maailmanlopusta

Maailmanlopun vuosi joidenkin mielestä. No, en ihmettelis yhtään vaikka jotain tapahtuisikin. Sen verran moni asiaa ympäri maailmaa kuumottelee, et kyllä joillain varmasti napsahtaa päässä. Ehkä entistä useammalla.

Mulla varmaan useamman kerran, mut sillä ei valitettavasti oo mitään tekemistä vuoden numeron kanssa.

Mutta tässä vaiheessa vuotta uskallan jo sanoa, että tähän mennessä elämäni paras vuosi tulossa. TAAS. Kummalta tuntuu kun elämä vaan paranee kokoajan.

Ja tästä päästäänkin asian ytimeen, josta tämä teksti kertoo.

Ehkä se elämä ei muutukaan radikaalisti kokoajan paremmaksi, ehkä mun asenne elämää kohtaan paraneekin kokoajan, ehkä opin itsestäni kokoajan jotain uutta ja katson sekä itseäni, että elämää paremmin. (Paremmin? Mitähän mä tuollakin tarkotan?)

Mä olen oppinut 2011 ja varsinkin 2012 vuoden aikana itsestäni ihan hirveesti taas uutta. Ottanut itseäni niskasta kiinni ja pakottanut itseni katsomaan peiliin, kun alkoi näyttää siltä, etten tunne enää peilikuvaani. Ja varsinkin pakottanut itseni muistamaan, että minä voin myös vaikuttaa omaan itseeni. (Joo, tästä oikeesti piti muistuttaa itseään.)

Oon puuttunut paskamaisiin käytösmalleihini ja miettinyt mistä ne johtuu. Halunnut ymmärtää itseäni, enkä aina vaan muita ja tätä maailmaa, oon antanu itselleni luvan olla ajattelematon ja tyhmä. Nuori.

Oon antanut monelle ihmiselle anteeksi. Oon antanut itselleni anteeksi.

Muutaman ihmisen korvaamattomalla avulla.