nopeasti aallon pohjalle

Paha sanoa johtuuko tää olotila kofeiinista vai pään sisällä pyörivästä myrskystä vai tän talon kummallisista energioista vai mistä. Olotila on kuitenkin aika kummallinen. 

Tajusin taas, että itsekseenhän tässä tanssahdellaan kohti tuntematonta. No, sitä se kai on koko elämä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Silleen ilman, että tässä nyt olisi mitään sen kummempaa angstin sävyä. Aina välillä sen vaan unohtaa. Unohtaa itsensä jolloin unohtaa olevansa yksin. Ja sitten siihen herää jossain vaiheessa, ja miettii että niinpä niin Inari, mitäs oikein edes kuvittelit.

Kuvittelin, etten ole yksin. Ja fakta kuitenkin on, että jokainen meistä on yksin. Päivästä toiseen, koko elämähän se on tavallaan yritystä unohtaa tää asia, tai tuntea edes hetkellisesti toisin. Riippuu tietysti ihmisestä. Ja sitten tulee näitä hetkiä, kun tajuat selvästi minkälaista harhaa se lopulta onkaan. Mikä se? Se tunne, ettei täällä oltais ihan yksin yrittämässä jotenkin selvitä tästä paskasta. No, lapio käteen ja paskat sivuun ja värejä tilalle. Oikeastaan tää kaikki on toisaalta vaan värillistä paskaa. Ainakin näin huonona hetkenä. Hyi.

Mä tarvitsen oman kodin. Ylipäätään tarvitsen kodin. Mistään muualta en sitä löydä kuin omasta päästäni ja tiettyjen ihmisten luota välillä. Mutta miksi nää ihmiset on niin kovin kaukana? Pakko kyllä myöntää, että kaksi sellaista ihmistä löytyy todella läheltä. Toisen viereen ryömin eilen illalla nukkumaan ja toisen kanssa juuri viestittelin lauantaista. Ah. Mutta tällaisena päivänä on hyvä sitoa lisää väriä hiuksiin, kun on niin harmaa olo, että tekisi mieli vain kuolla pois. Ihminen on kummallinen, koska niin moni haluaa päänsä sekaisin millä hinnalla tahansa. (Ja siihen meni taas sekin palkka ja sossun massit, hyi teitä!)

Ei tää elämä vaan riitä kovin monelle.

Joskus minäkin toivoisin, että minun tunteillani olisi merkitystä sen verran, että omat murheensa pystyisi jättämään edes hetkeksi sivuun. Kyllähän te osallistutte minun onneeni ja ilooni ja nauruuni, mutta kuinka moni olisi valmis pitämään kädestä kiinni silloin, kun sitä oikeasti tarvitsen?

Kannattaa miettiä, kuinka paljon elämässä on ihmisiä jotka vie sinulta sitä energiaa ja kuinka paljon niitä, joilta saat energiaa. Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tää homma on tasapainossa. Toimii molempiin suuntiin, huonoina ja hyvinä päivinä. Yhdessä me ollaan kuitenkin vahvempia, ja unohdetaan se typerä tosiasia, että yksin tänne tultiin ja yksin täältä lähdetään. 

Onhan tässä kuitenkin koko tää typerä homma nimeltä "elämä" tässä välissä.