Välillä huomaan miettiväni ihan hulluna tulevaisuutta. Haaveilija. Taivaanrannanmaalari. Pilvissä kulkevaa tyyppiä. Mä haaveilen, haikailen, suunnittelen ja sukellan toiveisiini tulevaisuudesta. Ongelmana on se, että sama pätee välillä, välillä useamminkin, myös negatiivisissa asioissa.
Pelkään valmiiksi ihmisistä luopumista, vanhenemista, kiirettä, toimettomuutta, pettymistä ja sitä, etten repeä jokaiseen paikkaan minne haluaisin elämän minua vievän. Useimmiten selviän pelkoni kanssa, välillä lamaannun täydellisesti ja keskityn tekemään pakosuunnitelmaa.
Minä elän hetkessä, mutta haluan myös varmistaa, että niitä hetkiä tulee lisää. Ja siinä tilanteessa kun tuntuu, että jokin voisi mennä (tai tulee kuitenkin menemään) pieleen, iskee paniikki.
Suunnittelemalla saan helpommin varmistettua, että ehdin tekemään kaiken mitä haluan ja näkemään kaikki ketkä haluan nähdä. Että pystyn hyppäämään junaan ja näkemään niitä ihmisiä, jotka asuvat liian kaukana. Ja että pääsen juuri siihen konserttiin, minne haluan.
En silti ole mikään hetkestä toiseen ryntäilijä, ”varaan” usein aikaa toimettomuudelle, eikä minun maailmani kaadu siihen, jos suunnitelmat muuttuvat tai peruuntuvat.
Olen siis luonteeltani spontaani suunnittelija. Kuulostaa mahdottomalta, mutta voin kertoa henkilökohtaisena käyttäjätietona, että hyvin toimii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti