toukokuu

No oho. Toukokuu vaan meni, hups vaan ja katos.

Työt alkoi. Linnanmäki paljastui mukavammaksi paikaksi kuin mitä osasin odottaa. Odotin aika karuja juttuja. Kävin parhaissa UG kekkereissä miesmuistiin Helsingissä. Huhhuh. Nautin pikkusiskon seurasta laittoman paljon. Ikävöin sitä myös liikaa. Löysin eräät kalliot uudestaan. Pölähtänyt kaverin kämpille aamupäivällä nukkumaan ja uskoutunut salaisuuksista Tin Tin Tangon terassilla. Kävin ehkä parina päivänä koulussakin. Juhlin siviilipalveluksen loppumista. Juhlin sitä pitkään. Vietin ensimmäisen kesäalppari-illan. Silittelin poliisihevosia. Vietin festivaalia kadulla ja ostin pitkästä aikaa salaattia kaupan ruokatiskiltä.

Pyöritin tulia ja unohdin muiden elementtien olemassaolon. Pyysin vapaapäivää ja järkytin leffamaullani. Huolestuin välimatkoista ja ikävöin etukäteen. Haaveilin reissusta, mutten halunnut lähteä. Menin monta kertaa nukkumatta töihin, mutta kotiin vain väsyneenä. Löysin kodin kaverin sohvalta ja toisen patjalta. Ostin ruskean mekon ja unohdin pelätä. Jätin kameran pois ja lumouduin musiikista luolassa. Söin parhaita tortilloja ja löysin aurinkolasit. Unohdin maksaa laskut ja olen piirtänyt mielelläni. Piirtänyt paljon. Aloittanut kirjontatyöni ja  istuttanut kukkia ja vihanneksia. Viettänyt pitkiä aurinkoisia päiviä Linnanmäellä harmistumatta. Kironnut ajan kulumista ja saanut parhaita ajatuksia pitkään aikaan.

Olen katsonut peiliin hymyillen pitkästä aikaa ja lakaissut syksyn ja talven tuhkat.

Löysin silti tuhkistakin elämää.

huhtikuun henkäisyt

Mua kovin hassuttaa.

Mä uskoisin et hyvässä mielessä.

Tekee mieli piirtää, mutten millään jaksa kaivaa tusseja esille. Yritin täyttää ipodia, mut en pystyny keskittymään senkään vertaa kun aloin etsimään niitä tusseja. Levitin lattialle kaikki kuvat, jotka pitäis saada seinälle. No ne on nyt sit kasoissa tuossa lattialla, meni mielenkiinto siihenki hommaan, koska rupesin täyttää ipodia. Käyn viiden minuutin välein ihmettelemässä jotain keittiössä ja sit palaan takas tähän lattialle. 

Tää kuukausi on ollu ihan ihmeellistä vaiheilemista. Mut jotenki ei ehkä negatiivisessa mielessä. Enää ei tunnu siltä, et olisinkaan eksyksissä. Pitkään siltä tuntuki. Enkä todellakaan muistanu miten vajottavalta se tuntuu. Eksyminen hyvä. Se, et tuntuu että kävelee ihan täysin väärään suuntaan? Ei hyvä. 

Mut en mä kävellytkään väärään suuntaan. Mun tyyli vaan on erilainen, enkä ees itse halunnu sitä myöntää.

Mun lamppu pörisee ihmeellisesti ja oon löytäny illalle täydellisen soundtrackin. 

Vilkuilen jostain syystä puhelinta jatkuvasti vaikken edes odota soittoa haluaisin soittaa mutta en viitsi uskalla halua liikaa pelottaa kaduttaa hävettää jännittää-ää-ääää-ä-ä-ää-ääääää-ä  

Nyt niitä kuvia seinille ja rauha maahan.

asiantuntija(?)

Mietittiin koulussa missä me ollaan asiantuntijoita. Asiantuntija. Ööööööö?

Koulutuksen puolesta? Ylioppinut kansanopiston enlannin kielen linjan kautta valokuvaajan ammattitutkinnon pätkästä ja avoimesta yliopistosta kulttuurituottajaopiskelijaksi? Voi apua, tiiä sitten minkälainen asiantuntija tällä koulutustaustalla oikein oon.
Kokemuksen puolesta? Tanssia, pianonsoittoa, kuoroa, bändiä, järjestötoimintaa, valokuvausta, it-hommia, vapaaehtoistyötä, bileiden ja festareiden järkkäilyä, maalausta, matkustelua ja kutomista. (No, listaa vois jatkaa tavallaan loputtomiin riippuen vaatimuksista...)

Edelleen on vähän vaikee kyllä sanoa suuntaan tai toiseen mitään.

Käviskö se, et tiedän tosi monen helsingin bussin päätepysäkin? Tai et keksin monta tapaa viihtyä yöjunassa? Entäs se, et tiedän mihin Suomessa pääsee parhaiten liftaamalla? Tai kuinka maustat soijasuikaleet? Entäs se, et mihin Helsingin baareista ja kahviloista voi viedä oman julisteen/mainoksen? Miten toimii ompelukone? Millä selviät marraskuusta? Kuinka monta askelta on Helsingin kirjastoissa? Mistä Helsingissä löydät ilmaisen vessan keskustasta? Missä baarissa on halvimmat oluet Rovaniemellä? Kuinka monta kilometriä on Sodankylään Helsingistä? Kuinka olla totaalinen virastohirviö? Mitä shokki tarkoittaa? Koko Torey Haydenin tuotanto?

On jotenkin tosi vaikee sanoa joku asia, missä olisin asiantuntija. Tuntuu et aiheita on paljon, mut missään en oikein pistäis itseäni asiantuntijalokeroon. Ehkä se on jotenkin sanana sellainen, et ajattelen heti, et kyseessä täytyis olla joku tietyn alan ammattilainen tai tutkija. Asiantuntija kuulostaa sentään tosi viralliselta.

Tietysti johonkin tällaiseen asiantuntijamäärittelyyn pitäis liittää se, et riippuu myös tosi paljon ns. yleisöstä ja seurasta, et onko sitä sitten asiantuntija vai ei. Huoneessa jossa on pelkästään kitaristeja ja yksi pianisti, on pianisti todennäköisesti sillä hetkellä porukkansa pianonsoittoalan (nyt on muuten järkyttävä yhdyssana!) asiantuntija.

Vastasin kysymykseen sitten "pääkaupunkiseudun elokuvafestivaalit". Tiiä sitten kuinka oikeeseen osui, mut ainakin siinä porukassa uskon et olin alan asiantuntija.

Ois järjettömän siistiä, jos vois oikeesti kutsua itseään oman alansa asiantuntijaks. Sit varmaan pitäis luennollaki tehä niitä koulutehtäviä, eikä pohtia jänniä juttuja blogissaan.

niitä helvetin pieniä asioita

Mä aina hoen sitä, että elämässä pitää muistaa ne pienet asiat joka päivä, niin on onnellisempi. Koen ehkä nyt kuitenkin vähän tarvetta tarkentaa.

Jos sulla on jatkuvasti ongelmia terveytes kanssa, sun työpaikka ja työkaverit on perseestä, etkä pääse opiskelemaan, sulla ei oo ystäviä ja oot järjettömissä veloissa, niin ei ne pienet kivat asiat välttämättä hirveesti lohduta. (Ajatellen tietysti, et sua vaivaa edellä mainitut asiat, kai sitä joku tosiaan voi pidemmänkin päälle pystyä asennoitumaan totaalisen hälläväliä.) Ei se välttämättä se naapurin söpö kissanpentu tai hiirenkorvat puissa hirveesti saa sua tuntemaan itseäs onnelliseks ja tyytyväiseks.

Minä en aio koskaan väittää, että pelkästään niillä pienillä asioilla sais itsensä onnelliseks.
En minä ainakaan siinä onnistuis, voin olla siitä aivan varma.

Mut pointti minun mielestä on niiden asioiden huomaamisessa. Siinä, et oikeesti vähän katselee elämänsä keskellä ympärilleen.

Mä väitän, ettei kenellekään oikeesti tee pahaa katsella ympärilleen ja poistua sieltä oman pään sisältä, omien ongelmien keskeltä. Väitän jopa, et se auttaa niiden ongelmienkin kanssa. Ehkä pistää niitä oikeeseen mittakaavaan tässä maailmassa, tai sitä saa itse edes sitten hetkeksi jotain muuta miettimistä ja ehkä energiaa taas sitten lisää niiden ongelmien ratkomiseen.

Elämässään ympärilleen katsomalla sitä on kummasti myös enemmän läsnä hetkessä. Tää varsinkin on mulle tärkeetä. Tottakai sitä saa ja pitääkin välillä hukkua ajatuksiinsa (ilman tätä ei välttämättä edes selviäis), mutta itse ainakin koen rentouttavaksi ja avartavaksi pällistellä mitä muuta täällä maailmassa tapahtuu, muualla kuin oman pään sisällä.

pikkuviulisti

Kova ikävä pikkusiskoa.

PÖYTÄ?

Joo. Joskus minäkin omistin pöydän. Asuin sillon tosin porukoilla, mut mulla oli jopa kaksi pöytää! Nyt kun kuvia etsin, niin selvisi, että mulla on tosiaan kunnon pöytä viimeks ollut sillon 2008! Lahdessa asuessa siellä tosin oli asuntolan puolesta sellanen epämääräinen """kirjoituspöytä""", mutta muistan sielläkin maanneeni lattialla tai sängyssä läppärin kanssa.

Ihan tarkkaan en kyllä muista, että olisin silloin porukoilla asuessa tosin käyttänyt pöytää ihan älyttömästi. Yleensä ne oli romun peitossa, ja mitään läksyjä en kyllä koskaan tehnyt pöydän ääressä. Mulla oli ah niin ihana pöytäkone, ja varsinkin pelatessa se oli kyllä paras vaihtoehto. Ihan silleen pelkästään pelien kannalta ajateltuna, mutta myös peliasennon kannalta. Silloin siis tuli röhnötettyä pöydän ääressä.

Tossa edellisessä huoneessani mulla oli jostain kumman syystä ikävä pöytää. Mietin, että se ois kätevä, ja et haluisin istua tietokoneella mielummin pöydän ääressä. Mietin sillon, että mistä sellanen fiilis oikein johtui, mut en kyllä keksinyt. Ehkä se oli se, kun tuo viereinen huone ei oikein muutenkaan tuntunut omalta. 

MUTTA! Nyt puhaltaa uudet (tai vanhat?) paremmat tuulet, ja meininki on tässä uudessa huoneessa vaihtunut normaaliksi.

Tosiaan tuli vaihdettua huoneesta toiseen tässä kämpässä, johon muutin lokakuun alussa. Eli kyllä, sama kämppä, mutta eri huone. Jostain syystä viihdyn tässä huoneessa huomattavasti paremmin. Ehkä se johtuu siitä, että täällä on paljon lattiatilaa (vaikka pienempi huone) ja ylipäätään oon saanut tän nyt reilussa viikossa ihan itseni näköiseksi. Edellisen huoneen kanssa se sisustaminen (seinien koristelu yms.) tökki jostain syystä ihan järjettömästi. Ei vaan onnistunut, ei inspannut ja huoneessa oli vieras olo. 

Täällä oon kotonani. Ilman sitä pöytää.

laiskamato

Joo, hetken uskoin jo, että se kevät vihdoin tuli. Tänään sitten satoi lunta. Blööööääääh, riittää jo!

Mua on laiskottanu tän blogin kanssa oikein urakalla, en meinaa jaksaa kirjoittaa tänne juttuja, vaikka niitä päässä onkin (uskomatonta, mutta totta) ja jopa paperilla. Koitan etsiä jotain motivaatiota, mut en meinaa jaksaa vaan nähdä sitä vaivaa. Vähän sama kuvien kanssa. Niitä löytyy paljon, mut laiskottaa lisätä niitä tänne. Musta on tullut laiska bloggaaja, ha!

Yritän tällä hetkellä kovasti saada uutta huonetta järjestykseen. Vähän oon vielä vaiheessa, lähinnä noiden vaatteiden kanssa, joita en millään meinaa saada mahtumaan vaatehuoneeseen. Kannoin taas pari ikeasäkillistä vaatteita UFFin keräyslaatikkoon, ja silti noita vaatteita on ihan tuhottomasti. Enkä oikein enää tiedä mistä luopuisin. Tähän huoneeseen haluan myös seinät kuntoon. Oikeesti taas nuo kuvat ja kaikki roina seinälle, kun en niitä tuohon viereiseen huoneeseen saanut jostain syystä laitettua. Mä tarvitsen niitä juttuja joilla saa verhot paikoilleen, tai naulaan ne kohta kiinni.

Kesätyöt. Linnanmäki. Apua. Mukavaa porukkaa siel kyllä on, ja ulkotyöt on jees. "Vähän" vajottaa ajatus siitä, et pitäis olla kesä töissä. En mä osaa. Haluun reissata. Mut pakko. Kai. No, oon ainaki nyt päättäny tän kesän osalta näin. Kyllähän niitä tulee sitten lisää. Tuleehan? (Ihanku se töihin meno ois joku maailmanloppu tän kesän osalta, siltä ainaki tuntuu. Ärsyttää. Sekä se, että pitää mennä töihin ja se, että se töihinmeno ärsyttää.)

Tuskailen kouluhommien kanssa aika urakalla. En oo kyllä tätä vuotta vetäny mitenkään täysillä, syystä sun toisesta. Hulluna juttuja rästissä, ja jossain vaiheessa meni motivaatio koko alaa kohtaan ihan täysin. No, motivaatio löytyi takas, nyt pitäis sit vaan koota kaikki hommatkin kasaan. En kyllä jaksa ottaa mitenkään hulluna stressia, meen omalla vauhdillani sano maikat tai kela mitä tahansa. Nii perkele. Eniten tuolla koulussa edelleen vituttaa, että opiskelu on powerpointtia toisen perään, tietokoneella istumista ja tuubia, mitään ei kirjoiteta käsin, eikä yhtäkään oikeeta kirjaa lueta. LAÖSDNAKJDGBKAAKLSDLSKGLAJDF ASD.

Äidin ostama saippua tuoksuu aivan järjettömän hyvältä. On ikävä Päivärantaan ja pikkusiskoa. Sain ensimmäiset rusketusrajat Rovaniemellä pääsiäisenä. Tekisi mieli vappuna juoda kiljua. Tuntuu aika usein, että päässä on iso reikä. HTC on kumma kyllä vieläkin elossa. Arizona Blue White Tea on liian hyvää. Sain tänään loppuneilla leffafestareilla (Season film festivaaaal) perseen ja selän kipeäksi Bio Rexin tuolien takia. Mulla on epämääräisiä sormenpään kokoisia mustelmia ympäri kroppaa iha hulluna. Värjäsin yhden lempipaitani vahingossa keltaiseksi. KELTAISEKSI. Ensi viikolla pääsen katsomaan Semmareita! Kädessä oleva vihreä teksti ei vaan kulu millään pois. Kirjoitin pitkän listan.

Minä tykkään kuoria omenan ja syödä viimeiseksi kuoret. Haluan selvittää missä on bussin päätepysäkki ja kuinka kauan se matkustaa reittinsä läpi. Unohdun mielelläni ratikkaan istumaan ja yritän tavoittaa muiden katseita. Kuljen elokuvafestarijulisteiden kanssa ympäri kaupunkia ja löydän liikaa uusia paikkoja. Hetken uskon pilanneeni kaiken, mutta silti toinen huutaa. Yritän epätoivoisesti valita kuvia paperille, mutten tiedä keitä haluan seinältäni katsoa silmiin. Ostan kaupasta paljon ruokaa, mutta en syökään mitään. Mietin matkaa, ja haaveilen telttailusta. Riitelen puhelimessa ja kuuntelen lasten huutoa. Kirjoitan tyhjänpäiväisen blogimerkinnän ja lähden tupakalle.

viime aikoina "opittua"

Muutama sellainen isompi tai pienempi läksy, jonka toivoisin joskus oppivani ja vielä sitten muistavanikin.

Kaikista ihmisistä ei pysty eikä kannata pitää kiinni. Vaikka sitä kuinka itse haluaisi pitää jotkut ihmiset elämässään, on vaan kylmä fakta, että jotkut eivät jaksa nähdä vaivaa tällaisen eteen. Sitten ne ehkä myöhemmin ihmettelevät, että mitähän oikein tapahtui, mutta kaikkea yhteydenpitoa ei voi jättää vain yhden ihmisen niskoille. Piste. Ja pitäisi muistaa, etteivät kaikki ihmiset todellakaan ole sen arvoisia, että loputtomasti yrittäisi.

Normaalista pannukahvista menee mulla pää sekaisin. Oikeesti. Yksi kuppi kahvia on jotenkin kestettävissä jos sitä ei juo tyhjään vatsaan, mutta muuten EI. Ymmärrätkös. EI. Ensinnäkin se tulee läpi samantien, ja toisekseen ajatukset alkaa kulkea ihan kummallisesti. Kofeiini pärisee mulla aivan hulluna ja siitä tulee eeerittäin negatiivinen ylivilkkaus. Kädet tärrää ja päässä suhisee. Hyi. Ja silti meikä välillä kiskoo kahvia urakalla. Se on hyvää, joo, mutta itsepä sitten saan taas miettiä, että mikä meni pieleen kun tuntuu että seinät kaatuu päälle ja seuraava bussi ajaa varmasti meikän yli. Ei sitä tarttis kyllä sitä batteryakaan kiskoa hei.

Koti on turva. Tää on ehkä ainoa asia, jonka tiiän, että oon viime syksyn aikana sisäistäny. Ja nyt meinaan lapsuudenkotia. Kuinka monta kertaa oonkaan ihan kauheella fiiliksellä mennyt nyt syksyllä ja alkuvuodesta käymään kotona, ja tullut sieltä huomattavasti paremmalla fiiliksellä pois. Kaiken lisäksi, ei oo mitään parempaa ku päästä täyden jääkaapin, saunan ja koiran viereen lepäämään. Kyllä, kaikki kerralla.

Aina ei tarvitse olla kaikki hyvin eikä iloinen ja tyytyväinen. (Hey no shit sherlock!) Mun pitäis muistaa, että mullakin on oikeus olla pahalla tuulella, surullinen, vaikka vähän pidempäänkin. Mullakin voi olla pää sekaisin, mäkin voin olla eksyksissä (sellaisella tavalla, joka ainakin sillä hetkellä tuntuu pahalta) ja minuakin itkettää. Ja mulla on oikeus siihen. Tää pitäis olla täysin selvä juttu, ja sellanen jonka ois voinu tajuta jo aikoja sitten, mutta ei. Saatana. Aina pääsee taistelemaan itsensä kanssa.

Kengät, joissa on pohjat rikki, pilaa fiiliksen. Mulle tais olla vähän yllätys se, miten oikeesti fiilikseen vaikuttaa se, jos sukat on melkein aina kävellessä märät. Okei, oon kantanut vaihtosukkia aina mukana, että sukat saa pois, mutta märät sukat ja jalat tekee elämästä heti aika vaikeeta. Ihan huomaamatta, eikä sitä osaa edes samantien yhdistää varpaisiinsa, kun korvien välissä paleltaa. Ehkä tän asian kohdalla mulla oli vähän turhan sellanen whaaaateveeeerrr-asenne.

minä täällä hei

Nojoo. Blogista päätellen oon kuollut.

Oli syy nyt varsinaisesti mikä tahansa, niin ei ole tullut kirjoitettua tänne mitään pariin kuukauteen. Oikeestaan viimeksi lokakuussa ollut jotenkin hengissä tämä paikka. Nyt ehkä kuitenkin motivaatio tai into tai jokin on tullut takaisin, niin katsotaan jos sitä sais taas vähän elämää tännekin.

En oikeastaan jaksa pahemmin tänne päivitellä mitä on tapahtunut viimeisen hmm no 3 kuukauden aikana, mutta ajattelin, että kuvia saatan tänne laittaa kuitenkin, kannattaa vilkaista jos kiinnostaa.

Sellasta. Pian tänne ilmestyy jotain muutakin, kuin vaan tieto siitä, että kohta jotain ilmestyy.