteeksi annetaankin.

Toinen asia on se, miten rumia asioita voi sanoa toisesta ihmisestä, vaikka omassa päässä onkin se vika. Syyttää toista naurettavista asioista, vaikka omassa päässä ne ongelmat onkin. Ja kerta toisensa jälkeen. Kyllähän sitä jaksaa ymmärtää ja auttaa ja kuunnella ja jutella ja ja ja ja, mutta jossain pitäis mennä se raja, varsinkin kun sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen. Jos ei muuten, ni mun on rikottava se kaava. Mä en ehkä enää jaksa.

Ja miten tehdä sellainen ihminen onnelliseksi, joka ei halua olla onnellinen? Ei mitenkään. Ei mulla ole siihen valtaa eikä keinoja, vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Siihen ei pysty kukaan, ei ketään voi pakottaa onnellisuuteen. Jos et halua olla onnellinen, et sitä varmastikaan myöskään koskaan ole. Jos et usko pystyväsi olemaan onnellinen, se tuskin tapahtuu myöskään. Jos et usko ansaitsevasi onnellisuutta, se tuskin kävelee sinua vastaan. Tämä asia, niinkuin niin moni muukin, on asenteesta kiinni.

Ja miksi miksi MIKSI mun pitäisi muka välittää siitä mitä muut ajattelee, kertokaa yksikin hyvä syy? Joidenkin ihmisten mielipiteillä on tietenkin väliä, mut ne on ne harvat ja valitut, eikä aina niidenkään sanomisilla ole mitään valtaa mun yli. Mä en aio elää elämääni pyydellen anteeksi olemassaoloani tai hakemalla siihen merkitystä muiden mielipiteistä, oli ne hyviä tai varsinkaan jos ne on huonoja. Tärkeitä ihmisiä pitää kuunnella kun ne kommentoi vaikka sun käytöstä, mut niitäkin vain jos ne puhuu asiaa. Tunnet sen piston kyllä sit sydämessäs, kun ne osuu oikeaan kohtaan. Silloin niitä kannatti kuunnella, ja kannattaa oppia siitä mitä kuulee.

Eikä ole väärin toivoa ympärilleen onnellisia ihmisiä, jotka aina pyrkii parempaan, uskoo itseensä ja sinuun, auttaa vaikeina aikoina, ei jätä yksin eikä välitä siitä mitä täysin merkityksettömät ihmiset huutelee.

(blogin) herätys kuolleista?

Niin no, ei se nyt ehkä mennyt ihan niinku piti. Mut kyllä tää tästä vielä.

Viimeisen kuukauden aikana on tuntunut Helsinki kodilta. Rakkaalta ja lämpimältä kodilta. Tuli heinäkuussa oltua keskisuomessa urakalla ja siellä tuntu et yhtäkkiä lähti koko alkuvuoden paskapadot päästä pois ja ajatus kulki vihdoinkin täysin normaalisti. Eli nopeesti ja ihan minne sattuu. Helvetin vapautunut olo, ja tuntu et jeees, tässä sitä taas mennään.

Aattelin ensin kirjotella tänne jonku q&a systeemin jonka kaivoin netistä, mut n. 10 kysymyksen jälkeen mua alko ottaa pannuun sen täyttäminen ja ne helvetin paskat kysymykset. No thanks.

Viime talvi oli ehkä jonkinlainen pimeäretriitti mulle? (Ai että toi ilmaisu on niin hirvee et oon iha rakastunu siihen!) Täyty käydä testaamassa jotain (lapissa asumista), että selvis hyvinkin selkeesti et ei jumalauta, ei tää paska oo mua varten. Pimeetä meininkii. Sekä se auringon puute, että ihmisten pään sisällöt. Sry vaan, jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Lapin luontoa mulla on ikävä, mutta mitään muuta sieltä ei kyllä. (Varmasti talvella lunta...) Ei silti yhtään kaduta, että tuli testattua. Eipähän tarvii sitäkään asiaa arvailla enää.

Nyt tuntuu hyvältä. Elämä tuntuu hyvältä. 

Peilistä kattoo ihan mun näköinen mimmi. Oon varsin tyytyväinen siihen mitä siellä nään, sekä ulkoisesti että sisäisesti. (Mullon seksikäs maksa!) Maunulan kämppää ei oo yhtään ikävä, eikä sitä ympäristöä. Se oli melkoista meininkiä siinä kämpässä, paskana ja humalassa. Phyi. Eipä silti kaduta sekään. Nykyinen kämppä Pajamäessä on täydellinen. Tänne muutettiin elokuun alussa. Just tänään tuli vielä ompelukone, kirjoituskone ja TVkin (kyllä vain!), joten ei paremmasta väliä. Katotaan missä vaiheessa saan hepulin ja vaihdan järjestystä, mut tällä hetkellä kaikki on hyvin. Kettusiskon kissavauvat lämmittää sydäntä tässä kämpässä myös suunnattomasti. Ihan niinku tuon kettuolennonkin kanssa asuminen. Ja vähän ehkä rakastuttaa. Se tuntuu aika hurjalta.

Näin on parasta.

isoäitisi antamasta

pienestä oranssista kupista

juon höyryävää teetä

tiesikö isoäitisi

jo ennen kuin me huomasimme?

päivissä vähemmän valoa. when the only answer is yes. diiva. muumien kummallinen talo. valvontakamerat. luodaan pelon ilmapiiri? hunter s. thompson. polttoainetta toiselle, neroutta parhaimmillaan toiselle. she's a warrior. kaikkia ei ole tarkoitettu. miksi saastepilvet näyttävät niin kauniilta? kaikki kaunis saastuu aikanaan? toinen keskittynyt pinnan alle ja toinen unohtanut, että meilläkin on sielu. 423. vetovoiman lait ja unirvesumin salaisuudet paljastettuna. hakaneuloja korvissa ja vaatteissa. kissaihminen. vähän pelottaa intohimon sekamelska. kerrostalon vieressä pieni mökki. mie kovin haluaisin pienen mökin. tekisi mieli kuukaudeksi erakoitua. kalvo. lähdetkö kanssani retkelle merenrantaan?

täysikuu sen paljastaa

ettei ole mitään kamalampaa

kuin se,

ettei läsnäolollasi ole väliä

kun sillä on väliä,

muttei tunnu siltä

eli onko sitten kuitenkaan?

sitten on vain

läsnä

mustelmilla

mutta toinen on jossain

fyysisesti vieressä

hereilläkin kaukana

ja haluaa vain nukkua

uneksintaa

unissa ja valveilla

huonoja kuvia lokakuulta

...mutta sitäkin parempia hetkiä. JA VASURI.

kaaaikki tulikukat ne siihen vaan väsähti, löydätkö 4?

löydätkö tästä 3 ihmistä?

hhyyiiii MUT VÄRIT!!!1!

kolme herraa siinä melkein unten mailla

tältä reissulta on hyviäkin kuvia, kuningaslaavu ja herrasväki

tää tyyppi ymmärtää mua aina nukkumispaikkavalinnoissa, oli kyse vaatekasasta tai teltasta

NEVERLAND

haaveilua aurinkoisella parvekkeella

mielessä pyörii matkat

matkat tuntemattomille maille

ja paikkoihin, joissa on jo käynyt

heti huomenna?

haaveenani 

matka meren toiselle puolelle,

maailmani kääntöpuolelle

sekä säilyttää tämä hetki

hetken tie on kevyt?

ja tulikettua kova ikävä

"niin etelä ja pohjoinen, kaikki meitä varten on"

äidinrakkaudella mahdollisuuksien kolmio löytyy

miksi se oli minun taivaallani?

minä olen se joka antaa merkityksen kaikelle

suunnitelmia suomen tutkimiseen

ja lämmin tunne sisällä tulevista matkoista;

minä voin kuitenkin rehellisesti sanoa,

ettei kaikki tämä jää vain haaveiluksi.

tuliketulle tän värisiä terkkuja lapista, koska yks ilta aurinko värjäs koko luonnon ihan sen villasukkatytön väriseks<3

ihanainen oli kylässäää

tunnustusten sunnuntai part. 23

"Rakkaudesta ruikuttajat, halusta ulvojat

Kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta"

Nonni, nyt olis sitten kaikki kesän ja syksyn tekstit vihdoin päivitetty tännekin. Ainakin ne julkaisukelpoiset. Vielä pitäisi käydä läpi n. biljoona valokuvaa, että sais nekin tänne. Saa nähdä jos tänään illemmalla vaivautuisin jatkamaan sitä urakkaa.

Tänä sunnuntaina ei ehkä ole mitään uutta sen kummemmin tunnustettavaa, mutta en meinannut keksiä tekstille sen kummempaa otsikkoakaan. No, jossei muuta ni hihityttää ajatus uudesta blogista ja siihen tulevasta "tunnustusten sunnuntai" -osuudesta. Vielä kun sais layoutit kuntoon ni vois jotain ruveta tekemäänkin sen blogin kohdalla, mutta kaikki ajallaan.

Ehkä silti paria asiaa vois tänne ihmetellä. Muistaakseni tämä on minun blogi. (Ainakin ku viimeks tarkistin, niin näin asia oli.) No, minäpä kirjoitan tänne ihan mitä haluan ja ihan miten haluan. Jännää, että näin se asia vaan toimii. Hupsista keikkaa. Tosi hämmentävää ja sillee eikös? Jokainen saa sitten ihan itse päättää että lukeeko vai ei, ja mitä ajattelee teksteistä joita sitten lukee. "Hyvää viihdykettä ainakin." Well good! That's what i was kind of aiming for. Se mikä ilmeisesti on vaikea ymmärtää, on se, että kirjoitan blogia kuitenkin itseäni varten, en sen takia, että saisin huomiota asioilleni. No, tottakai on mukavaa jos joku piristyy tai saa jotain muuta irti näistä teksteistä, mutta se ei ole se pointti tälle hommalle. Kirjoitan huvikseni. Deal with it. (Or don't, why should I care?) Ja tässä vaiheessa jo tulee sitten sitä "NO MIKS MESOOT ASIASTA TÄÄL JOS SUA EI KIINNOSTA?" No niinpä, huvikseni.

Minua ei myöskään kiinnosta miten ihmiset tulkitsee näitä tekstejä. (Jos siis kokee jotain tarvetta ylipäätään tulkita, en minä tiiä, en minä jaksais välttämättä jos olisin sinä.) Jep, jostain asioista tulee puhuttua mainitsematta nimiä, ja sittenhän sitä soppa lähteekin liikkeelle, kun joku miettii asioita "vähä" liikaa, ja tulkitsee ihan päin persettä. No, jossei minulta asiasta kysytä, eikä minua uskota kun sanon miten asiat oikeesti on, niin sille ei sitten voi enää mitään. En minä pakota ketään uskomaan minua, vaikka olishan se siis tietysti hienoa mahtavaa uskomatonta mieletöntä jos siihen pystyis.

Vähän sama homma se on elämässä yleensäkin. Oli kyse blogista tai mistä tahansa muusta, niin eipä sitä pysty pakottamaan ketään uskomaan itseään, jos se toinen ei halua. Piste. End of story. Ja amen. See if I give a shit. Mulle tärkeintä on, että mulle tärkeät ihmiset uskoo minua, ja sellaisille vaivaudun myös kertomaan asioistani ja oikeasti päästämään sellaiset ihmiset pääni sisälle (jonne on muuten turha kuvitella päässeensä vaan sen takia, että osaa lukea...). Sellaisten ihmisten mielipiteet minua kiinnostavat, ja onneksi ympärillä on paljon ihmisiä jotka osaavat ajatella itse, kysyvät jos jokin asia vaivaa/jotain ei ymmärrä, eivätkä varsinkaan ole kokoajan tunkemassa nenäänsä sellaisten ihmisten asioihin, jotka eivät heille kuulu. 

Koitetaan pitää huoli omista asioista, eikä varsinkaan surkealla iltalehden keittiöpsykologialla puututa muiden elämiin. Helpottaa kummasti. Tai sitte aina voi tietysti perustaa blogin ja avautua siellä. Maanantaiavautumiset kuulostaa oikeestaa iha hyvältä kans!

ja lisääääää

Sittenpä tuo yksi ihanainen muutti Tornioon.

näitä kuulkaas riittää

Tässä sitten lempiotoksia siltä ajalta, kun oltiin Marissan kanssa liftaamassa ja muuta häröilemässä ympäri Suomea. Hihiihöhöö.

lisää kesäkuviaa

Tässä ois sitten Päivärannasta ja Savonlinnasta vaikka ja mitä jee.