Kerrotaanpa vaikka tästä päivästä. No, on ollut vähä
kummallinen päivä.
Viime yönä ei hirveesti tullut nukuttua, moni asia painoi
mieltä ja oli aika todella kurja olo. Sinänsä olo kyl helpottu aamulla ku tuli
herättyä aikaisin ku kettusisko nappas mukaan kauppaan ja sieltä sitten möyrin
takas kämpille. Tuijottelin yhden leffan loppuun ja kymmenen jälkeen lähdinki
sitten seikkailemaan ja hoitamaan asioita. Kaikenlaista epämääräistä ei niin
kiinnostavaa paskaa, mutta tulipahan käveltyä melkein 5km ja pohdittua asioita
näin päivänvalossakin.
Pohdinta ehkä on ollut nyt tän päivän sana.
Tulin sitten kotia, häröilin tietokoneella, odottelin collia
paikalle ja kettusiskokin tömisteli koulusta kotia. Collin kanssa höpöteltiin
pari tuntia, ah ihana, ja sitten se lähti jatkamaan matkaansa. Tuli sovittua
pari yökyläilyä tälle viikolle, tervetuloa telttaan. Myöskin festariteltta ja
makuupussi tulee illan aikana takas kotiin. On ne vähän pidempään reissussa
ollutkin kuin me.
Eilen ihan selkeesti iski syksymelankoliat päälle. Ihanaa.
Mut aina tulee sellasella ryminällä et siitä tulee vähän sellanen ”ainii joo
hupsis, tätähän tää on” –meininki. Tänään siihen on jo tottunut ja tää on
parasta koko vuodessa. Puiden lehdet alkaa näyttää siltä et kohta mennään ja
lujaa, enkä jaksais odottaa. Koko luonnon värikarnevaali on parasta mitä voi
olla.
Tällä hetkellä aika kuluu tietokoneen näyttöä tuijotellessa
ja vanhaa trancea kuunnellessa sekä lähen kohta kettusiskon luo kylään
kahville, kuhan kahvi valmistuu.
Noh, nyt meneekin loppu päivä sitten kofeiinipärinöissä
enemmän tai vähemmän mietteissä. Tuo vaihtelevasti läsnäoleva poika tuossa
vieressä syö tiikeritytön äidin tekemän omenapiirakan viimeistä palaa ja minä
koitan selvittää miltä tuntuu keuhkosyöpä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti