Joo ja paskat tästä liftauksesta ja oululaisista autokuskeista ja on jano ja väsyttää ja joo, vois polttaa tupakan ja keskeyttää tän homman. Te tyhmät itsekkäät autoilijat ette minun aurinkoista päivääni pilaa. Hähää! ...no okei, ehkä teistä kukaan ei ollut menossa Rovaniemelle. Who knows.
Viikko tullut oltua taas tien päällä ja on huomattavasti rauhallisempi olo kuin kotona Helsingissä oli. No, viikkoon se huonekaan Helsingissä ei ole enää ollut minun. Siihen huoneeseen jäi minusta vain muutama hassu naula seinille, mutta aika monta unelmoivaa katsetta niille seinille piirtyi myös. Siellä ne on turvassa, Tanelin katseiden seurassa.
On tullut kyllä monesti mietittyä onko sitä rauhallisempi reissussa sen takia et on reissussa, vai koska on poissa Helsingistä. No, mä luulen että viime talven aikana selvis aika lopullisesti, että Helsingistähän se johtui.
Your home is where your heart is. Mitäs sitten, kun ei ollut harmainta aavistusta, missä se sydän on? Täysin varmaa oli heti, että Helsingissä se ei ollut. En edes muista, milloin se olisi siellä ollut. (Okei, ei tarvinnut kauaa miettiä, 2012 kevät ja kesä vielä toimi.) Johonkin mä sen sydämen sitten syksyllä, tai no loppusyksystä/alkuvalvesta hukkasin.
Ja kestikin aika kauan, että sen löysi takaisin. (Toisaalta siinä olis voinut kestää huomattavasti kauemminkin...) Sydämen, oman auringon, elinvoimansa, oman itsensä, tai miksi ikinä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Se vaati yhden sydäntäsärkevän järkipohjaisen päätöksen, järjettömän määrän lepoa ja käsitöitä, lukemattomia määriä elokuvia ja kirjoja, sopivasti oikeita ystäviä ja monen turhan ihmissuhteen karsimisen, paljon vierailuja pikkusiskon ja isän luona, 247 sivua tekstiä, täysin idioottimaisia ja varomattomia reissuja, monia puheluita kaukaiseen maahan, luvan olla rikki sekä energiaa siitä omasta auringosta, josta muistuttamaan oli haluttava se koru itselle takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti