alkuvuoden kuvasaldoa

...ja yksittäisiä mahtavia hetkiä

RUKin kurssijuhla. Töissä ne nauro päänsä irti ku kuulin et oon menossa.

Vein kettusiskon ekaa kertaa Café Tin Tin Tangoon!

serkkupoika täytti 3v. tässä toinen mun sydämen varastaneista pikkumiehistä

irish coffee avec juste

tupareiden päätteeksi luistelin oksennuksessa. meniköhän sen kämpän fēngshuǐ siinä vaiheessa pilalle?

naistenpäivänkahvi!

paras salaatti ikinä. kyllä.

oma colli

en vieläkään osaa pakata

mutta kevät tuli silti

elinvoimaa keräämässä jaanan kanssa mustassa kissassa

hurmaavin pikkusisko ikinä

Tässä jotain hetkiä, joista olisin varmaan kirjoittanut blogiin, jos olisi kämpillä ollut netti. No joo, tiedän kyllä, että olisin voinu kirjoittaa tekstin valmiiksi ja siirtää sen tänne vaikka töissä, mutta eipä huvittanut. Nyt joudutte tyytymään kuviin, ja toivomaan, ettei mitään maailman murheita ratkaisevaa asiaa jää pois tiedostanne.

Päästiin tänään muuttamaan uuteen kämppään, ei meillä omaa nettiä täällä vielä ole, mutta joku naapuri on onneksi sen verran typerä, että hänen verkkoaan voi käyttää hyväksi. Huomenna pitäis mennä siivoamaan vielä edellistä kämppää, ja sitten vois jättää avaimen pöydälle hyvin mielin. Ja töissä pitäisi käydä. Ihan varmasti mielenkiintoista tulee siitäkin, kun pomo ja osa työkavereista on tällä hetkellä pidätettyinä brysselissä. (Kiinnostaako?)Thanks, kaikki hommat mulle vaan.

Kuitenkin kevät on mulle nyt virallisesti alkanut. Okei, lunta tuli viimeyönä Helsinkiin 15cm, mutta mua ei tää takatalvi kiinnosta. Pitkästä aikaa saan hengittää rauhassa, koska mulla on nyt se paikka jonne voin tulla rauhottumaan, sillon kun sitä tarvitsen. (Hengittämisestä puheenollen, siitepölyä odotellessa<3)

still here

Ei mennyt tämä alkuvuosi ihan niin kuin piti.

Kuulostaa ehkä pahemmalta, kuin mitä se loppujen lopuksi on, mutta tuossa lauseessa kiteytyy aika hyvin tämänhetkinen fiilis. Tässä 10 asiaa siitä, miltä elämä näyttää tällä hetkellä, jotta blogi ei vaikuta ihan kuolleelta. Huhtikuun alusta eteenpäin saan taas nostettua päivitystahdin normaaliksi, kun kotiosoitteesta löytyy ah niin ihana internet, töissä tai kirjastossa ei pahemmin ole inspiraatio iskenyt.

1. Mä muutan taas. (Voi kyllä.) Kettusiskon kanssa lähdetään kämpästä ja muutetaan kaksioon, tämä kolmikko ei toimi. (Ja hiljaa te, jotka varoititte ennen muuttoa. Jotkut asiat selviää vasta kun niitä testaa.) Oon kuitenkin iloinen siitä, että asiat tällä hetkellä taas näyttää korjautuvan hirveetä vauhtia. Meil on aivan mahtava uus kämppä, sanoisin että täydellinen ja muuttoon on enää pari päivää päälle viikko. Saadaan taas rakentaa oma ketunkolo, ja kodista tulee taas koti, jossa kukaan ei tuomitse ja jonne pääsee pakoon muuta maailmaa. Se huojennuksen määrä, kun saatiin tietää, että saatiin uusi kämppä, on sanoinkuvaamaton. Pulssi laski ja hengitys rauhottui. En tykkää istua kokoajan kotona, mutta mun kodin pitää olla sellainen paikka, että kun siellä olen, niin viihdyn siellä. Tätä kämppää en osaa kodiksi sanoa. Ja kyllä, viimeistään nyt kaikki sukulaiset ja kaverit pitää tätä mun muuttotiheyttä epänormaalina ja sukulaiset vielä huolestuttavana. Taisin sanoa viime muuton yhteydessä, että lyökää mua jos alan vuoden sisällä puhua muutosta. No, onneks useimmat ystävät tajusi, että tässä kämppätilanteessa mua pitäis lyödä, jos en alkais siitä puhua.

2. Rakastan edelleen työpaikkaani ja niitä ihmisiä siellä. Rentoa porukkaa, lämmin ilmapiiri, superkivaa tekemistä, avoimia ihmisiä ja petokalapomo. Kuitenkin oon päättäny hankkia tähän päälle jonkin toisenkin työpaikan, todennäköisesti osa-aikaisen, ja tällä hetkellä näyttää aika hyvältä. Aseistakieltäytyjäliitto kun ei minusta tee rikasta, mutta tykkään siellä olla, niin täytyy vähän päivittää suunnitelmia.

3. Olen tän vuoden puolella pettynyt raskaasti todella moneen todella läheiseen ihmiseen. Menettänyt luottamukseni täysin sellaisiin ihmisiin, joiden kohdalla en olisi osannut sitä odottaa. Oon helvetin peloissani ja niin pahasti pettynyt, ettei sitä voi sanoiksi pukea. Erilaisista asioista kyse, mutta kaikki pohjaa luottamukseen, joka on tärkein asia mulle ihmissuhteissa. Oksettavaa. Enkä tällä hetkellä yhtään tiedä mitä teen näiden ihmisten kanssa. En yhdenkään. Päässä taistelee vastakkain "fuck off asshole, i never wanna see you again" ja "forgiven and forgotten, let's move on" -asenteet, enkä oikeasti tiiä kenenkään kohdalla, mihin suuntaan kääntyisin. Oon sellaisessa jatkuvassa hämmennyksen tilassa niin monesta ympärillä olevasta ihmisestä ja niin monesta asiasta mitä kuulen että ne ihmiset on sanoneet tai tehneet, etten oikein enään tiedä miten reagoisin. Ihmisten paskamaisuus on yllättänyt mut ihan totaalisesti ja tuntuu, että joistain on pakko luopua ja että tarvitsee uusia ihmisiä ympärille.

4. Jos jostain asiasta voin olla viime vuottakin varmempi, niin siitä että kettusisko on paras kämppis, mitä ihminen voi toivoa. (Ei se kyllä mikään paska ystäväkään ole ehe ehe ehe........god i'm funny today.) Vaikka me oltais viikko jumissa kämpillä rahattomina, syötäis vaan nuudelia ja katottais Greyn Anatomiaa, niin me voitais silti lähtee yhessä bisselle ja meillä riittäis puhumista ja nauramista. Väitän ettei kovin moni ihminen maailmassa voi sanoa samaa kämppiksestään. I feel really lucky.

5. Ikävöin ihmisiä kokoajan. Jotkut on intissä, jotkut aivan liian kaukana, jotkut muuttuneet toisiksi ihmisiksi, jotkut pettäneet luottamuksen, jotkut hukkuneet aineisiin, jotkut kuolleet ja joidenkin kanssa ei vaan millään saa aikatauluja sopimaan yhteen. Ikävä muistuttaa näiden ihmisten olemassaolosta ja tuo mieleen ihania muistoja, mutta se myös tuo konkreettisesti mieleen nykytilanteen ja kaiken sen, mikä siinä on pielessä. Mulla on menossa ikäväöverit. Pisses me offffffffffff.

6. Haluan päästä turhista tavaroistani nyt vihdoin eroon. Ei enään yhtään turhaa tavaraa uuteen kämppään. Kirpparille ja roskikseen kaikki hii-o-hoi. Pakkaaminen jostain syystä innostuttaa, vaikka se vähän kesken vielä onkin ja tuleepahan taas kerran käytyä kaikki tavarat läpi. (Ja oon ostanut kaikenlaista aivan ihanaa uuteen kämppään, kankaita ja koristeita hihi.) Kaikkia tavaroitani en ees saanut tässä kämpässä esille, eikä harmita yhtään. En osannut asettua tähän kämppään ollenkaan, fēngshuǐ pielessä ehkäpä alusta asti?

7. Taistelen tällä hetkellä ennakkotehtävämeressä. Mutta teen sen mielelläni. Hulluna hommaa johon voi hukuttautua, ja toivon vaan että saan kaiken tehtyä ennen deadlinea. Loppukuussa on myös Artisokka-filmifestarit, jonne menen töihin, päälle vielä mausteeksi pakkaaminen kuunvaihteessa olevaa muuttoa varten ja AKLn työt niin johan on soppa valmis. Lovin' every second of it.

8. Tiedän mitä haluan elämältäni ja oon edelleenkin iloinen elämästäni. Töitä, opiskelua, syksyksi opiskelupaikkaa eli pääsykokeita ja ennakkotehtäviä, uuden kämpän muuttamista kodiksi, järjestöhommia, ystäviä ja kavereita, uusia ihmisiä ja uutta tekemistä, kesän suunnittelua, reissausta, valokuvailua ja vaikka mitä. Niin kummallisen olon kun tää paska kämppätilanne ja paskamaiset ihmiset ovatkin tehneet, niin en silti oo tulevaisuuden kanssa hukassa ja paljon ihaniakin asioita on ollut. Yllättävän helpottava tunne.

9. Netittömyys kämpässä on jatkunut. Nojoo, maaliskuun puolella ei oo jaksanut ees asiasta stressata kun karkauspäivänä tuli varmaksi, että kämpästä lähtee kuukauden päästä. Sen takia tämä blogikin niin kuolleelta vaikuttaa, en oo pahemmin jaksanut kirjastossa tai töissä tai kylässä yrittää tähän keskittyä. Lupaus kuitenkin kuuluu, että huhtikuussa asiat muuttuvat tältäkin kannalta. Ja puhelinnumeronkin sain vaihdettua, pääsin pois prepaid-helvetistä (btw, is it just me, vai kuulostaako prepaid-helvetti jotenki siistiltä?) ja muistan uuden numeronkin ulkoa. Eikä edes harmita, että vanha numero meni. Eipä soittele enää epämääräiset Suomen Lukiolaisten Liiton aktiivit Etelä-Suomen piirin puheenjohtajalle vuosimallia 2010. JES.

10. Keikat, musiikki, elokuvat, kirjat, kahvilahetket, osa Lapin reissusta helmikuun loppupuolella (voi kyllä, taas), pienemmät reissut Helsingin ulkopuolelle, luottamuksen arvoiset ihmiset, uuden kämpän varmistuminen ja siitä haaveilu, rastojen laittaminen takas päähän, valokuvat, kirpputorit, muutama tietty puhelu ja kirje, tanssithetket tamppauksesta lattareihin, energiajuoma ja appelsiinit, kettusiskon ruuanlaitto, tommin volvo, nummelalaisen tytön huolehtiminen, kotipaikkakunnan lämpimät ihmiset, nuoremman pikkusiskon herttaisuus, STOAn kirjasto, Fidan mahtavat löydöt, uudet ihmiset ja metrorakkaus on varmaan pelastaneet mut viimeisen kolmen kuukauden aikana. Yhtään liioittelematta.

Kaiken lisäksi, kevät, siinä kaikki mitä tämä aurinkoenergialla käyvä neiti tarvitsee.

kiirekuulumisia

Nojoo, vuosi lähti aika jännittävästi liikkeelle, ja oikeastaan nyt vasta alkaa tuntua, että ehkä se elämä voittaakin. Tästä fiiliksestä kiitokset kuuluu kiireelle. Jos mulle annetaan liikaa aikaa ajatella ja miettiä ja pohtia, niin katastrofi on ihan oven takana.

Parin ensimmäisen viikon aikana tässä kuussa ei oikeestaan tuntunu saavan mitään aikaiseks. Raha-asiat oli ihan totaalisen sekaisin, takuurahojen kanssa ties mitä sekoilua edellisen kämpän kanssa, uuden kämpän vuokraa ei saanut heti maksettua, puhelin paskana, kämpässä ei nettiä, työpaikalla pomo ei tykännyt olla paikalla yhtään ohjeistamassa, opiskelut alkaa hitaasti, materiaalimaksut oli kuviteltua isommat ja toinen kämppiksistä tykkää riehua 24/7. Kotonakaan ei siis saanut hetken rauhaa, että olis saanut päänsä kuntoon ja asiat hoidettua. Yksinkertaisesti energiaa ei riittänyt mihinkään, mulla jäi syöminen ja nukkuminen silti ihan toisarvoisiksi asioiksi, ja tuntu että pää pamahtaa lopullisesti. Aika pahasti pamahtikin.

Nyt kuitenkin tällä viikolla sitä on saanut taas elämänsä kasaan, ja jaksanutkin tehdä asioita. Maanantaina mulla meinas tulla totaalisesti seinä vastaan, mutta onneksi eräs Nummelasta kotoisin oleva neiti oli pelastava enkeli, ja otti mut mukaansa landelle, että sain vähän aikaa hengittää rauhassa ja sain kuin sainkin pääni järjestykseen. Heti seuraavana päivänä asiat alkoi luistaa. Kumma miten paljon voikaan rakas seura, pari lihapiirakkaa ja sauna pelastaa.

Nytpä sitä sitten ollaan taas elämässä kiinni. Tällä viikolla tullut paiskittua töitä, vaikka aseistakieltäytyjäliitossa näköjään pomo kieltäytyy töistäkin. DocPoint-leffafestareilla tulee myös tehtyä töitä, osaltaan kyllä varmasti fiiliksen pelastaa nää festaritkin, tai auttaa nostamaan ylös. Taas leffafestariporukkaa, festarifiilistä ja ylipäätään rakastan sitä duunia. Kaiken lisäks pääsee katsomaan kaikkia mahtavia elokuvia! Perfecto! Kämpässäkin meininki on sinänsä parantunut, kettusisko vaihtoi olohuoneeseen, ja koko kämpässä on heti huomattavasti lämpimämpi fiilis. Omakin huone alkaa tuntua jo kodilta, vielä kun saisin tehtyä sen paperivalokuvatilauksen (huhhei mikä sana), niin sais nekin seinälle.

Tässä tammikuun alussa on tullut pohdittua omaa itseänsä aika paljon. Todennäköisesti vähän liikaakin. Mitä mä haluan elämältä? Minne mä haluan päätyä? Mitä haluan tehdä? Kenen kanssa haluan viettää aikaa? Mitkä asiat tuntuvat oikeilta? Myönnetään, että oon ollu vähän eksyksissä oman itseni kanssa. Tuntuu, että jossain määrin vanhat asiat, sellaiset aikaisemmat jutut, jotka on vaan ohittanut vähän olankohtautuksella, iski nyt päälle. Kuitenkin nyt vähitellen tässä kiireen keskellä, joka on mulle niin ominaista, alkaa tuntua siltä, että on taas löytänyt itsensä. Ei ehkä kaikkia palasia, mutta ainakin tietää mikä maa ja mikä valuutta. Sinänsä fiiliksiä omasta olosta tällä hetkellä kuvastaa sanatarkasti toi biisi jonka tähän laitoin, häiriintyneen pään häiriintyneitä mietintöjä.

JA mun on ihan pakko päästä reissuun. Pakko. Musta tuntuu että osaltaan tää alkuvuoden hajotus, vaikka asiat alkoikin vuoden vaihteessa järjestyä, johtuu kuitenkin osaltaan myös siitä, etten oo tehnyt kunnon reissua vähään aikaan. Viimeksi lokakuussa pari viikkoa lappireissausta. Darn. Pakko päästä jonnekin, parhaassa tapauksessa ulkomaille. En tykkää olla paikallani, vaikka nyt olenkin paikkakunnallisesti paikallani Helsingissä. Thank God. MUTTA ehkä Espoossa vietetyistä 3kk on jäänyt sen verran pahat traumat, että lääkkeenä toimii nyt Helsingissä asuminen, mutta tarvitsisin vielä sen reissun. Sitä suunnitellessa.