syyspäivä

Niilan kanssa vietettiin rentoa syyspäivää ja käytiin vähän puistossa valokuvailemassa.

Kurrrr ihana saamelainen! (...joka toimi myös kuvaajana<3)

ASIALLINEN KAVERIKUVA

...BEHIND THE SCENES?

loppuillasta tää kertoo tarpeeks..................

maan lapset

Mä oon tuuliviiri.

Jolla on juuret maassa.

Neljässä ihmisessä kaikista eniten. Mun voimapuu kaadettiin kesän alussa, oli aika karmeeta käydä mestoilla.

Yksi niistä ihmisistä on tuntenut mut aina. Katsonut läpi kaiken paskan, enemmän tai vähemmän uskoen muhun. Oikeastaan aina enemmän. Molemmat ollaan pistetty toisemme melkoisesta paskasta läpi, ja vasta nyt ymmärrän miksi. (Se oli aika paljon paskaa, yrittäkää ymmärtää.) Opettanut sellaiset arvot tähän tuuliviireen, että muistan aina mistä oon tullut. Vähän alkaa olla hopeaa jo hiuksissa, mutta aina ollut kultaa sydämessä.

Seuraava on tuntenut epävarman Hipan, ja tuntee edelleen parhaiten. Tyttö, joka Kajaanista asti pitää mut järjissäni. Välillä tietoisesti, mutta usein varmasti silleen, ettei se edes itse tajua sitä. Kirjekaverukset, joille sanottiin että välimatkan takia tää kestää. Ja tässä sitä ollaan tuhat vuotta myöhemmin.

Sitten eräs elämäntapainkkari, joka tulee aina olemaan mulle oululainen. Se, joka sai senkin kaupungin hengittämään mun silmissä. Elämäntapainkkari, joka sopeutuu tälle vuosisadalle ja tähän hetkeen, omalla tavalaan, rauhassa. Ne peacekorut muistetaan kyllä, ja Infected Mushroom Suomenlinnassa.

Ja vielä ois eräs. Sillä on matka verissäänkin, mutta tukevammin silti maassa kuin moni. Lämpimimpiä ja huolehtivaisimpia ihmisiä ikinä. Aina pelastamassa maailmaa, yksi ihminen kerrallaan.

Todennäköisesti ette edes ymmärrä mittakaavaa, mut mun pää ei olisi selvinnyt eräästä joululomasta ikinä ilman teitä. Voimaksi mulle riittää tieto näiden ihmisten olemassaolosta.

Mun neljä maan lasta.

pohjosen porukat ja stadilaiset

On hauska miettiä ystäviään. Mie aina kunnon elämänhumalassani pohdin ympärillä olevia ihmisiä ja asioita ja humallun vielä pahemmin. Mietin tänään, et miten minun suomalaiset kaverit on maantieteellisesti jakautuneet. Johan on älykästä pohdintaa, parasta käyttöä näille rusina-aivoille.

Hupsista vaan, pohjoisesta vähintään kotoisin olevat ja stadilaiset johtaa listoja aika tyylikkäästi.

Eikös näiden ihmisten pitäis just stereotypian mukaan olla niitä jotka ei varmasti tule yhtään toimeen? Oonko mie ehkä joku puuttuva linkki näiden välillä? HA! you wish…

Mie vaan tuun parhaiten toimeen ihmisten kanssa, jotka on maantieteellisesti sijoittuneet näin. Ehkäpä se ei kerro muusta kuin siitä, että vaihteeksi stereotypiat kusee omiin muroihinsa. Siistiä!

Yritän tässä opetella taas puhumaan kuten helsinkiläiset, vietettyäni puolitoista viikkoa lapissa. Puolitoista viikkoa, johon mahtui monta mahtavaa hetkeä. Autoilusta hölisemiseen, rankasta juhlimisesta superröhnäämiseen ja kaiken päälle järkyttävän kauniita maisemia ja hippa kyynelehtii. Sellaisia ihmisiä tuli tällä reissulla enemmän ja vähemmän tahallisesti vastaan, jotka muistuttaa olemassaolollaan, että tätä varten koko elämä on olemassa.

Mie elän ihmissuhteille, sen lisäks että haluan kiertää maailmaa ja nähdä kaiken mitä on nähtävissä. Kaiken lisäksi ihmisistä voi aina oppia uutta, vaikka tuntisit tyypin 10 vuoden ajalta. Eiffeltorni tavallaan näyttää aina samalta. (Tosin tähän on pakko sanoa, että joistain ihmisistä ei sitten millään kyllä opi mitään uutta. Kymmenessä minuutissa opit kaiken oleellisen. Sellaisten ihmisten kanssa en jaksa olla tekemisissä.)

Tärkeintä on, että on hauskaa ja että on ihmisiä joiden kanssa jakaa ne hauskat hetket. 

Pretty perfect, don’t  you think?

pössöilyä

"Eiks täällä kukaan saatana tiiä mitä pössö tarkottaa!"
Oh boy, onneksi tiesi.

Hassua miten tosi kummallisilla yhteensattumilla voi voittaa jotain sellaista, että meinaa järki lähteä, kun miettii miten pienistä asioista elämä loppujen lopuks on kiinni. Jos en olis 3 vuotta sitten päättänyt lähteä mukaan liittoon (Suomen lukiolaisten liitto, voi kyllä, luojan kiitos en ole siellä enää), en ois nyt kesällä tavannut yhtä tärkeimmistä ystävistäni. Enkä olis viettänyt yhtä mahtavimmista viikonlopuista vähään aikaan nyt viime viikonloppuna. Siitä on edelleen jotenkin niin mahtavat pärinät, ettei voi muuta ku läpistä vähän tännekin.

Joo minäpä lähden tästä viikonlopuksi Rovaniemelle hupsista vaan ja hupsista vaan olikin sitten just niin helvetin mukavaa kun vaan pysty haaveilemaan. Itseasiassa paljon mukavampaa. Uskomaton fiilis kun joku, jota ei ole tuntenut kovin pitkään, on kuitenkin sellainen jonka tuntee tooosi hyvin, ja jolle vois kertoa kaiken maan ja taivaan väliltä. Lohduttavaa, ja helvetin siistiä, että on olemassa ihmisiä jotka on jotenkin vähän samalla tavalla sekaisin kuin itse.

Sellainen tällä hetkellä useammin kaukana kuin lähellä oleva ystävä, josta tietää sanomattakin, että piru vie, tämä tyyppi mut sais revittyä kaikesta paskasta ylös, jos joskus sellaiselle tulis tarvetta, eikä se itse välttämättä ees tajuaisi mitä tekee. Siihen fiilikseen riittää jo sekin, että tietää että jossain tuolla turhan kaukana pohjoisessa se ihminen on olemassa, vaikka siitä ei joka päivä elonmerkkejä tulisikaan.

Ja sitten sitä pystyy viettämään viikonlopun tän ihmisen seurassa, ja vaikka ei oo nähnyt liian pitkään aikaan, mikään ei oo muuttunu. Riittää ne puhelut ja tekstiviestit ja fbhäiriköinnit, kun useammin törmäilyyn ei ole mahdollista. Ja silti joku niin kaukana pystyy olemaan niin isona tukena ja piristyksenä, että se on tavallaan henkisesti läsnä, vaikka välissä oliskin monta monta sataa kilometriä.

Tai ehkä syynä onkin vaan telepatia ja liian vilkas mielikuvitus. Pitäisköhän hakeutua hoitoon? Ehkä alan kohta näkemään harhojakin. Voihan pössö sentään.