Tän päivän päivähaastetekstistä kettuuntuneena onkin hyvä löpistä vähän muita epämääräisiä asioita, kun oikeesti tuntuu että olis vähän höpistävääkin. Jännä kyllä, toi haaste toimi, blogin päivittäminen on tuntunu taas vallan luonnolliselta osalta päivää (tai viikkoa) ja voi olla, että tahti pysyykin ihan järkevänä, tai sanotaanko tuottoisana, tämän haasteen jälkeen. Mulla sinänsä aiheet on mahdollisesti kyl kiinnostavampia. No en tiiä, on tuolta tulossa vaikka ja mitä vielä, mut ainaki saan itse päättää aina mistä oikein höpisen.
Oli pakko siirtää teksti tuosta isommalta näytöltä tähä läppärin näytölle, silmäthän tässä hajoaa ku tuijottaa noin suurta ruutua valkosena mwahaha. Aattelin tähän postaukseen laittaa epämääräisiä huonoja kännykkäkuvia, joilla saan helposti kerrottua viimeaikaisista jutuista, jotka on mielessä aika hyvin. Heeeere we go;
 |
| Kylen puhelimella saa parempia kuvia. Mwahaha elokuun alkupuolelta. Kohta taas nähdään! |
 |
| Parempi pitää noi valkosemmat jutut pienemmällä näytöllä. |
 |
| Yöllä ikkunalla on kiva fiilistellä syksyn tuloa ja kaikkea muutakin. |
 |
| Hyvä käydä kuuntelemassa veden ääniä, mut kuvista tulee kofeiinipärinäkäsillä kyllä vähän toislaatuisia. |
 |
| Hyvä muistaa. |
 |
| Kokkipoikia. |
 |
| Kauneimpia kämppiä mitä oon pitkään aikaan nähnyt. |
 |
| Epätarkkahuonokuva mut fiilikset. Kettusisko tän toi mulle koululta, en tiedä kuka tehny jne. mutta kaunis. |
Kaikenlaista on kyllä viime aikoina tapahtunut. Hyviä ja huonoja juttuja, positiivisia yllätyksiä ja valitettavan odotettavissa olevia juttuja, sikamaisia ja sydämellisiä juttuja sekä mieltä virkistäviä ja kehoa väsyttäviä juttuja.
Suurinta ihmetystä ehkä tässä ihan lähiaikoina on tuonut (taas kerran) ihmisten välinpitämättömyys toisten kämppää, lemmikkejä, sääntöjä tai omia lupauksiaan kohtaan. Tekee aika kipeetä joutua pettymään ihmisiin, joihin kuitenkin olisi halunnut niin kovasti pystyä luottamaan. Ja kaikkea kun ei pysty korjaamaan anteeksipyynnöllä, vaikka asiat anteeksi annetaankin.
Toinen asia on se, miten rumia asioita voi sanoa toisesta ihmisestä, vaikka omassa päässä onkin se vika. Syyttää toista naurettavista asioista, vaikka omassa päässä ne ongelmat onkin. Ja kerta toisensa jälkeen. Kyllähän sitä jaksaa ymmärtää ja auttaa ja kuunnella ja jutella ja ja ja ja, mutta jossain pitäis mennä se raja, varsinkin kun sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen. Jos ei muuten, ni mun on rikottava se kaava. Mä en ehkä enää jaksa.
Ja miten tehdä sellainen ihminen onnelliseksi, joka ei halua olla onnellinen? Ei mitenkään. Ei mulla ole siihen valtaa eikä keinoja, vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Siihen ei pysty kukaan, ei ketään voi pakottaa onnellisuuteen. Jos et halua olla onnellinen, et sitä varmastikaan myöskään koskaan ole. Jos et usko pystyväsi olemaan onnellinen, se tuskin tapahtuu myöskään. Jos et usko ansaitsevasi onnellisuutta, se tuskin kävelee sinua vastaan. Tämä asia, niinkuin niin moni muukin, on asenteesta kiinni.
Ja miksi miksi MIKSI mun pitäisi muka välittää siitä mitä muut ajattelee, kertokaa yksikin hyvä syy? Joidenkin ihmisten mielipiteillä on tietenkin väliä, mut ne on ne harvat ja valitut, eikä aina niidenkään sanomisilla ole mitään valtaa mun yli. Mä en aio elää elämääni pyydellen anteeksi olemassaoloani tai hakemalla siihen merkitystä muiden mielipiteistä, oli ne hyviä tai varsinkaan jos ne on huonoja. Tärkeitä ihmisiä pitää kuunnella kun ne kommentoi vaikka sun käytöstä, mut niitäkin vain jos ne puhuu asiaa. Tunnet sen piston kyllä sit sydämessäs, kun ne osuu oikeaan kohtaan. Silloin niitä kannatti kuunnella, ja kannattaa oppia siitä mitä kuulee.
Eikä ole väärin toivoa ympärilleen onnellisia ihmisiä, jotka aina pyrkii parempaan, uskoo itseensä ja sinuun, auttaa vaikeina aikoina, ei jätä yksin eikä välitä siitä mitä täysin merkityksettömät ihmiset huutelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti