On hauska miettiä ystäviään. Mie aina kunnon elämänhumalassani pohdin ympärillä olevia ihmisiä ja asioita ja humallun vielä pahemmin. Mietin tänään, et miten minun suomalaiset kaverit on maantieteellisesti jakautuneet. Johan on älykästä pohdintaa, parasta käyttöä näille rusina-aivoille.
Hupsista vaan, pohjoisesta vähintään kotoisin olevat ja stadilaiset johtaa listoja aika tyylikkäästi.
Eikös näiden ihmisten pitäis just stereotypian mukaan olla niitä jotka ei varmasti tule yhtään toimeen? Oonko mie ehkä joku puuttuva linkki näiden välillä? HA! you wish…
Mie vaan tuun parhaiten toimeen ihmisten kanssa, jotka on maantieteellisesti sijoittuneet näin. Ehkäpä se ei kerro muusta kuin siitä, että vaihteeksi stereotypiat kusee omiin muroihinsa. Siistiä!
Yritän tässä opetella taas puhumaan kuten helsinkiläiset, vietettyäni puolitoista viikkoa lapissa. Puolitoista viikkoa, johon mahtui monta mahtavaa hetkeä. Autoilusta hölisemiseen, rankasta juhlimisesta superröhnäämiseen ja kaiken päälle järkyttävän kauniita maisemia ja hippa kyynelehtii. Sellaisia ihmisiä tuli tällä reissulla enemmän ja vähemmän tahallisesti vastaan, jotka muistuttaa olemassaolollaan, että tätä varten koko elämä on olemassa.
Mie elän ihmissuhteille, sen lisäks että haluan kiertää maailmaa ja nähdä kaiken mitä on nähtävissä. Kaiken lisäksi ihmisistä voi aina oppia uutta, vaikka tuntisit tyypin 10 vuoden ajalta. Eiffeltorni tavallaan näyttää aina samalta. (Tosin tähän on pakko sanoa, että joistain ihmisistä ei sitten millään kyllä opi mitään uutta. Kymmenessä minuutissa opit kaiken oleellisen. Sellaisten ihmisten kanssa en jaksa olla tekemisissä.)
Tärkeintä on, että on hauskaa ja että on ihmisiä joiden kanssa jakaa ne hauskat hetket.
Pretty perfect, don’t you think?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti