ikäväsekoamisia

Mun elämän tärkeimmillä ihmisillä on kaikilla pala mun sydäntä ja ne on kaikki mun sydämessä. Paskamaista tää on siinä vaiheessa kun niitä ihmisiä tulee ikävä. Tuntuu et koko pää ja kroppa hajoaa kun ikävöi niin paljon. Ihanku joku repis sydäntä palasiks tai se sydän tajuais että palaset on siitä kaukana. Sellasta haamukipua niinku ihmisille voi tulla amputoituun käteen! (Oh god, nyt vertaan sydäntäni jo amputoituun käteen.)

Mulla on tapana tykästyä ihmisiin tosi helposti ja pysyvästi. Jos joku ihminen ihastuttaa, niin se sit kans ihastuttaa. Suurimman osan ajasta haluais että se ois paikalla, tai aina vähintään tavoitettavissa. Tsädääm ja se joku vois olla vieressä. Julkista liikennettä saatais mun puolesta kehittää sellaiseen suuntaan, että pystyis vaan ajatuksen voimalla pomppaamaan paikasta toiseen. Pääsis heti sen luo jota ikävöi sillä hetkellä.

Ennenku joukkoliikenne tässä kehittyy mun tarpeisiin sopivaks, mun vaihtoehtona ois sopeutua tilanteeseen TAI pakottaa kaikki ihanat ihmiset muuttamaan mun kanssa isoon omakotitaloon. Damn, se ois mun taivas. (Ja aika monen muun helvetti...)